Valikko Sulje

Uuden alku

Olen uusien alkujen ihminen. Uusi vuosi, kuun ensimmäinen, maanantai tai ihan vaan aamut, uuden päivän alku. Nämä kaikki ovat minulle jonkin uuden alku. Pidän siitä, että on selkeä järjestys ja rytmi. En voisi kuvitellakaan, aloittavani jotain suurta keskellä viikkoa. Tänään on maanantai, jonka päätin olevan uuden vuoden ensimmäinen työpäiväni. Kahden viikon loma takana ja nyt on aika jälleen luoda jotain uutta. Uudella innolla katse uusiin haasteisiin.

Rankka vuosi takana

Viime syksy ja oikeastaan koko viime vuosi oli aikamoinen. Rankka, mutta meidän perheelle myös onnekas. Tapahtui isoja merkittäviä asioita. Vaikka maailman tilanne heitti kyllä aikalailla kapuloita rattaisiin, päätin jättää päälimmäiseksi mieleeni perheen upeat saavutukset. Vuoden lopuksi huomasin silti olevani todella loppu. Upeat saavutukset ja epämääräinen maailman tilanne vei veronsa. Tämä vuosi jää vahvasti mieleen ja nyt jos koskaan, on uuden alku tervetullut. Katse tulevaisuuteen siis!

Kahden viikon irtiotto ulkoisesta maailmasta teki hyvää. En seurannut uutisia, enkä avannut sosiaalisen median nappuloita. Uppouduimme koko perhe omaan koloomme. Vietimme joulua ja uuttavuotta. Ulkoilimme, pelasimme, katsoimme elokuvia, söimme hyvin ja saunoimme paljon. Aivot saivat hieman lepoa ulkopuolisesta maailmasta.

Lupauksia

Oletko sinä tehnyt uudenvuoden lupauksia? Meidän perhe ei tänä vuonna tehnyt. Olemme monena vuotena kirjoittaneet jääkaapin oveen jokaisen omat lupaukset seuraavalle vuodelle. Lupaukset ovat olleen paljolti uusien taitojen oppimista tai urheiluun ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Tänä vuonna huomasin, että minulla pyörii aina samat lupaukset: juo enemmän vettä ja liiku enemmän. Miksi siis taas yrittäisin luvata jotain, mitä en edes vuoden lopuksi tiedä onnistuinko vai en? Tarvitsen jotain konkreettisempaa. Tarvitsen tavoitteita ja myös toiveita tulevalle vuodelle.

Lasten lupaukset sen sijaan ovat olleet parempia. Lupaan oppia uimaan, opettelen soittamaan uuden rumpukompin tai jotain muuta vastaavaa. On siellä myös ollut: Lupaan satuttaa veljiä vähemmän tai tottelen äitiä paremmin. Toisaalta lapsilla nämä lupaukset voivatkin olla yrityksiä parantaa seuraavana vuonna toimintatapojaan. Niitä on sitten ihan hyvä muistutella pitkin vuotta jääkaapin ovesta. Lapsille lupaukset ovat lähinnä konkreettisemmin uuden vuoden alku.

Toiveita ja tavoitteita

Päätin tänä vuonna kirjoittaa itselleni toivelistan ja tavoitelistan. Toiveisiin sai kirjoittaa mitä vain konkreettisia selkeitä toiveita, kuten toivon, että korona ei vaikuttaisi enää ensi jouluun. Toivon, että olisi lämmin kesä, toivon, että pääsemme toteuttamaan voittomatkamme Berliiniin. Asioita, joihin itse en voi vaikuttaa.

Tavoitelista onkin sitten tavoitteita, joista itse vastaan onnistuuko ne vai ei. Tahdon ensi vuoden päättyessä katsoa listaani, kuinka monta tavoitetta toteutui. Tavoitteisiin tein omat sarakkeet lapsille, kodille, parisuhteelle, itselle ja työlle. Jokaiseen täytyi laittaa vähintään yksi saavutettava tavoite. Koti sarakkeeseen kirjoitin mm. muutamat remonttikohteet, jotka haluan tulevana vuonna tehdä. Parisuhde sarakkeeseen kirjoitin tavoitteeksi 10 parisuhdeyötä, ilman lapsia.

Ihana tuleva vuosi

Uuden vuoden alku on ihana. Saan uutta puhtia, kun aloittaa puhtaalta pöydältä. Selkeät tavoitteet ja listat jäsentävät ajankäytön ja tehokkuuden. Olen niin listaihminen ja vihdoin sain tehtyä itselle myös koko vuoden tavoitteita. Monesti kotona vietetyt päivät rullaavat sillä samalla rytmillä, samojen askareiden parissa vuodesta toiseen. Silloin on vaikea nähdä omia hyviä saavutuksia. Töissä yleensä on selkeämpiä aikatavoitteita tietyille projekteille. Kaipaan todella sitä selkeää tavoitteellista tekemistä.

En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että kaikki vanha pitäisi laittaa uusiksi tai unohtaa. Päinvastoin, mennyttä aikaa täytyy osata arvostaa ja ottaa siitä opiksi. Se kantaa meitä eteenpäin.

Tulevalle vuodelle on tiedossa paljon uutta, mutta myös sitä ihanaa vanhaa. Isoimpina muutoksina Konstan työnkuva hieman muuttuu. Nuorin pojista aloittaa koulun ja nuorin lapsista päiväkodin. Tämä tarkoittaa minulle täysin uutta arkea. Kerkeän olla 14 vuotta kotiäitinä. Muutos tulee olemaan varmasti kummallinen. Minulla on tiedossa työ, jota teen kotoa käsin, eli ei liian suurta muutosta kerrallaan. Tästä lisää myöhemmin.

Lasten toiveet

Vielä tahdon tehdä jokaisen lapsen kanssa nämä toive ja tavoite- listat. Haluan käydä ennen kaikkea keskustelua näistä. Mitä he haluavat tulevalta vuodelta. Haluan pystyä auttamaan ja tukemaan heitä niissä. Samalla haluan keskustella, mitä heille jäi edellisestä vuodesta mieleen.

Tästä se lähtee, uuden alku! Kaikkea mahtavaa luvassa. Innolla kohti kevättä ja aurinkoa!

Olkoon tämä vuosi kaikille onnekas!

Aami

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *