Arjen uudelleen ohjelmointi tökkii

Nyt tuli vahva tarve purkaa teille hieman sydäntä ajankohtaisista mietteistäni. Olen elänyt jo jonkin aikaa elämänmuutosta kotiäidistä työssäkäyväksi äidiksi ja tämä muutos on ottanut yllättävän koville ja kestänyt kauan. Olen ollut jumissa välivaiheessa, joka vaatisi totaalisen reset- napin ja täyden kehon ohjelmiston muutoksen. Arjen uudelleen ohjelmointi on ollut minulle haastavaa.

Muistan kysyneeni instassa seuraajiltani kuopuksen ekana päiväkotipäivänä, että kuinka kauan voi pitää lomaa 14 vuoden kotiäitiydestä, ennen kuin aloittaa työt? Kaavailin itse silloin muutaman viikon täyslomaa (eli siis 3-6h päivässä lasten koulun ja hoidon ajan), ennen kuin aloittaisin tekemään ahkerammin töitä. Sain paljon ihanan armollisia vastauksia, joista yksi kauhistutti ja vähän jopa nauratti. Eräs suurperheen kokenut äiti laittoi viestiä, että voi mennä kolmekin vuotta, enne kuin olet aidosti työkuntoinen. Nyt 2,5 myöhemmin alan ymmärtää viestiä huomattavasti paremmin.

Ohjelmointi

Olen tehnyt aina pikkuisen töitä kotiäitiyden ohella, mutta pääsääntöisesti olen aina ensin hoitanut lapset ja kodin. Nyt yllättävänä haasteena onkin ollut kehon ja mielen uudelleen järjestely ja opettaminen uuteen arkeen ja järjestykseen. Rutiinit ja tavat on niin automaattisia, että niistä on todella vaikea päästä eroon. Yritän hokea aivoilleni: ensin työ ja sitten vasta pyykit. Ensin työ ja sitten vasta ruuanlaitto. Ensin työ ja sitten vasta lasten wilmaviestit. Mutta toistaiseksi työni on ollut niin joustavaa ja pienimuotoista, että se pystyy aina odottamaan. Sen sijaan pyykit ja tiskit ovat oppineet huutamaan ja vaatimaan huomiotaan todella taidokkaasti elämäni aikana.

Rakastan rutiineja, niin kuin tekin kaikki jo varmasti tiedätte. Olen muodostanut itselleni selkeät tavat toimia kotiäitinä, jolloin saan aika monta asiaa hoidettua pienessä ajassa. Aivoni on ohjelmoitu tekemään nopeita suunnitelmia, aikatauluja, tarttumaan asioihin heti ja olemaan valmiina jatkuville muutoksille ja ärsykkeille. MUTTA tätä samaa toimintamallia ei niin vaan siirrettykkään työasioihin. Olen ollut mukavuusalueella ja osaan luontaisesti toimia lasten kanssa ja viikata pyykit samalla. Todella simppeliä, vaikka myös monesti todella fyysisesti ja henkisestikin rankkaa hommaa. Olen todellakin kaivannut siihen muutosta ja halunnut vaihtelua, mutta se ei tarkoittanutkaan samalla sitä, että kehoni olisi myös heti valmis muutoksiin.

Työnjako

Minulla ehkä haasteena on se, että edelleen hoidan suurimmaksi osaksi kaiken lapsiin ja kotiin liittyvän, he vain eivät ole enää koko päivää kotona. Minun ei tarvitse enää miettiä aamuaktiviteetteja, aamupäiväulkoiluja, lounasta ja päiväunia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei enää olisi lapsiin liittyviä asioita keskeyttämässä työaikaani. On neuvolat, hammaslääkärit, koulujen kehityskeskustelut ym. aina keskellä päivää ja niitä on yllättävän paljon. Meillä myös kyyditsemisiä on vielä paljon, kun olemme tottuneet siihen, että olen vapaana kuljettamaan. (Kaikille pojille bussiliput tulisi maksamaan aika paljon kuussa.) Koko perheen tarvitsee tehdä selkeitä isoja muutoksia alkuvuodesta, kun olen enemmän aidosti kiinni työssäni, enkä enää voi asetella kaikkia asiakkaita lasten menojen mukaan.

Konstan työt helpottuvat onneksi myös vähän, kun on saatu syksyn kolme kiertuetta hoidettua. Mutta ei ole helppoa jakaa rooleja ja vastuualueita uusiksi kaiken härdellin keskellä. Meidän arkea on ihmetelty ja kritisoitukin, kun meillä on ollut niin selkeästi jaetut roolit. Ei olla pyritty jakamaan asioita puoliksi, vaan vähän vahvuuksien mukaan. Se on tähän mennessä toiminut hyvin. Edellisessä elämänvaiheessa meillä oli selkeät vahvuusalueet ja helppo jakaa tehtävät. Nyt joudumme molemmat opettelemaan taas uusia asioita mukavuusalueen ulkopuolelta ja se vaatii taas erilaista asennetta ja arjen ohjelmointia.

Yrittäjyys mahdollistaa

Yrittäjyys on mahdollistanut tämän välitilaan jumahtamisen niin hyvässä, kuin pahassakin. Toisen alaiseksi hyppääminen vastaavanlaisessa tilanteessa olisi pakottanut sopeutumaan nopeammin. Ei olis ollut mahdollista ihmetellä tai pohtia. Sitten oltaisiin taas vaan tehty ja muutettu. Näissä tilanteissa voin hyvin kuvitella, kuinka äidin kehon ja identiteetin muutosten huomioiminen jää todella vähälle. Koti jää varmasti ainakin hetkellisesti retuperälle ja saattaa unohtua useampi lasten hammaslääkäri tai vastaava ylimääräinen kalenterimerkintä. Ei varmasti kaikilta, mutta monelta.

Tämä kaikki vaatisi minusta enemmän yhteiskunnalta huomiota, inhimillisyyttä ja armollisuutta. En oikein pidä sanasta armollisuus, mutta olen oppinut, että minun tulisi muuttaa hieman sen sanan merkitystä itselleni. Kehoni ja aivoni ovat selkeästi kaivanneet tätä välitilaa ja aikaa sopeutua uuteen arkeen ja uuteen minääni. Samalla olen kyllä kaivellut monia vanhoja käsittelemättömiä asioita esiin ja panostanut hieman huomiotta jätettyyn hyvinvointiini. Koen valtavaa kiitollisuutta ja etuoikeutta, että olen voinut ottaa näin rauhassa. Kiitos siitä miehelleni. Ja koen, että tämä vaihe olisi varmasti monelle äidille ja perheelle tarpeellinen varsinkin pitkän kotiäitiyden jälkeen ja suurissa perheissä.

Äitiyden ja työn yhdistäminen

Kotiäitivuosina arvostin ja ihmettelin kovasti äitejä, jotka pystyivät yhdistämään työn ja kodin. Silloin se tuntui mahdottomalta ja edelleen se tuntuu haastavalta. Kotona on jo niin paljon tehtävää, että miten siihen tulisi mahduttaa vielä kokopäiväinen työkin. Toki lapset kasvavat ja heidän tarpeet muuttuvat, mutta meillä heitä on paljon. Paljon ylimääräisiä kalenterimerkintöjä ja muistettavia ja hoidettavia asioita. Olen todella onnellinen uudesta työstäni ja tykkään sen antamista tulevaisuuden näkymistä kovasti. Silti olen väläytellyt itselleni, että olisipas mahtavaa, jos voisi ollakin vain kotiäiti vielä hetken aikaa, vaikka lapset ovatkin jo kaikki hoidossa. En ole jotenkin edes nähnyt sellaista mahdollisuutta hyväksyttävänä. Olen toki myös itse halunnut jo muutosta ja omaa uraa, mutta silti.

Olen paljon soimannut itseäni, kuinka hitaasti työt ja yritystoiminta on edennyt ja etenee edelleen. Edennyt kyllä, mutta jollain omalla mittapuulla liian hitaasti. Silti samalla katson päiviäni paperilla ja mietin, että ihan ok suoritus. Tuntuu silti edelleen, että kaipaisin aivoihini nappia, josta saan vaihdettua työmoodin ja kotimoodin päälle ja pois päältä. Luulen, että moni kaipaisi samaa nappia.

Vaatii jälleen erilaista itseohjaavuutta ja kurinalaisuutta, sekä riman muutosta. En voi mitata aikaansaavuutta samalla lailla, kuin kotona. Yrityksen pyörittämisessä kaikki työ ei ole aina niin näkyvää tai käsin kosketeltavaa. Tulos ei näy heti, niin kuin ruuan laitossa tai kodin siivouksessa. Sitä täytyy mieluummin verrata lasten kasvatuspuoleen, tulos nähdään mahdollisesti vasta huomenna, viikon tai vuosien päässä. Oman työ arvostus ja tahti on määriteltävä vähän eri lailla. Tavoitteet ja mihin määrään tai tilanteeseen on ihan hyvä olla tyytyväinen.  No, kohta on onneksi uusi vuosi ja tiedän, että saan siitä jälleen uutta virtaa.

Tällaista tällä kertaa pyörittelen ”ääneen” teille…

Aami