Kiusaamisen monet kasvot

Olen pitkään halunnut kirjoittaa koulukiusaamisesta. Olen kerännyt rohkeutta, koska tiedän, että lähden nyt puhumaan hyvin herkästä asiasta, johon meillä lähes kaikilla liittyy omia kokemuksia ja osalla todella kipeitä muistoja. Saatan helposti loukata jonkun kokemuksia tai tulla väärin ymmärretyksi. Otan silti riskin ja toivon, että lukija muistaa, että tämäkin on vain yhden ihmisen näkökulma ja kokemus tästä kaikesta. Tahdon tuoda esiin kiusaamisen monet kasvot minun kokemani ja kuulemani perusteella. Ja ehkä jotain, mitä ei ihan niin usein uskalleta sanoa ääneen.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kiusaaminen on todella väärin ja siihen pitää aina puuttua herkästi. Tilanteet tulisi ratkoa mahdollisimman ajoissa kunnolla auki. Olen itse lapsuudessani ollut jossain määrin molemmissa rooleissa sekä kiusaajana, että kiusattuna. Olen äitinä ollut myös molempien osapuolien takana. Lastani on kiusattu melko pahastikin ja lapseni on myös ollut kiusaajana. Olen joutunut tai päässyt näkemään näitä asioita molemmilta puolilta. Lähden siis purkamaan aihetta eri näkökulmista. Jokaisen kokemukset ovat aitoja juuri niin kuin, he itse ne kokevat, enkä missään nimessä halua vähätellä kenenkään kokemuksia.

Mitä on kiusaaminen

Kiusaamisen ”virallinen” määritelmä on:

”Kiusaamisella tarkoitetaan tahallista ja toistuvaa toisen epämiellyttäväksi kokemaa psyykkistä tai fyysistä toimintaa. Riidasta kiusaamisen erottaa kiusaajan ja kiusatun välinen vallan epätasapaino: vahvempi tai vahvemmat alistavat puolustuskyvytöntä.”

Olen miettinyt sanan ”kiusaaminen”, ”kiusaaja” ja ”kiusattu” merkityksiä. Nämä ovat aika vahvoja leimoja, joita ei mielestäni saisi jaella liian herkästi, vaikka itse ikäviin tilanteisiin tulisikin tarttua äärimmäisen herkästi. Minusta kiusaamis- sanaa käytetään tänä päivänä vähän liiankin herkästi ja sen alle on laitettu liian laaja haitari, jolloin oikeasti vakava ja traumoja jättävä kiusaaminen saattaa sekoittua lasten ihan normaaliin riitelyyn ja erimielisyyksiin.

Minusta edellä mainitun määritelmän ehkä oleellisin kohta on tahallinen ja toistuva. Jos toinen lapsi tietää satuttavansa tai loukkaavansa toista ja silti jatkaa toimintaansa. Pelkästään se, että toinen kokee toisen käytöksen epämukavaksi, ei minusta vielä voida luokitella kiusaamiseksi.

Kiusaamista on tuotu todella paljon esiin ja yritetään painottaa, kuinka väärin kiusaaminen on. Se on todella hyvä. Rohkaistaan lapsia tuomaan esiin kiusaamistilanteita, jotta niihin pystytään puuttumaan. Mutta onko perehdytty tarpeeksi, kuinka niihin olisi hyvä puuttua? Kuinka voisimme ennakoida tilanteita ja myös siten vähentää kiusaamista? Minusta vähän tuntuu myös siltä, että unohdetaan, kuinka monesti kiusaamisen taustalla on asioita piilossa, joihin pitäisi saada myös apua. On sitten kyseessä ryhmän huono ryhmäyttäminen tai lapsen huonot kotiolot, niin asioilla on monesti syy ja seuraussuhteet. Ja monesti tilanteet ovat molemmin puolin monimutkaisia, eikä vain toisella puolella. Kiusaamistilanteissa ne eivät vain ole aina niin yksiselitteisiä ja toisinaan jopa täysin selittämättömissä.

LASTEN välistä kiusaamista

Nyt puhun lasten välisestä kiusaamisesta. LASTEN, hehän ovat täysin keskeneräisiä oppijoita, jotka todella vasta harjoittelevat näitä sosiaalisia taitoja. Tietenkin iän karttuessa, myös nämä taidot tulisi karttua. Silti koen, että monessa tilanteessa selvittäisiin vähemmällä, kun aikuinen ottaisi hieman enemmän vastuuta ja tilanteisiin puututtaisiin ajoissa. Ja ilman näitä nimikkeitä kiusaaja ja kiusattu. Jokainen tilanne on yksilöllinen, emmekä aikuisina voi minun mielestä nimetä näitä osapuolia liian herkästi. Ihan ensimmäinen keskustelu pitäisi olla jo kauan ennen näiden roolien jakoa. Meidän pitäisi auttaa lapsia selvittämään niitä erimielisyyksiä ja riitoja, jotta taidot voisivat karttua, eivätkä tilanteet pääsisi kehittymään vakavammiksi.

Meidän tulisi rohkaista lapsiamme puhumaan. Puhumaan kaikesta, jotta voisimme huomata ajoissa, jos jokin asia alkaa vaivata lastamme enemmän. Muistuttaa myös lasta ja itseämme, kuinka lapsena opitut tavat toistuvat sitten aikuisena.

Vanhemman rooli

Meillä on todella iso rooli näissä asioissa. Meidän tehtävä on opettaa, kuinka toisia ihmisiä tulee kohdella, mutta myös kuinka itseä tulee kohdella. Uskon, että jokainen vanhempi puhuu kotona, että ketään ei saa kiusata. Mitä kiusaamistilanteissa tulee tehdä jne. Silti oma esimerkki aikuisten maailmassa voikin näyttää ihan erilaista mallia lapsen silmiin.

Kiusaamistilanteen ilmetessä minusta tärkeintä on yhteistyö kaikkien osapuolien vanhempien ja aikuisten välillä. Kuinka aikuiset ottavat tilanteen ”haltuun”. Aikuiset eivät saa vähätellä lapsen pahaa oloa, tai huonoa käytöstä, mutta ei myöskään lietsota sitä toiseen suuntaan. Jos vanhempien välillä hiertää, niin ei ihmekkös, jos lastenkin välillä hiertää. Kaikkien osallisten näkemys pitäisi saada puolueettomasti kuuluviin. Palaverit pitäisi tapahtua enemmän positiivisella selvittelymielellä, eikä syyttely asenteella.Monesti tilanteissa, jotka ovat jo menneet liian pitkälle tunteet ovat vahvoja kaikilla osapuolilla. Luulen, että moni vanhempi kokee paljon avuttomuutta ja toivottomuutta, jos tilannetta ei saada korjattua. On sitten kumman osapuolen vanhempi vain. Aikuiset myös helposti kokevat tilanteen vanhojen omien kokemusten pohjalta. Molemmissa rooleissa vanhemman tehtävänä on saada kiusaaminen loppumaan, mutta myös tukea omaa lastaan. Yrittää ymmärtää tilanteen kokonaisuutta ja auttaa parhaansa mukaan kaikkia osapuolia. Kysyä itseltään, mitä juuri minun lapseni tarvitsisi enemmän tai vähemmän minulta?

Entä miltä vanhemman rooli näyttää lapsen silmissä? Siinähän on heti iso vallan epätasapaino. ”Tuo vahvempi kyttää minun tekemisiä ja puuttuu kaikkeen mitä teen väärin. Kertoo kuinka asiat tulisi tehdä ja milloin.” Kuinka helposti lapsi lähtee mallintamaan tätä koulumaailmaan hieman väärällä viballa. Meiltä ainakin löytyy juuri näitä poliiseja, jotka kyttäävät toisten tekemisiä ja ”kouluttavat” koko ajan muita tekemään oikein. Isona oleellisena kohtana on, onko toiminta alistavaa? Vanhempana on todella tärkeä katsoa peiliin aika ajoin ja miettiä minkälaisia mallintamismahdollisuuksia lapsilla on ja puhua niistä myös lapselle. On vanhemman tehtävä toimia näin, mutta sinun ei lapsena tarvitse vielä olla vastuussa muiden tekemisistä.

Sitten on niitä vanhempia, joilla ei jostain syystä resurssit tai mielenkiinto riitä näihin asioihin tai lapsi on jo niin kaukana, ettei ole mitään yhteyttä. Silloin lapsi jää aivan yksin. On jälleen kyseessä kumpi rooli vain, niin minusta se on aina väärin lasta kohtaan, jos aikuinen ei enää yritä edes auttaa. Miksi lapsi sitten jaksaisi yrittää? Lapsi tai varsinkin nuori, jolla elämä on jo lähtenyt raiteiltaan, ajatus kääntyy: ”ihan sama mitä teen tai yritän paremmin, aina saan vain syyt niskoilleni ja mikään ei muutu paremmaksi. Yhtä hyvin voin sitten käyttäytyä just niin kuin haluan.”

Yksi tärkeä asia on muistaa, että harvoin asiat ovat ihan niin mustavalkoisia, kuin miltä ne näyttävät tai lapsen suusta kertomana kuulostaa. Lapsella on aina vain oma kokemuksensa ja näkemyksensä kerrottavana. Jota ei siis saa vähätellä, mutta aikuisena muistaa, että se ei ole koko tarina.

Sisaret hyvää harjoittelua

Sisarusten välinen härnääminen ja riitelykin ovat varmasti meille kaikille kovin tuttuja. Monelta osin se myös kattaa kaikki kiusaamisen määritteet. Silti sitä osataan jollain tavalla suodattaa paremmin. Ehkä siihen tulee tasapainottamaan tarpeeksi myös niitä hyviä hetkiä ja mukavia tunteita. Silti ne voivat jättää ihan yhtä lailla kolhuja itsetuntoon ja ikäviä vahvoja muistoja, sekä tunnelukkoja.

Minusta se kasvattaa sietokykyä muualla maailmalla. Sisaret voivat olla todella ikäviä suustaan ja satuttaa fyysisestikin, mutta se tuntuu usein olevan melko molemminpuolista, vaikka vanhemmalla yleensä onkin etulyöntiasema. Monesti pienempi vähän ”kerjää verta nenästään”. Ja siksi tilanteet on jotenkin helpommin anteeksiannettavissa. Ei aina. Jollain tavalla näihin myös vähän turtuu ja oppii käsittelemään paremmin. Kunhan  jälkipyykkiä ja tunteita käsitellään aikuisen kanssa. Jossain vaiheessa he oppivat tekemään näitä ilman aikuista.

Erilaisia tunteita tulisi kohdata turvallisissa ympäristöissä, joissa ei niin helposti jäisi hylkäämisen pelkoa tai riittämättömyyden tunnetta päällimmäiseksi tunteeksi. Jos lasta suojelee kouluun asti kaikilta ikäviltä tunteilta, ei hän pääse harjoittelemaan niiden kanssa toimimista. Kaikesta ei tarvitse niin herkästi loukkaantua, tai kaikkeen vääryyteen ei tarvitse ihan niin uhmakkaasti puuttua. Olen myös huomannut, että lapset, jotka pääsevät purkamaan paineita pienellä painimatsilla veljen kanssa kotona, ei niin herkästi nyrkit heilu koulussa.

Kaverisuhteet

Koulussa, harrastuksissa ja naapurustoissa tapahtuu myös ryhmäytymistä ja toisinaan osa jää porukan ulkopuolelle. Syrjiminen on varmasti yksi vaikeimpia muotoja luokitella. Itse ajattelen, ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Luokassa pitäisi olla ystävällinen, joutuu sitten kenen pariksi vain tai ryhmätyön tekoon. Välitunnilla ja vapaa- ajalla ajan viettäminen yhdessä on minusta tietyllä tavalla vapaaehtoista. Minusta tärkeintä on vain huomioida, että ketään ei saa jättää yksin.

On opittava hyväksymään ja arvostamaan erilaisia persoonallisuuksia. Tässä ollaan mielestäni menty todella paljon eteenpäin. Itse muista, että omassa lapsuudessa kiusatuksi tuli lähinnä ne porukasta erottuvat tyypit. Erilaisuus oli silloin vielä jollain tavalla pelottavaa ja helposti kiusattiin sitä luokan ainutta silmälasipäätä tai ulkomaalaistaustaista. Heidän ryhmään kuuluvuus oli jotenkin vaikeampaa, kuin tänä päivänä. Edelleen kiusaamiseen liittyy usein erilaisuuden vieroksuntaa, mutta mielestäni vähemmän.

Lapset hakevat omia kaveriporukoita ja ryhmään kuuluminen on todella tärkeää. Pienten lasten tunteet ja mielipiteet myöskin vaihtuvat toisilla todella tiuhaan tahtiin. Tämän päivän paras ystävä voi olla huomenna pahin vihollinen ja taas seuraavana päivänä jälleen paras ystävä. Näitä ei ehkä kannata ottaa ihan niin vakavasti aikuisten mittapuussa, vaikka ne ovatkin lapselle isoja tunteita herättäviä tilanteita. Itse olen yrittänyt aina sanoa lapsilleni, ettei kuulu olla yhtä parasta ystävää, vaan niitä voi olla monta. Ystäviä ei kuulu laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen, vaan on rikkaus, jos on erilaisia ystäviä.

Pienten lasten kanssa on hyvä opetella ottamaan kaikki mukaan leikkiin, mutta isompien kanssa tilanne on minusta jo hieman toinen. Toisinaan ulkopuolelle jääminen on todella raastavaa, mutta jos joukkoon sulautuminen ei onnistu aikuisen avuista huolimatta ja vaikka lapsi kuinka haluaisi päästä porukkaan, en lähtisi pakottamaan ketään ottamaan toista juttuihin mukaan. itse en ainakaan halua olla ihmisten kanssa, jotka eivät minua halua mukaan. Etsin mieluummin jotain muita kavereita.

Olen löytänyt aikuisena aika isonkin voimavaran siitä, kuinka saan itse päättää, minkälaisilla ihmisillä ympyröin itseni vapaa-ajalla. Omassa elämässä ei tarvitse pitää ihmisiä, jotka esimerkiksi syövät kaiken energiasi tai saavat sinussa aikaan vain ikäviä tunteita. Miksi lasten tarvisi viettää aikaa toisten kanssa, jotka tekevät niin? Meidän aikuisten pitäisi opettaa tähän keinoja, joilla ei kuitenkaan loukkaisi toista.

Kiusaamisen syitä

Omaa epävarmuutta, vanhoja kokemuksia kiusatuksi tulemisesta, itsensä tai toisen puolustamista, oman egon pönkittämistä, erilaisuuden vieroksumista, lähtökimmokkeita, suojameganismi, on niin paljon. Liian usein kuulee tarinoita, kuinka kiusaaja on ennen ollut itse kiusattu. Useimmiten kiusaaminen kasvaa pienistä asioita, joita ei välttämättä toinen osapuoli edes huomaa. Lapsi voi hyvin ärsyttää toista jatkuvasti huomaamattaan. Tai loukata toisen tunteita ilmeillä ja äänensävyillä tarkoittamatta oikeasti pahaa. Pitkään jatkuvana nämä kuitenkin voivat olla ratkaisevia sytykkeitä. On myös tilanteita, joissa toinen ärsyttää ihan tietoisesti ja saa toisen suuttumaan. Huonosti käyttäytyvän lapsen käytöksen takana on monesti jotain aivan muuta, kuin tarkoitus loukata muita. Roolit, leimat ja ryhmäytyminen ovat isossa osassa väärille raiteille menevien sosiaalisten suhteiden kanssa.

Harvoin on tilanteita, joissa kiusaaja olisi vain paha ihminen. Jokin asia on ajanut hänet siihen tilanteeseen, eikä aina kiusatunkaan rooli ole täysin puhtoinen. Tilanteissa on aina monta näkökulmaa ja edeltävää tapahtumaketjua. Pitkään jatkuvassa vakavassa kiusaamisessa syy voi myös olla kiusaajan omassa elämässä ja kiusattu on vain helppo uhri, joka on sattumalta osunut paikalle. Toinen purkaa omaa pahaa oloaan väärään paikkaan tai asiaan. Näin me ehkä yleisesti näemme kiusaamistilanteen. Silti olen sitä mieltä, että molemmat osapuolet ansaitsevat aikuisen apua tilanteesta selviämiseen.

Väärinymmärryksiä

Lapset reagoivat tilanteisiin todella eri lailla ja näkevät tilanteet tietenkin vain omasta näkökulmastaan. Toiset ovat vahvempia, toiset herkempiä. Toiset loukkaantuvat helpommin ja ottavat itseensä jokaisen mulkaisun, kun toinen ei edes huomaa, että häntä pilkataan. Näitä on todella vaikea laittaa mihinkään mittapuuhun. Minusta näitä ei voi suoranaisesti arvottaa sietokyvyn mukaan.

Täytyy osata huomioida erilaisia persoonallisuuksia, mutta minusta ei voi ihan tuudittautua siihenkään, että herkemmän kanssa pitäisi olla erityisen varovainen, ettei hän pahoita mieltään ja taas vahvemmalle persoonalle voi suoltaa mitä vaan tietäen, ettei hän loukkaannu. Hän saattaa kerätä niitä omaan salaiseen arkkuunsa sisälleen, jossa ne painavat ja puristavat ihan yhtä lailla.

Toisen tunteminen toki auttaa suodattamaan ja ymmärtämään toisen tapaa puhua tai toimia. On tietynlaista vahvuutta sulautua ryhmän erilaisiin tapoihin. Silti kaikkea ei myöskään tarvitse sietää.

Vaikka monesti kiusatuksi tullut ei uskalla tai halua tuoda esiin asioita, koska pelkää kiusaajaansa tai muita seurauksia. Se ei välttämättä aina ole kiusaajan aiheuttama pelko laisinkaan. Vaan saattaakin olla väärinymmärrys ja avaakin ovet tärkeille keskusteluille, jota toinenkin osapuoli on halunnut. Myös kiusaaja voi pelätä ja kokea epäreiluutta, ettei häntä aidosti kuunnella näissä tilanteissa ja syyt tulee niskaan vääristä syistä tai joka tapauksessa.

Minun vinkit vanhemmalle, jonka lapsi on kiusaamistilanteessa, kumpi vaan osapuoli:

1. Keskustele.
2. Luota ja usko omaan lapseesi, mutta muista että se ei ole koko tarina.
3. Vahvista itsetuntoa kehuen lasta päivittäin aidosti.
4. Rohkaise puhumaan tunteista ja näyttämään niitä kotona.
5. Tuo esiin myös toisen osapuolen tilannetta ja hae empatiaa ja sympatiaa.
6. Pyydä selkeitä keskustelutilanteita kaikkien osallisten kesken. Kutsu vaikka toisen osapuolen väki kylään.
7. Anna lapselle rakkautta hänen ymmärrettävällä kielellä.
8. Pohdi lapsen kanssa mitä hän voisi itse tehdä toisin.
9. Puolusta omaa lastasi.
10. Rohkaise siirtämään huomiota muualle. Toisiin kavereihin, harrastuksiin ja tekemisiin.
11. Etsi apua muualta

En usko, että kukaan on huono ihminen, on vain huonoja tekoja. Uskon, että jokainen vanhempi toivoo kovasti, ettei omaa lastaan kiusattaisiin, mutta myös ettei oma lapsi kiusaisi muita. Minä koen, että minun on ollut helpompi tukea lasta kotoa käsin, jos häntä kiusataan, kun häntä, joka itse purkaa ikävää oloaan johonkin toiseen.

Kiusaaminen on väärin, mutta kaikkea syytä ja vastuuta näissä tilanteissa ei saa heittää lasten niskaan. Tuskin kukaan lapsi päättää ryhtyä kiusaajaksi tai kiusatuksi sen enempää. He vain yrittävät selvitä tässä monimutkaisessa maailmassa ja oppia hyvää yhteispeliä niillä korteilla ja avulla, joita heille jaetaan. Toisille heitetään enemmän haasteita vastaan tai epäsopivia ihmisiä, jonka kanssa kemiat eivät vain yksinkertaisesti kohtaa, vaikka kuinka yrittäisi.

Tässä minun ajatuksiani ja yhteenvetoa kokemuksistani, kuinka olen monen lapsen äitinä nähnyt kiusaamisen monet kasvot.

Tuetaan ja autetaan lapsia. Tehdään parhaamme, ettei kukaan joutuisi kumpaankaan rooliin kiusaamistilanteessa.

Aami