Kuka johtaa ja kenen kuuluu seurata
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta johtaja? Entä auktoriteetti? Mitä tunteita ne sinussa herättävät? Olen miettinyt paljon tätä asiaa lasten kasvatuksessa, kuinka paljon on hyvä opettaa lasta tottelemaan auktoriteetteja ja sääntöjä ja kuinka paljon on hyvä olla rohkeutta olla niitä ja heitä vastaan? Kuka johtaa ja kenen kuuluu seurata? Missä tarvitaan johtajaa vai tarvitaanko?
Minusta lapsia olisi hyvä kohdella arvokkaina, taitavina ja ymmärtäväisinä ihmisinä. Heitä tulisi kuunnella ja myös ottaa heidän mielipiteet aidosti huomioon. Silti olen myös sitä mieltä, että päätösvaltaa tulee jakaa vasta pienissä erissä iän lisääntyessä. Pieni lapsi voi päättää pienissä asioissa ja pienistä vaihtoehtomääristä. Hänelle on tärkeämpää, että aikuinen huolehtii isommista asioista hänen puolestaan. Se luo ehdotonta turvaa. Vaikka sanonta ”totuus tulee lapsen suusta” pitää monesti paikkansa, niin voimmeko elää sen mukaisesti?
Aikuisia kuuluu totella, vai kuuluuko sittenkään?
Olen halunnut opettaa lapseni kuuntelemaan sydäntään ja uskomaan itseensä. Olemaan rohkeasti heikompien puolella ja puolustamaan myös itseään. Silti olen myös yrittänyt opettaa, että aikuisia tulisi totella. Ennen kaikkea vanhempia ja opettajia. Näiden kahden opin yhdistäminen on tuonut välillä isojakin haasteita.
Kotona on mahdollisuus pysähtyä keskustelemaan, jos lapsi on täysin eri mieltä kanssani jostain säännöistä tai päätöksistä. Voimme yhdessä miettiä, miten päätökset jollain tasolla miellyttäisivät meitä molempia. Tietenkin on myös asioita, joissa ei valitettavasti ole keskusteltavaa, kuten turvallisuusseikat tai perus hyvinvointitarpeet (syöminen, nukkuminen, ulkoilu ja liikunta.)
Koulussa tämä tyyli ei oikein ole mahdollista. Siellä on vähemmän asioita, joista voi keskustella tai harvemmin pystyy kuuntelemaan lasten mielipiteitä. Koulussa on pakko aikuisten tehdä säännöt ja päätökset, pyrkien huomioimaan lasten tarpeet ja myös heidän mieltymykset mahdollisimman tasapuolisesti. Tietenkään nämä säännöt eivät voi miellyttää ihan kaikkia, ei edes kaikkia aikuisia.
Ketä varten säännöt on tehty?
Meidän koulumaailma ei lähtökohtaisesti ole tehty vauhdikkaille, äänekkäille ja itsevarmoille tyypeille. Heidän käytös koetaan helposti häiritsevänä ja vääränä. Ja niin se varmasti monesti onkin. Lapsi, joka rohkeasti puolustaa muita, jopa opettajia vastaan, joutuu aikamoiseksi silmätikuksi ja pullikoijaksi. Lapsi, joka uskaltaa sanoa opettajalle, jos opettaja on väärässä, saa helpommin jälki-istuntoa sen jälkeen myös kaikesta muusta. Huomaatteko saman ristiriidan kuin minäkin?
Minusta ihmisen tärkeä tehtävä elämässä on oppia löytämään se tasapaino. Tasapaino oman tien, mielipiteiden ja tunteiden kuunteluun sekä sääntöjen ja auktoriteettien kunnioittamiseen ja vielä toistenkin tunteiden ja ajatusten huomioimiseen. Aikamoinen kokonaisuus. On opittava punnitsemaan, että mikä on se tärkein tavoite juuri tässä asiassa ja juuri nyt. Ei helppoa lapselle, kun ei aikuisellekaan. Ei helppoa kasvattajalle!
Koulussa tärkein tavoite on oppia kouluaineita, mutta minusta myös oppia elämään erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, löytämään itseään ja omia mielitekoja. Oppimaan elämästä ja saada pohjatietoa, jonka päälle alkaa rakentamaan sitä omaa kokemuksellista tietoa. Minusta koulussa pitäisi olla myös mahdollisuus kyseenalaistaa ja uudistaa ikivanhoja tapoja. Koulussa on loistava mahdollisuus oppia sietämään ikäviäkin asioita. Toisille se on jokin kouluaine, toisille paikallaan ja hiljaa oleminen ja toisille sosiaaliset suhteet.
Lapsi johtajana
Jos lapsella on valta kotona tai koulussa, tämä valta ei aina ole tietoisesti hankittua. Toisinaan ympärillä olevat ihmiset vain antavat sen vallan tai hänen luonteenpiirteensä soveltuvat rooliin. Valtaa voi käyttää sekä hyvään, että pahaan, mutta aika pitkälle lapsi käyttää sitä vain omaksi edukseen. Johtajuus ja valta ei kuitenkaan ole pelkästään mukava asia. Valta on aina myös jonkinlaista vastuuta. Se voi olla taakka, josta on lähes mahdotonta päästä eroon. Rooli, joka on liimattu sinuun, vaikka et sitä aina haluaisi. Silti tämä rooli voi myös olla todella houkutteleva ja voimaannuttava.
Meillä ihmisillä on johtajuuteen taipuvaisia ominaisuuksia, jotka näkyvät herkästi jo lapsena. Lasten keskuudessa johtajan roolin saa helposti se kaikista vahvin ja rohkein. Se, joka uskaltaa sanoa jopa opettajalle vastaan. Siihen liittyy varmasti ihailua, mutta myös pelkoa eikä se aina ole tahallista.
Koen, että lapsen kuuluisi aina saada tuki aikuiselta. Lapsella ei pitäisi olla sellainen olo kotona, eikä koulussa, että hän on vastuussa asioiden toimivuudesta tai vaikka ilmapiiristä. Lapsen tulisi aina tietää, että aikuinen on lopulta se, johon voi luottaa. Aikuinen on se, jolla on jo tarvittava tieto asioiden päätökseen. Opettajalla täytyy olla hyvä ote luokkaansa, jotta kenenkään oppilaan ei tarvitse ryhtyä järjestyksenvalvojaksi.
Saako opettajia vastaan sanoa?
Kuinka opettaa lapselle, että sääntöjä ja johtajia on toteltava, niin kauan, kun olet oikeasti sitä mieltä, että ne ovat epäoikeudenmukaisia tai satuttavia? Niin kauan, kuin uskot niiden olevan hyväksi. Kenen hyväksi? Säännöt ja johtajat eivät koskaan ole kaikkien mieleen tai eduksi. Kuka sitten saa tai joutuu päättämään, kenen etu on toisen etua tärkeämpi? Mielestäni niin vaikeita asioita, joita joutuu itsekin miettimään varmasti koko loppuelämänsä.
Voimmeko opettaa rohkeita oikeudenmukaisia johtajia tähän maailmaan, jos heidän lapsuus toitotetaan, että kuuntele ja toimi, niin kuin johtaja sanoo. Missä kohtaan lapsi saa tai oppii puuttumaan vääryyksiin ja kehittämään tilanteita parempaan? Tietenkin sillä on iso merkitys, kuinka tämän mielipiteen tuo esiin. Rauhallisesti ja asianmukaisesti vai uhmaten ja huutaen.
Olen eräänkin kerran ollut tilanteessa, jossa minun olisi kotona pitänyt sanoa lapseni tehneen väärin sanoessaan opettajalle vastaan. En ole sitä aina pystynyt tekemään, koska minusta toisinaan lapseni on sanonut ihan aiheesta. Vanhempana joutuu välillä ikäväänkin ristituleen. Itsellä on kaksi melko vahvaa periaatetta, olen aina lapseni tukena ja hänen puolella, mutta myös yritän parhaani tukea opettajaa ja vetää yhtä köyttä hänen kanssaan. Luotan opettajiin ja heidän ammattitaitoon, mutta aina en pysty olemaan heidän kanssa samaa mieltä.
Johtajia tarvitaan
Johtajiahan tarvitaan tuomaan rauhaa ja järjestystä. Jonkinlaista oikeudenmukaisuutta ja opettavaisuutta. Hyvänä johtajana yleensä toimii porukasta se, joka tietää ja tuntee tehtävän parhaiten tai saa porukasta parhaan irti. Minusta johtajia tarvitaan luomaan sujuvaa yhteistyötä. On kyse kodista, koulusta tai työpaikasta, on hyvä olla raamit ja säännöt ja joku, joka pitää pääosin huolta siitä, että sääntöjä totellaan.
Silti viime aikoina on tullut jälleen kerran todistettua, että johtajia on monenlaisia. Ei ole aina hyvä sokeasti vain totella johtajaa ja uskoa hänen ”hyvyyteen”. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oma vastuunsa punnita, onko johtajan tarkoitusperät aidosti hyvät. Ihmisten kuuluu toisinaan olla johtajia ja auktoriteetteja vastaan, vaatia parannusta tilanteisiin. Se vaatii ihan omanlaista rohkeutta ja hyvää itsetuntoa.
Ei ole aina niin helppoa tietää, kuka johtaa ja kenen kuuluu seurata.
Tuntuu, että olisi tästä aiheesta ja tähän liittyen niin paljon sanottavaa, että jatkan vielä sivuteemoista myöhemmin…