Vanhemman rooli lapsen koulussa
Koulut on startattu ja olen miettinyt taas omaa osuuttani lasteni koulunkäyntiin. Mihin puutun ja minkä verran? Esikoinen aloitti uudessa koulussa lukion ja huomasin pohtivani, kuinka tässä uudessa koulussa ja lukiolaisen vanhempana kuuluu olla mukana? Minkä verran sinä olet osallisena lastesi koulunkäynnissä? Entä minkälainen on yhteiskunnan asettama toive tai vaatimus tänä päivänä? Minkälainen on vanhemman rooli lapsen koulussa?
Aion nyt kirjoittaa tekstisarjan kouluun liittyen. Vanhemman roolista, haasteista yleisesti koulussa, kavereiden merkityksestä ja uskaltaudun ehkä vihdoin julkaisemaan tekstin myös kiusaamisesta.
Etäinen
Istuin eilen vanhempainillassa ja mietin, kuinka minulla on toisaalta todella etäinen suhde lasteni koulunkäyntiin, mutta toisaalta olen tiiviisti kaikessa mukana. Kun esikoinen aloitti koulun, mietimme isän kanssa, että minkälaisen roolin haluaisimme ottaa. Miten osoitamme olevamme kiinnostuneita, mutta samalla annamme lapselle tilaa pitää koulua omana juttuna ja omana velvollisuutena.
Meidän lapset ovat suurimmaksi osaksi aina tehneet läksyt itsekseen. Apua on ollut tarjolla, jos sitä on kaivannut, mutta on kannustettu enemmän hoitamaan itsenäisesti tehtävät. Toivon, että ovat aidosti myös näin kokeneet. Kysyn lähes päivittäin, onko läksyt tehty ja oliko jotain vaikeaa, mutta en sen enempää tarkastele. Meidän lapsilla ei myöskään ole mitään tiukkoja sääntöjä, että läksyt tulee tehdä heti koulun jälkeen. Kokeisiin lapset ovat myös valmistautuneet suurimmaksi osaksi itsekseen. Englanti on ollut meidän lapsilla kaikilla haastavaa ja siinä on toisinaan autettu kyselemällä sanoja, mutta voisi auttaa paljon enemmänkin.
En ole myöskään mikään Wilma kyttääjä. Yritän pysyä mukana tärkeimmissä päivämäärissä ja jos minulle on lähetetty jotain henkilökohtaisia toiveita. Olen todella huono seuraamaan mitään tuntimerkintöjä tai edes tarvittavia liikuntavarusteita. Ne ovat valitettavasti myös pääosin meillä lasten omalla vastuulla jo heti toisesta tai viimeistään kolmannesta luokasta lähtien.
Tiiviisti mukana
Haluan osoittaa kiinnostukseni hänen tekemisiään kohtaan koulussa muuten, kuin läksyjen yhteydessä. Siksi minulle on äärimmäisen tärkeää, että olen mukana kaikissa vanhempainilloissa ja muissa vanhemmille tarkoitetuissa tapahtumissa. Tutustun heidän vihkoihin ja asioihin mitä he tekevät koulussa aidosta kiinnostuksesta niitä kohtaan, enkä vain sitä kautta, kuinka hyvin hän on niistä suoriutunut.
Tietenkin kokeiden palautuksessa katsomme yhdessä vähän, että missä asioissa on syytä harjoitella enemmän ja oliko jotain tekijöitä, jotka häiritsivät itse koetilannetta. Esimerkiksi liian vähäinen lukeminen tai vaikka liian vähäiset unet ennen koepäivää. Ennen kaikkea haluan kuulla, oliko lapsi itse tyytyväinen tulokseen ja jos hän on, niin olen minäkin. Jos ei ole, niin mietimme kuinka seuraavalla kerralla voisi pärjätä paremmin. Monesti myös laitan kiireessä vain nimen alle koepaperiin.
Steinerkoulussa on paljon ekstrajuttuja, joihin vanhemmat voivat osallistua. Yksi ihana projekti on toiselta luokalta kolmannelle siirtyessä rakentaa pieni asumus luonnon materiaaleista. Näissä olen päässyt vähän olemaan mukana, tai sitten isoveljet ovat auttaneet. Tänä kesänä tehtävä jäi roikkumaan ja on edelleen kasausta vaille pihalla. Tänä viikonloppuna on vähän äidin autettava, että saadaan valmistumaan jo neljäs asumus meidän hyllyn päälle.
Olen myös tiiviisti yhteydessä opettajiin ja lasten koulukavereiden vanhempiin. Selvittelen jatkuvasti lasten kärhämiä välitunneilla tai keskustelemme opettajan kanssa haasteista lapsen koulunkäynnissä. Lapseni tietävät, kuinka kiinnostunut olen heidän asioista ja aina saatavilla, kun minua tarvitaan. Ja se on minulle tärkeintä.
Miksi näin
Tällä toiminnalla olen halunnut osoittaa lapsilleni, että koulu on häntä varten ja uuden oppimista varten. Koulunkäynti ei ole sitä varten, että me yhdessä teemme täydellisiä kotitehtäviä ja suoritamme kaiken virheettömästi. Olen myöskin varonut, etten osoittaisi lapselleni arvostusta hänen koulumenestyksen mukaan. Olen halunnut pitää kouluminän erillään, ettei se määrittele koko ihmistä. Se on osa häntä ja vain osa päivää, eikä kerro kokonaisuutta. Olen halunnut käyttää omaa aikaani tekemällä lasten kanssa jotain ihan muuta. Koen silti monesti huonoa omaatuntoa vanhempainilloissa, kun olen aivan pihalla läksyistä tai kokeista, joita heillä on juuri tulossa.
Olen alusta asti ajatellut näin, mutta suurperheen arki on myös ajanut vielä enemmän lasten itsenäiseen suorittamiseen. Pidän myös siitä, että he aidosti oppivat selviytymään asioista ilman minua. Olen apuna, kun sitä tarvitaan, en pitämässä kädestä kiinni jo valmiiksi, jos vaikka tuleekin liian iso haaste. Tässä on myös selkeä persoonakysymys. Meidän lapset ovat aina olleet todella rohkeita ja luottavaisia, eivätkä ole niinkään piiloutuneet äidin lahkeen taakse. Olen myös aina ajatellut, että koulun ja opettajan tehtävä on opettaa kouluaineita ja minun tehtävä on opettaa elämää muuten.
Vaikeudet kouluaineissa
Huomaan, että olen alkanut ajatella näitä kaikkia asioita hieman uudelleen, kun olen huomannut haasteita itse kouluaineissa. Lukihäiriö häiritsee selvästi osaa lapsistani ja se herättää minussa tunteita ja tarvetta auttaa ja osallistua enemmän. Poden siitä myös huonoa omaatuntoa, että en ole niin tehnyt. Olisinko voinut auttaa enemmän tai olisiko lapseni sitä kaivannut, vaikka eivät sitä ole osanneet pyytää? Mitä olisin itse aikoinaan kaivannut?
Englannin kielessä on mummi ja kummitäti olleet apuna antaen kotiopetusta tehostetusti tietyissä vaiheissa. Koin sen lapselle parempana tapana, kuin että olisin itse siihen ryhtynyt. Silti olen sitä mieltä, että lapsen täytyy itse käydä oma taistelunsa ja löytää keinot onnistua itselle sopivalla tavalla. Vanhempana ei ole aina helppo löytää hyvää tapaa tukea ja auttaa. Jokainen lapsi on niin erilainen ja kaipaa erilaista apua. On myös todella paljon kiinni opettajasta ja muusta tuesta, mitä lapsi saa koulusta käsin, että kuinka paljon apuja tarvitaan kotoa.
Erilaisia oppijoita
Meitä on valmiiksi paljon erilaisia oppijoita ja kaikilla meillä on omat haastekohdat koulussa. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä. Toisilla haasteet pysyvät piilossa ja toisilla ne tulevat todella näkyvästi esiin. Toiset tarvitsevat enemmän tukea ja toiset pärjäilevät itsekseen. Silti myös meidän vanhempien toiminnalla on merkitystä, mihin lapsi tottuu. Oma asenteeni koulua kohtaan on muodostunut lukihäiriön kanssa ja näkemykseni on vaikea pitää siitä irrallisena.
Itse olen nähnyt vanhemman roolin lapsen koulunkäynnissä auttaa lasta hyväksymään erilaisuutta, löytämään omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Käsittelemään heikkouksien aiheuttamaa turhautuneisuutta ja mahdollista häiriökäytöstä. Minusta ei ole tärkeää saada haasteita pyyhittyä mahdollisimman himmeiksi ja olemaan niistä huolimatta jonkun muun odotuksien mukaisia. Minulle tärkeämpää on auttaa lasta selviämään kouluun liittyvissä muissa haasteissa, kuin itse kouluaineissa. Auttaa heitä näkemään omia tavoitteita nyt ja koulun jälkeen ja mitkä asiat ovat hänelle itselle tärkeitä.
Eihän pieni lapsi sitä voi tietää, mikä hänelle on parasta, mutta meidän vanhempien tulisi ehkä havainnoida näitä asioita vähän laajemmin. Jos lapselle on tärkeää menestyä koulussa ja häntä kiinnostaa oppia niistä aineista, mutta jokin haaste estää häntä, on hyvä yhdessä lähteä etsimään keinoja, kuinka hän voisi toteuttaa unelmiaan. Mutta jos lapsella on intressit ja lahjat selkeästi jossain muualla, niin minusta mieluummin ollaan iloisesti 8-7 oppilaita ja käytetään aikaa ja energiaa muihin mukaviin asioihin, kuin itketään tuntitolkulla koulukirjojen kanssa saadakseen se 9 tai jopa 10 todistukseen. Ja minkä vuoksi?
Minusta lapsesta näkee todella varhain, mikä häntä aidosti kiinnostaa ja siihen kannattaa korostaa enemmän. Vähän vanhemman lapsen kanssa aloittaa sitten realististen suunnitelmien tekeminen. Jatko-opinnot vaativat tietyt numerot ja niihin on panostettava, vaikka hammasta purren, jos sinne haluaa. Tietenkin haastavat aineet vaativat enemmän töitä, mutta mihin vedetään raja, että mikä on riittävää ja kenen kannalta?
Kiitos koululle
Voin luottaa, että koulu ja opettajat osaavat ja hoitavat lapseni kouluaineissa oppimisen. Minun tehtäväni on auttaa ja tukea niissä asioissa, joissa koulu kaipaa kodin apua. Voin myös luottaa meidän koulussa siihen, että herkästi otetaan yhteyttä vanhempiin, että minkälaista apua lapsi kaipaa enemmän. Ja sitten minä yritän parhaani mukaan tukea opettajan tarpeita, mutta myös huomioida lapseni tarpeet ja tunteet asiassa. Olen myös toisilta opettajilta kysynyt, että kuinka hän toivoo vanhempien toimivan lasten läksyjen ja muiden muistettavien asioiden kanssa.
Ei mitään helppoja yhtälöitä. Silti mietin omalla kohdallani, että millä asioilla koulussa on oikeasti ollut merkitystä aikuisuuteen ja siihen kuinka olen päässyt eteenpäin tai en ole päässyt? Kuinka iso merkitys aidosti on sillä, onko lapsen todistuksessa 10 vai 8, entä sillä jäikö koulusta hyvät vai huonot muistot? Muistatko edes mitä numeroita omassa 9-luokan todistuksessa oli? Ja minkälaista apua, tukea tai osallistumista olisit itse halunnut vanhemmiltasi? Saitko sellaista?
Oletko koskaan kysynyt omalta lapseltasi, minkälaista apua hän haluasi?
Haluasiko hän tehdä enemmän läksyjä yhdessä vai yksin?
Haluasiko hän enemmän selvitä itse vai yhdessä?
Oletko koskaan kyseenalaistanut omia tapojasi toimia?
Itse aion käydä nämä keskustelut läpi omieni kanssa tänä viikonloppuna.