Terveys ei ole itsestäänselvyys
Elin pysäyttävän hetken kesäkuussa, jolloin sain muistutuksen, että terveys ei ole itsestäänselvyys. Löysin rinnastani selvän möykyn. Tätini on kuollut rintasyöpään ja häneltä löydettiin ensimmäinen kasvain juuri minun ikäisenä. Kiiruhdin ystäväni luo, joka on lääkäri ja pyysin häntä tekemään alustavan tutkinnan ja hän kehotti hakeutumaan kuvauksiin. Soitin lääkäriin ja sain kuvausajat muutaman viikon päähän. Alkoi hieman piinaavat kaksi viikkoa odottelua…
pahimmat kauhukuvat
Ihmisen mieli on niin moninainen ja välillä hallitsematon. Yritin keskittää kaikki ajatukset kiireelliseen remonttiin ja tuleviin rippijuhliin. Päivät menikin todella vauhdilla liikoja möykkyä miettimättä, mutta silti aina kun istuin autoon hakemaan lisää remonttitarvikkeita ajatukset vyöryivät päälle vauhdilla. Kerkesin miettiä jo kaikista pahimmat kauhukuvat. Yleisesti ottaen olin melko rauhallinen ja onneksi vahva luotto hyviin uutisiin säilyi päällimmäisenä. Kuvia edeltävänä päivänä meinasi sitten iskeä paniikki. Muistan todella selvästi tätini viimeiset vuodet ja kuinka häneltä jäi pieniä lapsia äitiään kaipaamaan. Ne kaikki muistot valtasivat pääni todella vahvasti. Nyt alkoi selvästi pelottamaan. Onneksi sain puhuttua asiasta ja rohkaisevat sanat läheisiltäni helpottivat oloa.
Kuvauksissa nieleskelin ja pidättelin itkua. Mammografian jälkeen lääkäri tuli vielä ultraamaan rinnat ja kertoi samalla, että kyseessä on vaarattomat kystat, eikä syöpää. Mikä helpotus. Meni aika pitkäkin hetki, ennen kuin tajusin uutisen olevan totta ja tunteet vyöryivät ulos.
Terveyden arvostus
Kerkesin remontin, juhlajärjestelyjen ja rintasyöpäepäilyn aikana miettiä jälleen omaa elämääni, terveyttäni monella tasolla ja perhettäni. Olen laittanut remontin aikana taas oman kehoni täysillä likoon ja aivan äärirajoille. Tajusin, kuinka oman kehoni uhraaminen vaikuttaa lopulta eniten ikävästi perheeseeni. Jos minä sairastun, loukkaannun tai en enää jaksa, minun perheeni joutuu siitä kärsimään. He ovat ne, jotka jäävät kaipaamaan, hoitamaan tai ilman jotain, mitä normaalisti voisin tarjota.
Havahduin jälleen kerran, kuinka tärkeää on pitää huolta itsestään, jotta voi pitää huolta toisista. Keho kestää niin paljon kulutusta, univelkaa, huonoa ravintoa, pieniä loukkaantumisia ja mitä vielä… Se kestää niin paljon, ettei ehkä huomaa, kun on vienyt kehonsa liian pitkälle. Sitten se ihan yhtäkkiä pettääkin alta. Aina ei ole mahdollisuutta valita tai edes vaikuttaa siihen, kuinka kehomme voi. Mutta ne kohdat ja asiat, joihin voimme itse vaikuttaa, pitäisi päästä korkeammalle tärkeyslistallaan. Nyt kun sain remontin valmiiksi, aion ottaa seuravaksi remonttikohteeksi oman kehoni.
huomio hyvinvointiin
Olen jo keväällä aloittanut joltain osin, mutta nyt on aika käydä pieni kartoitus koko kehosta. Tarkistaa ihan ne tärkeimmät ravinto, liikunta ja uni uusiksi. Silti haluan pitää edelleen kiinni tietynlaisesta rentoudesta asioiden suhteen. En halua olla liian tiukka tai ehdoton minkään suhteen, vaan haluan myös nauttia elämästä. Syödä myös herkkuja, valvoa välillä ystävien tai Konstan kanssa, jättää myös lenkkejä väliin, jos ei nyt ihan huvita. Eli korjausliike tiedossa, mutta ei liian ankaraa.
Viimeisen kuukauden aikana olen jälleen kärsinyt migreenistä yhteensä 9 päivää. Kun kuulet oman lapsen suusta: ”äiti sä et voi koskaan leikkiä mun kaa ku sulla on aina migreeni” on aika yrittää tehdä asialle jotain. Sain siis varattua ajan lääkärille, että saisin tehokkaampia apukeinoja myös tähän asiaan.
Muistakaa arvostaa omaa ja perheen terveyttä
Terveys ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Ikävää on, että sen yleensä huomaa vasta kun on liian myöhäistä. Sitä oppii arvostamaan, vasta kun sen menettää. Sain itse täydellisen muistutuksen asiasta. Olen loppukesän muistutellut itselleni oman kehon terveydestä ja kiittänyt lasteni ja mieheni terveydestä. Vaikka meidänkin perheessä aika monta päivää vuodessa meneekin tautien taltuttamiseen, niin ne ovat pientä ja ohimenevää. Ja myös kuuluvat elämään.
Onneksi mitään vakavaa ei ollut, mutta varmasti pysäyttävä kokemus! Todella hyvin kirjoitit ja tärkeästä asiasta!
Kiitos.
Tämä on kyllä tärkeä aihe, josta pitäisi muistuttaa nuoriakin naisia.
Mielenkiintoista lukea teidän Tohinatalo juttuja. Paljon tapahtuu teidän huushollissa. Olette tiivis tiimi. Näyttää hyvältä. Itse elelen mieheni kanssa jo kahdestaan. Lapsemme aikuisia 2 tyttöä ja poika…..tai no ..meillä on 4 lastenlasta jotka ovat tiiviisti mukana meidän touhuissa ja me heidän. Ihanaa kun saa olla tarpeellinen ,kun vain suinkin ehditään..tyttäreni on yksinhuoltaja joten apu on kyllä tervetullutta. Arjen pienet ilot ovat aina paikallaan. Nyt vielä imaisemaan luonnosta terveyttä kehollemme. Uni on on myös tärkeää.Yritetään pysyä terveinä. Ihanaa syksyä teille sinne kaikille.
Kiitos.
Ihana kuulla, että pystytte ja saatte olla osa lastenlastenne elämää. Sitä itsekin kovasti odotan ja toivon.
Ihanaa syksyä ja terveyttä myös sinne!
Kiitos jakamastasi. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru puolikas surusta. Puhuminen auttaa. Itse olen siinä taidossa hieman huono. Sivusta olen seurannut ja tiedän, että avoimuus tällaisessa on suureksi avuksi.
Parempia päiviä päin, päivä kerrallaan ja ilon kautta 🫶
– kirsti –