Omaa unelma-ammattia etsimässä
Olen unelmoija, suunnitelmien tekijä. Ammattihaaveet ovat vaihtuneet laajasti ja olen antanut virran viedä. Olen myös saanut äidiltäni vahvuuden uskoa itseeni, että voin olla mikä haluan. Koko elämäni olen ollut omaa unelma-ammattia etsimässä. No, mikä se sitten olisi?
Tanssija
Aloitin 2-vuotiaana tanssiharrastuksen ja olin varma, että minusta tulee isona tanssija. Tanssin paljon ja se oli koko elämäni. Kuitenkin elämä tuli eteen ja loukkaannuin 13-vuotiaana pahasti. Tanssit loppui kuin seinään ja elämäni murtui. Olin pitkään liikuntakiellossa ja hukassa itseni kanssa. Oli keksittävä uusi intohimo elämään.
Äiti
Lapset ja äitiys on ollut itsestään selvä tavoite ja unelma. Pikkutyttönä hoidin nukkeja, ihan kuin ne olisivat oikeita. Heräsin aamulla aikaisin, vaihdoin vaipat, puin, syötin ja vein koulupäivän ajaksi ”hoitoon”. Koulusta tultuani hoidin taas syötöt ja vaihdot ja lähdin vaunukävelylle. Vauva kulki mukanani kotona koko päivän. Tanssiunelmien murtumisen jälkeen vastasinkin kaikkiin yläasteen kyselylappuihin, että minusta tulee isona ÄITI.
Sisustussuunnittelija
Jostain tuli vahva tahto sisustaa. Vaihdoin huoneessani järjestystä alvariinsa ja aika pian sain jo pensselin ja maalit käteeni. Tein pintaremonttia useampaankin huoneeseen. Sain uuden unelman ja tavoitteen: minusta tulee sisustussuunnittelija. Lukiossa kävin jopa iltaisin aikuislinjan sisustussuunnittelijan alkeet kurssin.
Sihteerikkö
Yläasteella tein ensin tetit ja muut harjoitukset radion vastaanotossa. Siitä työtunnit lisääntyivät loma-ajoiksi ja kesätyöksi. Vastasin puhelimeen ja hoidin apulaistytön hommia. Lopulta myös laskutin ja laitoin mainoksia manuaalisesti radion mainoskatkoihin.
Lastenhoitaja, satujumppaohjaaja, tanssijumpan vetäjä
13-vuotiaasta asti hoidin tuttujen lapsia, serkkuja ja omia pikkuveljiäni. Olin 9. luokalla kun pääsin töihin kuntosalin lastenparkkiin. Lukion alussa aloin pitää lasten satujumppatunteja, siitä etenin vetämään lisäksi myös aikuisten tanssillisia tunteja. Melko pian lastenparkki muutti isompaan huoneeseen. Sain vastuun vetää lastenhoitoa ja ”palkata” lisää hoitajia. Perehdytin uusia hoitajia ja loin lastenmaailman säännöt. Sain myös vapaudet maalata huoneen ja luoda kotoisan lastenmaailman.
Lastenmaailman vastaava, ryhmäliikuntatuntien vetäjä ja vastaanottovirkailija
Lukion jälkeen oli tehtävä päätöksiä jatko-opinnoista. Edelleen halusin sisustussuunnittelijaksi, mutta lukeminen ja opiskelu ei napannut yhtään. Päätin siis antaa itselleni vapaavuoden: tehdä töitä, nauttia seurusteluelämästä ja etsiä opiskeluintoa. Jatkoin siis lastenmaailman vastaavana, ryhmäliikuntatuntien vetäjänä ja vastaanottovirkailijana. Hoidin edelleen lapsia myös kotona.
Vaimo ja oikea äiti
Suunnittelimme häitä kesälle 2007, mutta seuraavan vuoden suunnitelmat ratkesivatkin itsestään: odotin esikoistamme, joka syntyi joulukuussa 2007. Häät siirtyivät kesälle 2008 ja sain itselleni toisen luontevan roolin: minusta tuli vaimo. Olin saavuttanut tavoitteistani tärkeimmän, olin vihdoin vaimo ja oikea äiti! Sain hoitaa ihan omaa lasta. Siitä perheemme onkin kasvanut tasaisesti. Meille syntyi lisää poikia 2010, 2012 ja 2014.
Lastenkasvattaja
7 vuoden aikana hoitaessani muiden lapsia, oli minulle muodostunut aika selkeä mielikuva siitä, miten haluan kasvattaa omat lapseni. Olin siihen ikään nähden nähnyt paljon erilaisia lapsia ja heidän perheitään. Luin kasvatuskirjoja jo pari vuotta ennen oman ensimmäisen raskauden alkua. Kaikkein tärkein esikuvani on kuitenkin aina ollut oma äitini. Ihailen hänen kasvatustyyliä ja asennetta lasten kanssa. Suurin osa omista ajatuksistani tulevatkin suoraan häneltä.
Tanssiope
Päivät vietin kotona lasten kanssa ja iltaisin tein töitä. Sain uuden pestin muodostelmaluistelun tanssinopettajana.
Jatkoin töitä myös kuntosalilla vuoteen 2013 tuntien vetäjänä ja lastenmaailman vastaavana. Neljän pojan kanssa alkoi arki ollakin jo todella työlästä ja raskasta. Olimme vahvasti sitä mieltä, että lapsiluku olisi tässä ja nyt olisi aika miettiä omaa ammattia. Päätimme mieheni kanssa vaihtaa hetkeksi paikkoja ja lähdin kokeilemaan jotain ihan muuta.
Urheilukaupan myyjä ja verkostomarkkinoija
Aloitin työt urheilukaupan myyjänä. Sitä kesti vain puoli vuotta. Työ oli kivaa sen hetken, mutta ei ollut minua varten. Palasin takaisin kotiäidiksi ja annoin mahdollisuuden verkostomarkkinoinnille. Olin pitkään sitä mieltä, että nyt löysin kutsumukseni. Saan auttaa muita, tuote oli ekologinen, työajat joustavia ja työporukka mitä mahtavin. En kuitenkaan päässyt eteenpäin tarvittavalla vauhdilla ja rahapula tuli vastaan.
Perhepäivähoitaja
Nuorin pojistamme täytti 3 ja oli ratkaistava hänen kohtalonsa hoidon suhteen. Päätin siis kokeilla perhepäivähoitajana, jolloin oma lapsi saisi jäädä vielä kotiin. Säästimme hoitokulut ja sain palkkaa kahdesta muusta lapsesta. En halunnut vielä luopua myöskään verkostomarkkinointi unelmasta ja jatkoin sitä siinä sivussa.
Itsensä etsijä
Verkostomarkkinoinnin koulutuksissa opin todella paljon itsestäni! Sain kaivettua syvemmältä. Löysin itsevarmuutta ja rohkeutta, joita en uskonut enää olevan. Usko omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin sai uutta potkua. Aloin miettiä opiskelua, haaveilin kasvatuskirjan kirjoittamisesta tai jostain psykologisesta opinpolusta. Samalla esiin tuli jopa hieman tuskallinen haave omasta tytöstä.
Tytönkin äiti
Uskalsin myöntää tytön aiheuttaman kolon ja päätimme antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Hieman pidemmän yrityksen jälkeen vuonna 2017 olin raskaana. Olin todella pelottavan tilanteen edessä. Meillä oli 4 todella vilkasta poikaa talossa, enkä meinannut jaksaa edes heidän kanssaan. Kuinka voisin selvitä 5 lapsen kanssa, saatikka 5 pojan? 2018 toiveemme täyttyi pienellä prinsessalla. (joka onkin ihan oma tarinansa)
Ihan vaan kotiäiti
Jälleen uusi raskaus oli käänteentekijä! Perhepäivähoitajan työt loppuivat, ennen kuin kerkesivät kunnolla edes alkaa Pikkuhiljaa hiipui myös verkostomarkkinointi. Kaiken energian vei raskaus, kodin ryöstö (siis ihan oikea murtovarkaus), tuhansia euroja vaatinut autoremonttifiasko ja sen jälkeinen oikeudenkäynti, taistelu pankkilainasta, muutto isompaan taloon, raskausmyrkytys, synnytys, remontointi ja näiden 5 lapsen kanssa uuteen ympäristöön sopeutuminen.
Bloggaaja
Nyt tämä pikkuprinsessa on 1,5-vuotias ja voin pikkuhiljaa jatkaa oman unelma-ammatin etsintää. Vielä toistaiseksi neidin ehdoilla. Haluaisimme pitää hänet kotona 3-vuotiaaksi asti, niinkuin veljetkin. Siispä mitä seuraavaksi voisin kokeilla? Pohdin monia eri vaihtoehtoja, mutta kun opiskelu ei edelleenkään kiinnosta tarpeeksi. Tuli bloggaamisen vuoro. Josko sen avulla löytäisin taas seuraavan polkuni!
Jollei muuta, niin olen ainakin rohkeasti kokeillut ja etsinyt… Ehkä vielä jonain päivänä pysähdyn unelma-ammattini pariin, tai sitten en. Se jää nähtäväksi. Edelleen tahdon antaa virran viedä ja uskoa positiivisesti tulevaan!
Rahalla on ihan oma tarinansa näissä vuosissa. Olemme kamppailleet rahan ja arvojemme ristiriidassa. Se ansaitsee ihan oman kirjoituksen myöhemmin.
Teet juuri nyt todella tärkeää työtä, jota ei usein arvosteta tarpeeksi. Tulet löytämään myönteiset tulokset kotiäitiajastasi jo lähitulevaisuudessa. Ehdit vielä olla toisessakin ammatissa kymmeniä vuosia.
Kiitos! Näin uskon itsekkin!
Löysin blogiisi, aivan ihana! Olen samanlainen itsensä ja oman ammattinsa etsijä ollut aina, joten tiedän tunteen. Nyt kuitenkin odotan esikoistamme – pientä poikaa ja uskon, että kotiäitiys täyttää kolon elämän merkityksen ja jatkuvan tulevaisuuden ammatin etsimisen suhteen. Unelmani on ollut aina olla myös äiti.
Kiitos kivasta blogista! Tulen tätä varmasti seuraamaan ja saamaan hyviä vinkkejä tulevaan. Iloa kotiäitiyteen ja bloggauksen mukanaan tuomalle uudelle polulle! ❤️
Kiva kuulla. Toivottavasti tkesteistä on sinulle iloa ja apua. Saa myös laittaa viestiä, jos haluaa jotain kysellä. 🙂
Ja kiitos, ihanaa odotusta ja kotiäitiyttä!
Muistan sun tunnit foreverillä, ne oli mun lempparit ❤️
Ihanaa, että olet saanut kokea äidiksi tulen 5 kertaa! Odotan tuota tulevaa kirjoitustasi rahan ja arvojen ristiriidasta – pienten lasten vanhempana joutuu sitä väkisin miettimään, jos on enempi kotona viihtyvää tyyppiä. Suomessa esim tukiverkostot voivat olla vähäisiä, jos niitä tarvitsisi työ- ja päiväkotiarjen tueksi.