Some, myrkkyä vai mahdollisuus?
Olen aina vierastanut tietotekniikkaa. Elän jossain pelon ja epätietoisuuden vallassa. Minusta tuntuu kamalalta, kuinka laitteet ovat vallanneet meidän elämämme. Koronan iskiessä, jouduin tutustumaan laitteisiin hieman enemmän ja huomasin itsekin sen antamat laajat mahdollisuudet. Silti mietin edelleen onko tietotekniikka ja some myrkkyä vai mahdollisuus?
Taistelin somea vastaan
Yritin olla uppoamatta tähän suohon. Alkuun halusin jättäytyä pois koko somesta ja ihailin ihmisiä, jotka siihen pystyivät. Silti ajan myötä pienet ”pakolliset” asiat veti minutkin mukaan Facebookkiin ja instagramiin. Viimeinen upottavin muutos oli blogin aloittaminen. Tuntui, että siihen kuului pakosti myös somekanavien ahkera päivittäminen, jos haluaisi teksteille lukijoita. Tässä kohtaa aloin miettiä kovasti, onko some myrkkyä vai mahdollisuus?
Pelkään edelleen, että tämä epäaito kupla sotkee meidän arviointikykyämme ja oikeita sosiaalisia kohtaamisiamme. Koukuttaa meidät seuraamaan täysin tuntemattomien ihmisten elämää ja silti emme meinaa ehtiä olla yhteydessä oikeisiin ystäviimme.
On toki myönnettävä, että sosiaalinen media on myös lisännyt ihmisten kanssakäymistä. Kuulumisten vaihtaminen ja toisten elämässä mukana pysyminen on helpompaa, vaikka toiselta puolelta maailmaa. Kuvat ja videot elävöittävät tekstiä ihanasti ja on mukava seurata läheisten arkisia asioita. Myöskin uusiin ihmisiin tutustuminen on huomattavasti helpompaa somekanavien kautta. Meidän tuttavapiirit ovat laajentuneet ja yhteydet vanhoihin tuttuihinkin säilyvät helpommin. Vai käytämmekö me näitä kanavia oikeasti tähän?
Onnellisuuden etsintä
Ihmiset haluavat samaistumisen kohteita, sekä uusia vinkkejä erilaisiin onnistumisiin. Tutuista ja tuntemattomista ihmisistä haetaan vertaistukea. Onnellisuuden etsintä tuntuu niin kovalta, että ihailunkohteiden elämästä halutaan kaikki tieto irti. En sano, että tämä olisi pelkästään huono asia. Ainahan ihmiset ovat oppineet uutta esimerkin ja matkimisen kautta. Mutta kuinka helposti sitä hukkuu vain etsimään? Tavoittelemaan onnea ja unohtaa pysähtyä nauttimaan siitä onnesta, joka on jo läsnä. Kuinka helposti se hukuttaa meidät vain turhanpäiväiseen toisen elämän kyttäämiseen ja kopiointiin?
Tarkoitus hieman hukassa?
Lähdin käyttämään ensin facea ihmisten ja tapahtumien ajan tasalla pitämiseen. Instagram oli alkuun blogini markkinointikanavana.
Nyt olen huomannut, että käytän somea myös oman mielialan piristäjänä. Jos kotona homma tökkii, menen hetkeksi katsomaan muiden elämää, jotta voin rauhoittua ja unohtaa omat ongelmani. Tässä toimintatavassa on tietenkin todella isot riskit vain lisätä sitä pahaa mieltä. Toisilla kun elämä juuri sillä hetkellä vain hymyilee. En missään nimessä pidä tätä hyvänä tapana, tai edes omana tietoisena ideana. Kuinka pelottavaa.
Olen huomannut, että toisinaan koen myös pakottavaa tarvetta käydä vilkaisemassa stoorit, etten vaan missaa mitään tärkeää. Mitä tärkeää? En ymmärrä. Kaikki tärkeimmät asiat kyllä ilmoitetaan minulle ihan suoraan. Näin se ajatusmaailma alkaa helposti hämärtyä. Ja somesta alkaa tulla vain opittu tapa.
Medianlukutaito
Oli sitten kyseessä oikea media tai sosiaalinen media, on muistettava medianlukutaito. Kaikki ei aina ole niin, kuin lukee tai näkyy. Lähes jokainen ihminen pyrkii mielenkiintoiseen ja kauniiseen sisältöön. Sisältöön, joka herättäisi muiden kiinnostuksen. Tätähän lehdet, telkkari ja radiot ovat tehneet aina.
Nyt julkisella mediallakin on käytössään aivan unelma tietopankki. Julkisten tilien kuvat ja tekstit ovat täysin median vapaassa käytössä. He saavat nostaa uutisiksi suoria julkaisuja instagramista. He saavat tehdä ”haastattelun” ihmisestä hänen sometilien tai blogin pohjalta. Lehteen tai nettilehteen saa nostaa kuvia ja tekstejä kysymättä kyseiseltä henkilöltä. Tätä ei kaikki ehkä tiedä, tai muista. Jos jonkin ihmisen naama kuluu mediapalstoilla, se ei välttämättä ole hänen itse aiheuttamaa.
Otsikointi on monesti harhaan johtavaa. Harmillista on, että otsikkoa ei valita samalla lailla, kuin äidinkielen aineessa. Tekstistä yritetään repiä ihan pienestäkin asiasta mahdollisimman repäisevä ja huomiota herättävä alku tekstille. Jokaisen ihmisen olisi muistettava, että otsikointi on toimittajien vetonaula. Niillä he herättävät ihmiset lukemaan heidän tekstit. Ja mikäli ihmiset eivät lue muuta kuin otsikot, saattaa jäädä hieman väärä kuva kyseisestä artikkelista tai ihmisestä.
Tämä sama pätee somemaailmaan. Tulisi muistaa, että moni ihminen seuraa tilejä vain pintapuolisin. Selailee pikaisesti kuvia lukematta kuvatekstejä tai kuuntelematta, mitä toinen kertoo stoorissa. Näin ollen ihmiset tekevät aivan omat johtopäätökset siitä, minkälainen ihminen tilin takana onkaan.
Tuntemattomien vaikutusvalta
Kommenttikentät ovatkin sitten aivan toinen luku. Onneksi somessa harvemmin päädytään kirjoittamaan ikäviä kommentteja kuvien alle, mutta sitäkin tapahtuu. Sen sijaan lehtijuttujen kommenttikenttään voi suoltaa niin paljon potaskaa, kuin suinkin kerkeää. Minä pidän siitä, että esim. minun tekstejä kommentoidaan, jos teksti on oikeasti luettu ja sitten herättänyt ajatuksia. Mutta on todella vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat kommentoida ikävästi asioita, joihin eivät ole perehtyneet piirun vertaa. On muistettava, että tekstien ja kuvien takana on aina ihminen, jolla on tunteet.
On ikävää, kuinka helposti tuntemattomat ihmiset pääsevät vaikuttamaan meidän itsetuntoon. Ikävät kommentit satuttavat varmasti kaikkia. On myös ihmeellistä, että se on jotenkin sallittua. Ei kukaan huutelisi kadullakaan, että ”asusi saa sinut näyttämään todella läskiltä.” Myös sometilien seuraajamäärillä ja kuvien tykkäysmäärillä on aivan liian suuri vaikutus ihmisten arvoon.
Nuoriso helppo uhri
Jos meille aikuisillekin kuvien taakse katsominen ja medianlukutaito on välillä vaikeaa, niin kuinka sitten nuorisolle? Nuorison kohdalla olen todella huolissani. Sensuroidut ja muokatut kuvat voivat aiheuttaa pahojakin minäkuvan ongelmia. Syömishäiriöt ovat varmasti yksi suurimmista. Kuvia varten ja toisten ihmisten mielipiteiden varassa eläminen ei tunnu kovin pysyvältä tai järkevältä.
Netin avoimesta maailmasta puhumattakaan. Se antaa meille niin paljon, mutta mihin voi enää luottaa? On helpottavaa, kun kaikki tieto on käden ulottuvilla ja vielä todella nopeasti saatavilla. Kuitenkin on nähtävä vaivaa ja oltava kriittinen, mistä löytää oikean tiedon. Väärä tieto tuo ongelmia varsinkin meidän viattomille ja tietämättömille lapsillemme. Vanhempien tulisi olla todella tietoisia kaikista internetin vaaroista. Kuinka tavallinen vanhempi voisi pysyä tässäkin ajan tasalla? Onneksi nuoriso tuntuu osaavan nämä jo hieman paremmin, kuin me vanhemmat vai osaavatko?
Lasten somerajat
Kaikilla sosiaalisen median kanavilla on ikärajat, mutta kuinka moni niitä noudattaa? Vanhempien on vaikea pitää kiinni ikärajoista, jos kaikki muut kaverit ovat jo läpäisseet ikärajavaatimukset ilman oikeaa ikää. Luulen, että some ikärajat mielletään samoina, kuin elokuvien ja pelien ikäsuositukset.
Itse näen aisan niin, että lapsen pelkkä ikä ei anna valmiutta somemaailmaan, vaan keskustelu ja valvonta. Lapsen kanssa tulee keskustella sosiaalisen median tarkoitusperistä, vaikutuksesta ja vaaroista.
Mutta kuinka ihmeessä saamme suojeltua lapsia siltä itsetunnon romutukselta, kun se on meille aikuisillekkin vaikeaa?
Minulle tämä kaikki on ollut todella haastavaa. Olen itsekin uuden edessä, enkä todellakaan tiedä, mitä kaikkea lapset osaavat tehdä puhelimilla ja tietokoneilla. On vaikea valvoa, kun ei oikein tiedä mitä täytyy valvoa. Millään ei riitä aika ja mielenkiinto näiden asioiden tutkimiseen. Kai sitä on vain opittava luottamaan lapseen. Annettava hänellä kaikki neuvo, minkä itse tietää ja syötettävä mahdollisimman paljon maalaisjärkeä tähänkin asiaan. On syytä pidettävä asiaa tarkasti silmällä. Sekä lapsen, että omaa somekäyttöä.
Meillä some myrkkyä vai mahdollisuus?
Sosiaalinen media on ehdottomasti mahdollisuus, jos sitä osaa käyttää. Myrkkyä se alkaa olla, jos sille antaa liikaa valtaa ja aikaa. Olen päättänyt taas vähentää ja palata hieman ajassa taaksepäin. On pidettävä kiinni oikeista kohtaamisista ja pitkistä kuulumisten vaihtamisesta ystävien kanssa. On pidettävä kiinni oman elämän ja oman kehon arvostamisesta ilman vertailua muihin. On pidettävä kiinni puhelimen käyttömäärästä. Se ei saa tulla sotkemaan aikaa, jonka saan viettää läheisteni kanssa.
Todella hyvä kirjoitus jälleen!
”Sosiaalinen media on ehdottomasti mahdollisuus, jos sitä osaa käyttää. Myrkkyä se alkaa olla, jos sille antaa liikaa valtaa ja aikaa. Olen päättänyt taas vähentää ja palata hieman ajassa taaksepäin. On pidettävä kiinni oikeista kohtaamisista ja pitkistä kuulumisten vaihtamisesta ystävien kanssa. On pidettävä kiinni oman elämän ja oman kehon arvostamisesta ilman vertailua muihin. On pidettävä kiinni puhelimen käyttömäärästä. Se ei saa tulla sotkemaan aikaa, jonka saan viettää läheisteni kanssa.”
Tässä kappaleessa kiteytyy tälle ajalle erittäin tärkeä sanoma! Puit omatkin ajatukseni sanoihin: ”On pidettävä kiinni oikeista kohtaamisista ja pitkistä kuulumisten vaihtamisesta ystävien kanssa.” -> Sanoisin myös, että tämä lisäisi ihmisten onnellisuutta ja epämääräistä ajelehdintaa. Tavattaisiin ihmisiä tai otettaisiin ystävään suoraan yhteyttä.
Hyvä muistutus myös itselleni, vaikka en hirveästi somea käytäkään. Mutta välillä ajatellut näin: Mitäs nyt tekisin olen vähän väsynyt/surullinen tms, hmm menenpä selaamaan vähän Facebookkia. Oikeasti! Mennä vaikka mieluummin keittiön kaappeja siivoamaan tai kävelylle! Ainakin se jälkikäteen toisi enemmän tyydytystä tehdystä asiasta kuin ruudun tuijotus.
Tämän asian kanssa vietän pitkiä pohdintoja itsekin, vaikka lapsi vielä niin pieni, että asia ei ole ajankohtainen. Tietotekniikka ja some on nykypäivää, jolta lapsia ei kannata sulkea täysin ulos, koska tulevaisuudessa se tulee olemaan arjen hallinassa välttämätöntä. Mutta miten valvoa käyttöä ja opettaa somen lukutaitoa? Ja täytyy muistuttaa itseä läsnäolon tärkeydestä. Kiitos ihanasta blogista ja hyvästä tekstistä 💖
Todella hyvä postaus mutta jäi pahasti häiritsemään lause.
” Aikani ja mielenkiintoni ei riitä näiden asioiden tutkimiseen”.
Ei nykypäivänä lasten netinkäyttöä osaa valvoa jos ei tiedä mitä valvoa ja oman lapsen vuoksi viitsi niitä vaaroja miettiä.