Lukivaikeus

Olen kertonut avoimesti, että minulla on lukihäiriö. Sain virallisen diagnoosin lukiossa, mutta sitä ennen se vaikutti minuun vielä enemmän. Se on jättänyt ison leiman, jonka puhdistamiseen olen tarvinnut paljon aikaa. Kerroin tekstissäni valmistuminen asiasta tietyltä kantilta. Nykyään lukivaikeudesta tiedetään huomattavasti paljon enemmän ja siitä puhutaan avoimemmin. Tämän tekstin tarkoitus onkin antaa vertaistukea ja ehkä ymmärrystä asiaa kohtaan vanhemmille, joiden lapsi kamppailee mahdollisesti tämän haasteen kanssa.

Ala-aste

Olin ensimmäiset 6 vuotta Steinerkoulussa, jossa koin olevani todella hyvä koulussa. Osasin paljon asioita ja minua kehuttiin ja arvostettiin. Opin lukemaan vasta 2.luokalla ja ääneen lukeminen oli aivan kamalaa, mutta meillä ei ollut pakko lukea, jos ei halunnut. Minun lahjani olivat enemmän taiteessa, käsitöissä, musiikissa ja liikunnassa. Autoin muita käsityötunnilla, kun omat työt valmistuivat nopeasti ja olin esimerkkinä liikuntatunneilla.

Kielet koituivat minun kompastuskiveksi. Ensimmäistä kertaa joku opettaja antoi ikävää palautetta ja sain tuntea itseni todella huonoksi ja tyhmäksi. Muut luokkalaiset menivät eteenpäin ja minä räpiköin, että juuri ja juuri selvisin läpi.

Ylä-aste

Vaihdoin koulua yläasteelle ja siitä se huonommuus sitten alkoikin oikein kunnolla. Enää ei arvostettukaan niitä minun lahjojani, vaan kaikki pyöri lukuaineiden ympärillä. Huomasin, todella nopeasti, kuinka paljon huonompi olin muita. Tein valtavasti töitä. Kaikki läksyt todella huolella ja yritin aina vähän ekstraa. Koristelin vihot ja tein kuvat huolella, mutta niihin ei tietenkään kiinnitetty enää huomiota. Vain koearvosanalla ja tunneilla oikein vastaamisella oli enää merkitystä.

Sain otsaani tyhmän leiman, joka alkoi vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni. Lukeminen oli edelleen todella vaikeaa ja hidasta ja siksi myös todella epämieluisaa. Vaikka kuinka yritin lukea kokeisiin, en muistanut yhtään mitään lukemastani. Selvisin kyllä, mutta en kovin hyvin arvosanoin ja olo oli aina epäonnistunut. Ei ollut tietoa erilaisista oppimismetodeista tai lukutekniikoista.

Lukio

Päädyin lukioon hieman sattumusten kautta, mutta ajattelin edelleen, että ylioppilaslakki on taisteltava päähän keinolla millä hyvänsä. Lukion ensimmäisellä tehtiin lukihäiriötestit, joissa ilmeni minun vaikea lukivaikeus. ”En siis olekaan tyhmä?” Silloin ei diagnoosi tarkoittanut vielä mitään muuta, kuin että saisin Yo-kokeessa ajallista helpotusta kielten kuulun ymmärtämiskokeessa. Muuten ei tämä diagnoosi näkynyt yhtään missään.

Osittain se kuitenkin helpotti omaa oloani. Minussa oli jokin synnynnäinen vika, jonka vuoksi tämä kaikki on ollut niin takkuista ja vaikeaa. En siis ole ollut laiska tai tyhmä. Jossain määrin tieto oli helpottava, mutta osaltaan todella nolo ja epätoivoa herättävä. Ajattelin, että on siis ihan sama, kuinka itse opiskelen, en tule olemaan sen parempi lukuaineissa. Vielä silloin ei puhuttu erilaisesta muistista tai tarjottu vaihtoehtoisia oppimistapoja.

Erilaista muistia

Minulla on selvä kuvamuisti. Muistan asiat selkeinä kuvina päässäni, mutta kaikki kuvatekstit ovat täysin sumua. Saatoin kokeessa tietää miltä sivulta ja mistä kohtaa sivua vastaus löytyisi, mutta en yhtään muistanut, mitä siinä lukee. Muistan ihmisten kasvot yhdellä kohtaamisella, mutta nimen yhdistäminen kasvoihin voi olla todella pitkän ajan tuotos. Kaikki numerot ja nippelitiedot ovat minulle aivan mahdottomuuksia muistaa.

Tämän tiedon varjossa tein myös jatkokouluttautumis-suunnitelmani. Olisin halunnut lukea psykologiaa, mutta tiesin, että en jaksaisi. Paljon vaikeita sanoja ja nippelitietoa ja paljon tekstiä vielä englanniksi, niin ei onnistuisi. Jätin tämän haaveen sillä seisomalla.

Lukivaikeudesta huolimatta

En ole vieläkään perehtynyt lukihäiriöön sen enempää, vaikka tietoa nykyään olisi tarjolla. Tunnen oman lukivaikeuteni aika yksityiskohtaisesti ja olen oppinut elämään sen kanssa ehkä jopa poikkeuksellisen hyvin, ottaen huomioon mitä teen työkseni. Mutta en edelleenkään tiedä tieteellisiä tutkimuksia asiasta. En ole ollut asiasta tarpeeksi kiinnostunutkaan. Jostain olen saanut vain rohkeutta tehdä asioita siitä huolimatta. Blogin kirjoittaminen ja lopulta vielä kirjankin, olivat minulle aivan uskomattomia unelmia. En olisi ikinä uskonut pystyväni niihin.

Tietotekniikka on sen minulle mahdollistanut. Koneet korjaavat virheeni jo aika taitavasti. Silti suurin voittoni on ollut päästää irti uskomukseni, että olen tyhmä. Minun yleistietoni on edelleen todella vajaa.  En vieläkään lue mitään, mikä ei aidosti kiinnosta. Olen oppinut, etten kuitenkaan muista niitä, joten turhaan käytän aikaani asioihin, jotka eivät ole minulle tärkeitä.

Ensimmäiset kirjat, joita onnistuin lukemaan ajatuksella, olivat lasten kasvatuskirjat. Niissä puhuttiin kieltä, jota ymmärsin. Osasin jäsennellä tiedot todella selkeästi omiin aivoihini. Ne jäivät mieleeni, koska ne aidosti kiinnostivat minua ja tieto oli minulle heti tarpeellista ja käytettävää. Nyt en puolestaan enää muista tai tiedä mistä olen mitäkin oppinut tai lukenut.

Omat lapset

Huomasin jo varhaisessa vaiheessa, että osa lapsistani ovat saaneet myös tämän vaikeuden. Osalla lukivaikeus on vahvempi ja osalla kevyempi. Nyt minun pitäisi olla se vanhempi, joka tukee ja auttaa. Etsii niitä keinoja ja apuja, joita lapseni kaipaa. Mutta oman lukivaikeuteni takia, en osaa tai jaksa edes tarttua koko asiaan. Koen vahvan lukon, joka estää minua avaamasta näitä ovia.

Voin vain sanoa omasta kokemuksestani, että lapsi tarvitsee eniten rohkaisua ja muiden vahvuuksien ihailua. Hän kaipaa tietoa siitä, että ei ole tyhmä, vaan erilainen oppija. Lukivaikeus on osa häntä, mutta sen ei tarvitse olla esteenä. Häneltä vaaditaan ehkä vähän enemmän työtä, mutta myös tekemään luovempia ratkaisuja asioiden suhteen . Onneksi tänä päivänä on myös paljon tietoa tarjolla ja kouluissakin aika kivasti osataan jo tukea lasta. Vielä voi joutua hieman vaatimaan apua, mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan.

Lukivaikeudesta kärsivän voi olla hyvä myös tietää, että on olemassa muitakin oppimisvaikeuksia ja nämä kaikki ovat melko yleisiä. Myös aputoimet ovat kaikilla erilaisia. Toiset voivat hyötyä tiiviistäkin avusta ja toiset saavat voimia enemmän, kun selviävät ihan itse. Myös tarinat muista lukivaikeuden kanssa menestyneistä voivat rohkaista ja luoda uskoa. (Mm. Applen Steve Jobsilla on lukihäiriö.) Vanhempana kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan lapsella on hyvä olo ja oppiminen etenee edes jollain tasolla.

Jokainen lapsi on arvokas juuri niillä taidoilla, joita hänellä on. Kukaan ei ole huono tai tyhmä, on vain erilaisia oppijoita ja erilaisista asioista kiinnostuneita ja eri asioiden taitajia.

Vanhempana muista auttaa tarvittaessa, hakea apua, mutta ennen kaikkea kehua ja rohkaista!

Aami