Koulumaailman haasteita
Koulu on iso osa lasten elämää ja sillä on merkitystä, minkälaisessa koulussa lapsi on ja minkälaisten opettajien ja muiden oppilaiden kanssa. Oma näkemykseni tämän päivän koulumaailmasta on melko suppea, mutta silti koen nyt tarvetta tuoda koulumaailman haasteita esiin minun pohdintojen kautta.
Omat lapseni ovat yksityisessä pienessä koulussa, jossa olen itsekin ollut ensimmäiset 6 vuotta. Tämä sama koulu on ollut osa elämääni aina ja todella tuttu paikka täynnä tuttuja ihmisiä. Tämän tekstin ajatukset pohjautuvat vahvasti omiin kokemuksiini, omien lasteni kokemuksiin, mutta myös kuulemiini sekä lukemiini tarinoihin.
Ystävissäni on myös yllättävän monta opettajaa, joiden kanssa olen keskustellut paljon koulujen tämän päivän haasteista. En silti voi puhua heidän puolesta, vaan mietin asioita paljolti vanhemman näkökulmasta. Kuinka me voisimme kotona tukea lasta ja opettajaa tässä tärkeässä tehtävässä. Edellisessä tekstissäni pohdin jo asemaani lasten koulussa, mutta nyt vähän laajemmin ja yleisemmin haasteisiin, joita näen tämän päivän koulussa. Saatan tehdä virheellisiä yleistyksiä tai oletuksia ja tarkoitukseni ei ole osoitella tai syytellä, vaan pohtia ääneen. Lukekaa siis jälleen avoimella mielellä.
Juuri nyt huolissaan
Minusta elämme todella murrosvaihetta, jossa koulujen on todella hyvä tehdä isoja muutoksia, mutta kuinka nopealla tahdilla niitä kannattaa lähteä tekemään? Minusta vanhassa on myös paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista. Yleisesti ottaen tuntuu, että asiat ovat juuri nyt pientä kaaosta ja jatkuvaa levottomuutta. Opettajille tunnutaan antavan koko ajan lisää vastuuta ja vaatimuksia, mutta ei samassa suhteessa keinoja toteuttaa niitä. Lasten oikeuksien toteuttaminen aiheuttaa helposti yleisen toimivuuden heikkenemistä. Eritystukea vaativien oppilaiden määrä tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia, ja resurssit tukeen pienenevät. Oppimisen taso on myös laskenut. Missä mennään vikaan?
Opetussuunnitelman muutos
Opetussuunnitelmaa muokattiin ihan hetki sitten ja olen kovasti ihmetellyt muutoksia. En ole asioihin perehtynyt tarpeeksi, mutta silti sieltä paistaa ihmetyksen aiheita kotiin asti. Kuulemieni mukaan saa todella ihmetellä, että kenen etuja tässä on yritetty ajaa takaa.
Olen huolissani, kuinka pienet koulut yhdistetään suuriksi laitoksiksi. Pienet intiimit luokat kasvatetaan suuriksi halleiksi. Opettajat ovat aikuisia ja lapset oppilaita eikä enää persoonia. Tuskin kovinkaan moni ekaluokkalainen voi oppia 50 luokkalaisen nimeä tai tutustumaan heihin kunnolla. Kuinka edes opettajat pystyvät siihen? Isot tilat ja isot määrät ihmisiä, eivät varmasti tue monenkaan lapsen keskittymiskykyä. Samalla todetaan yhä useammalle lapselle erilaisia ääniyliherkkyyksiä ym. haasteita, jotka vaatisivat päinvastaisia muutoksia.
Samalla nousi pintaan itsenäinen opiskelu, luovat ja vapaammat tavat oppia. Mutta miten ihmeessä sellaista vastuuta voidaan antaa pienelle lapselle? Itseohjaavuustaidot ovat tärkeitä, mutta onko ne tarpeellisia tai edes mahdollisia vielä alakoulussa? Ehkä yläkoululaisille, mutta itse näkisin niiden palvelevan aidosti vasta lukioiässä.
Näen kyllä, kuinka näillä muutoksilla on ollut hyvät tarkoitukset, mutta onko ne ymmärretty ihan oikein? Tunnistin myös paljon uudessa opetussuunnitelmassa muutosta enemmän Steinerpedagogiikan suuntaan, mutta toteutus ei enää niinkään ole näyttänyt samalta. Varmasti paljon hyvää, mutta myös epäselvyyttä ja selkeitä ohilaukauksia.
Vanhaa säilytettävä, mutta myös uudistettava
Olen sitä mieltä, että vanhasta olisi hyvä säilyttää opettajien kunnioitus ja arvostus. Pienet koulut ja luokat, joissa lapsi kokee olevansa turvassa ja hyvissä käsissä. Hän on persoona, johon opettajakin haluaa tutustua. Itse keskittäisin muutostyöt enemmän tuntien sisältöihin ja toimintatapoihin.
Minusta on hienoa, että on alettu kiinnittää huomiota erilaisiin oppimismetodeihin ja pikkuhiljaa alkaa näkyä kouluaineissa hienoja lisäyksiä, kuten esimerkiksi tunnetaitojen ja ryhmäytymistaitojen harjoittelua. Toivon lisää tietoa sekä opettajille, että vanhemmille, erilaisten lasten oppimisesta ja keinoista tukea ja opettaa monipuolisesti. Silti minusta on tärkeää, että tietyt raamit, rytmi ja järjestys säilytetään.
Toivon todella, että kädentaitoja, liikuntaa, musiikkia ja taiteita ei vähennetä. Minusta niitä voisi jopa lisätä. Pieni liikuntahetki päivittäin voisi hyvin rauhoittaa vilkkaampia paremmin, kuin vapaus seilailla tuntien aikana. Mindfulness tai meditaatiohetki antaisi hiljaisuuden ja rauhan hetkeksi kaikille.
Tunnesäätelyä opetellessa rauhallisessa mielentilassa yhdessä, pystyisi paremmin kiinnittämään huomion myös sosiaalisiin tilanteisiin ja suhteisiin. Näin pystyttäisiin varmasti helpommin puuttumaan esimerkiksi kiusaamistilanteisiin tarpeeksi ajoissa. Lapset ovat taitamattomia vielä niin monessa asiassa ja heille pitäisi luoda ympäristö, jossa olisi lupa olla keskeneräinen ja oppia. Myös sosiaalisissa taidoissa.
Opettajien rooli
Olen aikaisemmin pohtinut johtajien roolia ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että opettajilla täytyy säilyä auktoriteettiasema, mutta sydämellä ja empatiakyvyllä. Opettajien voimavaroja pitäisi huomioida enemmän ja heille pitäisi suoda enemmän keinoja pitää asioita hallinnassa. Eihän mitään voi keretä saada maaliin asti 30 eri mielipiteen kanssa. Opettajien olisi hyvä saada edelleen selkeät raamit ylempää, mutta tilaa olla luova raamien sisällä. Toteuttaa asioita huomioiden omaa luokkaa ja sen persoonia.
Minusta opettajilta kuluu tänä päivänä aivan liian paljon energiaa luokan työrauhan saavuttamiseen. Omat lapseni ovat todella osasyyllisiä meidän koulussa tähän rauhattomuuteen ja tästä kirjoitankin seuraavassa tekstissäni. Mutta onko vaatimukset myös lapsia kohtaan melko ristiriitaisia? Ei vaadita enää täydellistä paikallaan hiljaa istumista, vaan lapsen pitäisi itse tajuta rajat koska saa reflektoida kaverin kanssa ja koska ei. Onko säännöt enää tarpeeksi selkeitä noudattaa? Ja onko säännöt nykyään kovin erilaisia eri lapsilla ja myös opettajakohtaisia? Minusta hiljaisuus täytyy edelleen tarkoittaa hiljaisuutta ja sen täytyy olla opettaja, kuka sen käskyn antaa ja vie loppuun asti
Toinen helpotus, mutta myös rasite opettajille ja vanhemmillekin on Wilmajärjestelmä. Mennäänkö sen avulla joissain tilanteissa taas vähän turhankin tarkkaan raportointiin? Kuinka paljon opettajilla kuluu aikaa wilmaviestien kirjoittamiseen? Toki ennen opettaja ehkä soitti kotiin, mutta tuskin kovinkaan pienistä asioista. Vähentääkö se myöskin lasten vastuun opettelua, kun kaikki asiat voi kotona tarkistaa wilmasta tai jättää vanhempien huolehdittavaksi?
Koulun ja kodin yhteistyö
Minulle on aina ollut tärkeää, että opettajat tuntevat lapset, heidän taustat ja kotiolot päällisin puolin. Näin on helpompi tukea lasta ja olla ymmärtäväinen tarpeen tullen. Minulle on tärkeää, että teemme yhteistyötä koulun kanssa. Vanhempainillat ja wilmaviestit ovat tärkeitä. Mutta siihenkin on vedettävä jotain rajoja, kuinka paljon yksi opettaja voi huomioida ison luokan jokaisen lapsen mielialoja jokaisena päivänä. Eikä erityiskohtelu helpota ryhmän yhteisiä pelisääntöjä.
Opettajien kontolle tuntuu myös kaatuvan paljon asioita, joita kotona pitäisi opettaa paremmin. Ymmärrettäväähän on, että sosiaaliset suhteet ja niiden kanssa toimimiset kuuluvat vahvasti koulunkäyntiin ja opettajankin työhön. Silti monesti säälin, kuinka paljon opettajat joutuvat selvittelemään välituntivääntöjä ja todella perusasioita lasten ja vanhempienkin kanssa. Olen paljon miettinyt kodin merkitystä opettajien työoloihin? Pyrin sitä myös heiltä kysymään tasaisin välein, että kuinka voisin toimia tukeakseni paremmin.
Olen elämäni aikana miettinyt myös paljon koulun merkitystä ihmisen aikuistumiseen ja aitoon arkeen. Mitä tänä päivänä koululta oikeasti tarvittaisiin? Mitä asioita koulun tarvitsee opettaa lapsille ja mitä tulisi oppia kotona. Koen, että selkeä jako on alkanut hämärtyä. Olisiko koululla oikeasti mahdollisuus tasata kotikasvatuksen puutteita? Voisiko koulussa olla enemmän elämänhallintaan ja arjen askareisiin liittyviä oppiaineita. Ehkä vähän vähemmän historiaa ja mieluummin laajempia kotitaloustunteja ja vaikka taloushallintaa. En tiedä, enkä onneksi joudu näitä asioita myöskään ratkaisemaan. Voin vain keskittyä siihen, kuinka voin itse tukea lastani ja hänen opettajia parhaani mukaan.
Seuraavassa tekstissä rohkenen avata meidän lasten haasteita koulussa ja jälleen minun näkökulmasta vanhempana.