Valikko Sulje

Vietämme kansainvälistä lasten oikeuksien viikkoa ja virallista päivää tänään. Viikko on vierähtänyt miettiessä mitä se oikeasti tarkoittaa. ”Lasten oikeuksien julistus käsittelee lasten oikeuksia muun muassa nimeen, kansalaisuuteen, fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen, sosiaaliseen turvaan ja koulutukseen.” Tahdoin purkaa hieman omaa näkemystäni, mitä minun mielestäni on lasten oikeudet. Mielestäni se ei todella ole sitä, että lapsi saa tehdä ja syödä mitä itse haluaa.

Jokaisen lapsen oikeudet minun näkökulmasta

  1. Turvallinen aikuinen
  2. Lupa olla lapsi
  3. Fyysinen kehitys ja terveys turvattuna
  4. Turvallinen koti ja ympäristö
  5. Sosiaalinen yhteisö

Turvallinen aikuinen

Jokainen lapsi on oikeutettu turvalliseen aikuiseen elämässään. Mielestäni aikuisen kuuluu olla luotettava, joka suojelee, kuuntelee ja huomioi lapsen tunteet ja tarpeet. Aikuisen tulee uskaltaa asettaa lapselle rajat. Hänen vastuulla on turvata lapsuus ja opettaa pienille ihmisen aluille taitoja tulevaa aikuisuutta varten. Lapsen kuuluu kokeilla rajoja ja tutkia rohkeasti maailmaa. Aikuisen kuuluu olla turvasatama, johon lapsi voi aina palata.

Lupa olla lapsi

Lapsen työ on leikkiä, tutkia, oppia  ja olla luova. Hänellä tulisi olla aikaa myös vain olla. Hänen pitäisi saada elää myös kiireettömiä hetkiä vailla suorituspaineita. Pienen tunteiden hillintä ja käsittely saa vielä olla vajavaista ja hänen tulisi saada tukea niihin aikuiselta. Lapsella tulee olla aikaa oppimiseen ja myös virheiden tekemiseen.

 

Mielestäni vanhempien vastuulla on myös, ettei lapsen maailma täyty liian varhain elektroniikalla, viihdemaailmalla ja asioilla, joita hän ei vielä voi ymmärtää. Huoli rahasta, vanhemmista tai aikuisten muista asioista, ei pitäisi kuulua pienen ihmisen elämään. Silti on myös vanhemman velvollisuus lisätä pikkuhiljaa lapsen ymmärrystä ja oppia aikuistenkin asioihin, jotta aikuisuuden kynnyksellä lapsi olisi valmis tähän maailmaan.

Fyysinen kehitys ja terveys turvattuna

Lapsella tulisi olla vanhempi, joka huolehtii ja opettaa häntä itseä huolehtimaan terveellisistä elämäntavoista. Terveellinen ruokavalio, tarpeeksi unta, liikuntaa ja ulkoilmaa. On lapsen oikeus saada näihin tarpeellinen opastus. Omasta terveydestä huolehtimalla kykenemme paremmin huolehtimaan myös lapsesta ja näyttämään hyvää esimerkkiä.

Turvallinen koti ja ympäristö

Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus turvalliseen kotiin. Kotiin, jossa hänet hyväksytään juuri sellaisena, kuin hän on. Kotiin, jossa ei tarvitse pelätä vanhempia tai sisaruksia. Kotiin, jossa on lämmin, tarjolla ruokaa ja tarpeelliset vaatteet ja muut varusteet. Vanhemman tulisi pitää myös huoli siitä, että ympäristö on turvallinen. Koulu, harrastukset, kavereiden kodit ja muut paikat, jossa lapsi leikkii.

Sosiaalinen yhteisö

Minusta on myös lapsen oikeus, että hänen ympärillään on muitakin turvallisia ja tärkeitä ihmisiä. Perhe, sukulaiset, ystävät, hoitajat ja opettajat. Lapsen tulee saada viettää aikaa mahdollisimman monipuolisesti erialisten ihmisten kanssa, jotta hän oppisi hyväksymään ihmisten erilaisuutta. Tähän lisäisin vielä käytöstavat. Mielestäni on iso palvelus lapselle opettaa yleiset käytöstavat, jotta osaisi kohdella muita kauniisti ja ettei joutuisi ahdistaviin tai noloihin tilanteisiin.

Nämä asiat oikeastaan pohjaavat myös minun aatteeni lasten kasvatukseen. Näiden pohjalla on hyvä lähteä rakentamaan, sitä mitä haluaa lapsilleen antaa ja opettaa.

Lapsella on oikeus rakkauteen, hellyyteen, huolenpitoon, ihailuun, kannustamiseen, rohkaisuun, tukemiseen, hyväksyntään, arvostukseen ja kunnioitukseen.

He todella ovat meidän tulevaisuus!

Aami

5 Comments

  1. Lukion ykkönen Vantaalla

    Palaan muutamaan postaukseen.
    Luettelet paljon asioita mitä yhdessä teette.
    Lapsen päivässä ei saisi olla liikaa toimintaa.
    Nämä ovat ristiriidassa keskenään.

    • tohinatalo

      Hyvä huomio.
      Olen paljon miettinyt tätä, että laspella ei saisi olla liikaa ohjelmaa. Toiset lapset kuitenkin kaipaavat enemmän tekemistä, kuin toiset. Meidän lapset ovat todella aktiivisia ja nauttivat, kun on menoa ja ohjelmaa. Silti olemme todella paljon kotona vailla mitään menoja. Lapset kehittelevät yhdessä tekemistä kotona. Koen, että heillä on tilaa ja paljon aikaa vain olla.
      Paljon teemme yhdessä, mutta emme ehkä yhden päivän aikana. Ja kun talossa on paljon väkeä, tapahtuu myös paljon.
      Jos taas viittaat rytmiin ja aikataulutettuihin päiviin muuten? Päivät kuulostavat paperilla aika kiireisiltä, mutta todellisuudessa lapset ovat niin tottuneita rutiineihin, etteivät pidä niitä minään ohjelmanumeroina.

  2. Lukion ykkönen Vantaalla

    Noloja ja ahdistavia tilanteita myös tulee jokaiselle, mutta aina voi toivoa ettei niihin joudu:-)

    • tohinatalo

      No ihan varmasti. Niihinkin voi mielestäni oppia suhtautumaan, ettei ne tuntuisi ihan niin kamalilta. Ja että niiden yli voi aina päästä. 🙂

  3. kaari

    Kaikenlaisia erilaisia eri ihmisryhmien oikeuspäiviä ja oikeusjulistuksia on nykyään niin paljon, että tavallaan niihin on jo vähän väsynyt. Mitä vaan asiaa ja toimintaa voidaan nykyään perustella ihmisoikeuksilla Ja ihmisoikeuksien nimissä voidaan vaatia melkein mitä tahansa.

    Pohjimmiltaan kai on kyse inhimillisyydestä ja terveen järjen käytöstä tilanteen vaatimien olosuhteiden puitteissa.
    Kaiken ikäisten ihmisten oikeudet ovat yhtä tärkeitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *