Valikko Sulje

Paluu kirjoituspuuhiin

Eilen alkoi arki oikein rytinällä. Koulu, tarha, työt ja heti 4/5 harrastuksista. Oma työpäiväni meni lähinnä asioiden järjestelyyn ja tarkisteluun. Mihin on jääty keväällä ja mitä on kesken ja mitä uutta luvassa. Tänään vihdoin paluu kirjoituspuuhiin ja blogin herättely henkiin.

Aloitin aika valtavan remontin maaliskuussa ja sitä jatkui sinne heinäkuulle asti. Remontin jälkeen aika meni lasten kanssa lomaillessa. Tehtiin muutamia perheretkiä, järjestettiin muutamat juhlat itse ja päästiin myös ihaniin juhliin vieraaksi. Oikein vauhdikasta ja ihanan rentoakin kesäloman viettoa.

Olin ajatellut tehdä töitä jo heinäkuussa, mutta en millään raaskinut avata konetta, kun olin saanut kädet vapaaksi remontista. Halusin olla lasten kanssa ja kaipasin itsekin lomaa, kun olin niin pitkään intensiivisesti rempannut.  Päivät meni monesti suoraan sängystä työmaalle ja työmaalta suoraan sänkyyn, ehkä yhdellä ruokatauolla. Konsta sen sijaan hoiti pääosin perhejutut, kun ei ollut itse töissä. Loma tuli todella tarpeeseen. Nyt tuntuu hyvältä ottaa kaikki narut taas takaisin omiin käsiin kertaheitolla, sekä omat, että lasten.

Remontti valmistui jo reipas kuukausi sitten, mutta vielä pieniä yksityiskohtia jäi tyypillisesti tekemättä. Tuli vaan täys seinä vastaan omassa jaksamisessa. Täytyy sitten syksymmällä vielä jaksaa tehdä viimeistelyt. Kuvat lopputuloksista jäi myös siksi roikkumaan. Tekstiä remontista olen jo vähän valmistellut, mutta en saanut sitäkään vielä loppuun asti. Mutta kyllä vielä on tulossa kattavat materiaalit kaikesta.

Odotan kovasti ihanaa oikeaa arkea remontoidussa kodissa. Nautin niin paljon rytmistä ja rutiineista. Kesälomalla kaikki tuntuu vähän leviävän käsiin ja se tuo minulle ahdistusta, mutta monelle muulle meidän perheessämme juuri sitä ihanaa loman tuntua. Onneksi kelit näyttäisi vielä hellivän meitä, niin saadaan vielä muutamia rantapäiviäkin ennen syksyn sateita. Aurinko antaa niin paljon energiaa ja sitähän tullaan taas tarvitsemaan.

Tästä se taas lähtee paluu kirjoituspuuhiin.

Ihanaa arjen alkua kaikille!

2 Comments

  1. Liisa

    Muista huolehtia myös itsestäsi Aami että jaksat huolehtia perheestä. ❤️ Kiitos jälleen kerran hyvästä kirjoituksesta. Blogiasi on kiva lukea. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *