Mielipiteitä

Maailma on täynnä erilaisia mielipiteitä. Harvoin voimme sanoa asioita täysin faktoiksi, vaan kaikki ”totuudet” on jonkin ihmisen näkökulmasta katsottuja ja mielipiteellä varustettuja. Jokaisella saa olla omat mielipiteet asioista ja lupa tuoda ne myös esiin, mutta onko se aina tarpeellista? On iso ero, miten ja missä mielipiteet ilmastaan. Kohteliaasti tai rakentavasti vai ilkeästi? Selän takana tai kirjoittaen vai suoraan kasvotusten? Mitä mielipiteellä haetaan tai mihin halutaan oikeasti vaikuttaa?

Puhuin vähän edellisessä tekstissä, onko lapsilla oikeus sanoa mielipiteitään aikuisille ja kuinka niihin tulisi reagoida? Lapsiltahan tulee ihanan suoria kommentteja ja mielipiteitä vailla suodattimia. Pikkuhiljaa kuitenkin opetamme heitä hieman suodattamaan ja muotoilemaan asioita kauniimmin, jotta ei loukkaa toisen tunteita. Samalla on hyvä opettaa, kuinka itseen liittyviä kommentteja on helpompi ottaa vastaan. Kuinka eriäviä ja ikäviäkin mielipiteitä on hyvä jossain määrin oppia sietämään ja myös unohtamaan. Mutta missä menee rajat?

Älä välitä

”Älä välitä muiden mielipiteistä” on lause, jota monesti hoemme lohduttaaksemme tai rohkaistaksemme toista tekemään omia ratkaisuja ja kuuntelemaan omaa sydäntään. Minusta se on aina ollut hyvä neuvo, mutta kuinka moni voi aidosti sitä toteuttaa? Kuinka moni voi oikeasti olla välittämättä muiden mielipiteistä? Kuinka moni voi olla välittämättä, mitä sinusta ajatellaan? Entä missä kohtaa se muuttuu itsekkyydeksi, jos et välitä muista? Eikö ole yhteispelin mukaista ajatella myös muiden kanssaeläjien tunteita ja näkökulmia? Miettiä mitä suustaan päästää ja miksi?

Kasvotusten vai kirjoittaen

Kasvotusten kommentoidessa pystymme aina huomioimaan paremmin toisenkin tunteet ja reaktiot kommentteihimme. Silloin pystymme myös reagoimaan vaikutuksiin ja esimerkiksi pyytämään anteeksi, jos on loukannut toista. Mahdollisesti myös selventämään, jos tulee väärin ymmärretyksi.

Kirjoittamalla mielipiteitämme, meidät voi helpommin ymmärtää väärin. Jokainen lukee tekstiä aina oman tilanteen ja tunnemaailman kautta. Tekstiin voi yrittää lisätä kuvia tai emojia selventämään tekstin tunnelmaa. Silti siitä puuttuu aina äänensävy. Kirjoittaja ei näe toisen reaktiota, jolloin osaisi selittää tai pyytää anteeksi, jos on loukannut tahtomattaan. Digimaailmalla on isot merkitykset ihmisten empatiakykyyn.

Somemaailma

Somemaailma on avannut aivan uudenlaisen kommentoinnin kulttuurin. On paljon kevyempää ja helpompaa kertoa omia mielipiteitä asiaan, kuin asiaan. Ei vaadi niin kamalaa rohkeutta avata sanaista arkkua näppäimistölle, varsinkin jos kirjoittaa tuntemattomalle tuntemattomana.

Omille lapsille on tärkeä opettaa, että edelleen vastuu on sanojalla, vaikka se tulisikin kirjoitettuna. Puhelimen ja tietokoneen takana on aina ihminen, jolla on ne samat tunteet, kuin kasvokkain kohdatessa. Hyvänä muistisääntönä kirjoittaessa on, että voi kirjoittaa sen mitä voisi sanoa myös kasvotusten. Toki kirjoittaessa voi olla helpompi ”kohdata” ihminen ja esimerkiksi puolustaa itseään tai toista. Sanoilla on silti aina merkitystä ja sitä onkin hyvä miettiä, miksi haluan tämän sanoa? Mitä ajan tällä takaa, ennen kuin painaa enter.

Keskustelupalstat

Keskustelupalstat ovat aivan oma lukunsa. Jotenkin ihmiset ovat mieltäneet nämä paikkoina, joissa voi vapaasti laukoa mitä sylki suuhun tuo ilman seurauksia. Purkaa omaa pahaa oloa muihin tai jopa täysin tietämättömänä lähteä haukkumaan muita ihmisiä. Korkeintaan saada muilta tuntemattomilta keskustelijoilta vastapalloa tai kritiikkiä ikävästä puheesta, joka monesti on vain mukavaa bensaa liekkeihin.

Mietin kovasti, mikä on näiden tarkoitus? Ajattelevatko nämä ihmiset, että kommentit voivat kantautua asianomaisten silmille? Vai onko siinä juuri se jännityksensä? Vai toivovatko he aidosti, että ne saavuttavat? En tiedä kumpi on parempi. Uskon, että jokainen julkisuuden henkilö on jossain vaiheessa uraansa käynyt lukemassa jotain palstaa itsestään. Ikävät kommentit satuttavat varmasti jokaista jossain vaiheessa. Olen joskus lukenut sellaisen lauseen, että ”jos olet itsesi julkisuuteen tunkenut, niin sinun tulee myös kestää julkinen kritisointi.” Mitä ihmettä?

Ihmiset lähtevät helposti kommentoimaan esimerkiksi lehtijuttuja vain otsikon perusteella ja jopa myönnetään, että en edes lukenut juttua. Ennakkoluulot ja mielipiteet ovat niin vahvoja, että ne on tuotava esiin. Monesti huudellaan asioista, joista ei tiedetä. Koskaan ei voi tietää, mitä ihmisellä on meneillään. Emme voi tuntea toisen historiaa niin hyvin, että osaisimme huomioida kaikki traumat ja kipeät kohdat. Jokin lausahdus voi itsestä tuntua aivan mitättömältä, kevyeltä letkautukselta ja toiselle se voi osua todella arkaan paikkaan ja aiheuttaa vakaviakin seurauksia. Henkilökohtaisuuksien kommentointi varsinkin vailla taustoja on todella moraalitonta.

Meillä

Olen todella vahvasti kieltänyt itseäni menemästä millekään keskustelupalstoille katsomaan, mitä miehestäni tai meistä kirjoitellaan. No, eksyin huonolla hetkellä keskustelupalstalle ja voi sentään… Iso virhe, niin kuin tiesinkin. Mielipiteitähän saa olla joka lähtöön ja tietenkin olen tiennyt, että Konstasta ja meistä on paljon myös ikäviä mielipiteitä ilmoilla. En tietenkään ota näitä mitenkään vakavasti, varsinkaan jos haukut liittyvät Konstan laulutaitoon, mutta jos kommentoidaan kuinka kamalaa Konstan elämä kotona on 5 lapsen ja tiukkapipoisen vaimon kanssa, niin kyllä se aina vähän satuttaa. Huumorilla näistä onneksi pääsee nopeasti yli.

Itsetunnolla on tietenkin myös merkitystä, kuinka henkilökohtaisesti kommentteja ottaa. Silti kenenkään ei tarvitse kestää vihaista haukkumista.

Meillä kotona yritetään kiinnittää paljon huomiota siihen, kuinka toisista ihmisistä puhutaan ja varsinkin toisille ihmisille. Tämä on yllättävän vaikeaa, kun muu maailma tuntuu antavan välillä aika erilaista esimerkkiä. Itse koen, ettei kukaan ihminen ole täysin puhdas pulmunen, enkä väitä itsekään olevani. Tulee kyllä ajateltua ja kritisoitua muita ihmisiä, mutta pointtina onkin ehkä, että kenelle sen sanoo ääneen tai kirjoittaa. Minusta on ihan ok purkaa näitä ikäviä mielipiteitä puolisolle tai läheisimmille ystäville, mutta muuten pyrkiä ystävälliseen puheeseen. Rakentavaa palautetta on hyvä oppia antamaan ystävällisesti ja pyrkiä aina huomioimaan myös toisen tilanne.

Feikkiä vai suorapuheisuutta

Meidän yhdellä lapsella on ihan pienestä asti ollut hieman karskea puhetyyli. Äänensävy ja sanatkin ovat herkästi loukkaavan kuuloisia, vaikka hän ei itse sitä niin ajattele. Hänelle joudun ikävän monesti sanomaan, ettei noin voi sanoa toisesta ihmisestä tai varsinkaan toiselle ihmiselle. Puhu mukavammin, puhu enemmän positiivisia asioita. Hänen on hyvin vaikea hahmottaa, mikä voi loukata toista. Hän itse tuntuu olevan kova kuin kivi, eikä häntä loukkaa juuri mikään. Huomaan, että meihin on sisäänrakennettu jotain pohjaa tällekin asialle. Toiset ovat herkempiä itse loukkaantumaan ja silloin ehkä osaavat myös huomioida muita paremmin?

Onko se sitten feikkiä tai valehtelua, jos ei lauo omia mielipiteitä suorasanaisesti kaunistelematta, niin kuin lapsi? Täytyisikö ihmisten olla niin kovia, ettei ottaisi tunteisiin toisten mielipiteitä tai ilkeilyä? Täytyy oppi itsekin suodattaa, mutta aina ei pysty tai tarvitse pystyäkkään. Tästä vahvuudesta puhuinkin jo aikaisemmin. Silti koen, että on lupa myös loukkaantua. Mutta kumman osapuolen sitten tulisi itseään rajoittaa tai hallita toisen vuoksi? Sen joka kertoo rehellisen mielipiteen, vai sen, joka kuulee jotain ikävää? Onko meillä oikeasti hyvä olla sananvapaus ja kumpi osapuoli määrittelee, mikä on loukkaavaa puhetta? Kummalla se vastuu siis on?

Lisää kehuja ja positiivisia kommentteja!

Mieti aina kaksi kertaa, ennen kuin päästät ulos negatiivisen kommentin. Miksi haluat sen sanoa ja miten voisit tuoda sen esiin rakentavasti ja kohteliaasti.

Ollaan mukavia toisillemme, niin maailma on paljon mukavampi ja kauniimpi paikka elää.

Aami