Valikko Sulje

Liikunta tarkoittaa meille yhdessäoloa

Kaupallinen yhteistyö @cityoflahti                         www.lahti.fi

Meidän perheessä ykkösjuttu liikunnassa on ulkona yhdessä liikkuminen. Liikunta nivoutuu arkeen mukavan matalalla kynnyksellä, kun urheilu on enemmän yhdessä tekemistä kuin tarkkaan aikataulutettua ja tavoitteellista suorittamista. Suurperheen kanssa liikkuessa täytyy toki myös ottaa aina huomioon siihen liittyvät kustannukset. Onneksi Lahdesta löytyy paljon myös ilmaisia liikuntamahdollisuuksia.

Meille liikunta on siis useimmiten yhdessä pyöräilyä, juoksua ja omalla kohdallani esimerkiksi puistojumppailua. Lahdesta löytyy paljon oikeita ulkokuntosaleja, ja meidän läheisestäkin leikkipuistosta löytyy muutamia ulkokuntolaitteita. Siellä on todella helppo yhdistää lasten kanssa puistossa ulkoilu ja oma jumppa.

Juoksua tai lenkkeilyä ajatellen Lahdesta löytyy ihania maastoreittejä. Meidän perheen suosikkireitti on rantareitti satamaan, joka on noin 6-7 kilometrin luokkaa. Osa perheestä juoksee, ja osa pyöräilee matkan.

Talvisin harrastuksiin lukeutuu myös hiihto ja luistelu. Lahdessa kulkee hienoja hiihtolatuja melkeinpä koko kaupungin läpi. Lahden kaupunki ylläpitää LahtiSki-nimistä palvelua, josta voi tosi kätevästi löytää uusia latuja sekä tarkistaa niiden kunnon lähes reaaliajassa. Meille hiihto on spontaanimpi juttu, mutta LahtiSki on tosi hyvä resurssi vaikkapa kauempaa tuleville hiihtäjille.

Talviaikaan varsinkin kireimpien pakkasten aikaan pyrimme siihen, että käymme uimahallissa säännöllisesti. Jokainen lapsista on myös käynyt vauvauinnissa! Kesäisin uimaan pääsee helposti, koska Lahdessa on matalia, hiekkapohjaisia rantoja ympäri kaupunkia. Esimerkiksi Jalkarannan rannalta löytyy myös ilmaisia tenniskenttiä, joissa on kiva koko perheen päästä vähän lyömään palloa ja sitten uimaan.

Kaikenlaisia pallopelejä voi puolestaan pelata Kisapuistossa, joka on yksi meidän vakkaripaikoista. Kisapuistosta löytyy esimerkiksi tekonurmi, ja iso hiekkatekonurmikenttä, joka toimii talvisin myös  luistelukenttänä. Lisäksi puistosta löytyy beach volley-, lentopallo-, koripallo– tennis– ja padelkenttiä. Melkein kaikkia kenttiä voi käyttää vapaasti, kun niillä ei ole seurojen varauksia. Jalkapallo on perheen ehdoton ykköslaji, sekä itse pelatessa että penkkiurheilun kannalta. Meitä näkyy säännöllisesti FC Lahden pelien katsomoissa!

Vakituisten juttujen lisäksi Lahdessa järjestettiin tänä(kin) vuonna Salpausselän kisat, ja kesällä pääsee seuraamaan Ironman-kilpailua! Ironmanin pyöräilyreitti kulkee ihan meidän kodin läheltä, ja lapset seuraavat vauhdilla kiitäviä pyöriä silmä kovana.

Ensi vuonna on useampikin erityinen kisapäivä. Vuonna 2023 Lahdessa kisaillaan Ironmanin maailmanmestaruudesta, ja Salpausselän kisat järjestetään sadatta kertaa! Luvassa on siis aivan erityistä kisahuumaa.

Onko teidän perheissä yhteisiä liikuntaharrastuksia?

Aami

1 Comments

  1. Liisa

    Huomenta. Meillä on lasten kanssa yhteisenä harrastuksena uiminen. Koko perhe lukuunottamatta isäntää tykkää sekä luonnon vesissä että uimahallissa uimisesta. Lisäksi tykkäämme piirtää ja maalata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *