Lasten laitteiden käyttö
Lasten laitteiden käyttö on varmasti suurin aihealue, jossa olen joutunut perustelemaan linjojani monesti. Minun on myönnettävä, että linjauksiini liittyy paljon pelkoa ja tietämättömyyttä, mutta silti olen tehnyt aika radikaaleja rajauksia.
En ole itse hyvä laitteiden kanssa. Pelkään laitteiden vaikutusta fyysisesti silmiin, kroppaan ja aivoihin. Varsinkin lasten kasvuun ja kehitykseen. En pidä siitä, kuinka laitteet koukuttavat. Ne helposti hukuttavat meidät pois tästä todellisuudesta ja saa meidät unohtamaan mikä on oikeasti tärkeää. Miellän myös, että laitteet vaikeuttavat meidän keskittymiskykyä, läsnäolon taitoa ja ihmisten aitoa kohtaamista. Olemme niin uuden asian edessä, että kuinka paljon laitteiden vaikutuksia on pystytty tutkimaan pidemmällä tähtäimellä?
Ymmärrän kyllä, että tietotekniikka on mahdollistanut meille hyvin, hyvin paljon tärkeitä asioita. Yhteydenpito on helpompaa, työelämä tehokkaampaa ja puhumattakaan yhtäkkisen kotikoulun järjestämisestä. Onko silti jossain kohdissa menty liian pitkälle? Olen vahvasti sitä mieltä, että laitteiden jokapäiväinen käyttö ei ole tarkoitettu lapsille. Tarvitseeko lasten oikeasti käyttää laitteita ollenkaan? Entä mitä laitteita? Minkä ikäisenä ja minkä verran? Pohtiiko vanhemmat näitä asioita, vai menevätkö vain virran mukana?
Lasten laitteiden käyttö omassa lapsuudessani
Omassa lapsuudessani katsoimme telkkaria todella harvoin. Olimme jo silloin hieman poikkeava perhe. Tietokoneet ja puhelimet yleistyivät vasta teinivuosina, joten niistä ei tarvinnut välittää vielä lapsena. Välillä oli ikävää, kun kaverit puhuivat tv- sarjoista, joita itse en saanut katsoa. Silti koen, että selvisin oikein hyvin ilmankin.
Telkkari meidän perheessä
Omaa perhettä perustaessa oli selvää, että tätä vähäistä linjaa jatkettaisiin. Ei turhanpäivästä telkkarin katselua, eikä missään nimessä pelailua. Lasten telkkarin katsominen on ollut harvinaista herkkua ja apulainen tärkeisiin hetkiin. Hiusten leikkuupäivä on ollut odotettu ohjelmahetki. Lapset ovat tapittaneet paikallaan muumeja tai disney-leffoja ja olen saanut helposti leikattua pienenkin ihmisen tukan. Kun olen ollut yksin migreenipäivinä, olen saanut sulkea silmäni hetkeksi, kun olen laittanut lastenohjelman pyörimään.
Elokuvaillat ovat olleet tapahtumia, joita odotetaan. Lasten kasvaessa on elokuvaillat jakautuneet kahteen, jotta isommat saavat katsoa jo muutakin, kuin piirrettyjä. Hyvin hyvin harvoin istumme koko perhe viettämään aikaa telkkarin ääreen. Toisinaan se on hyvinkin arvokas rauhan hetki. Jahka viimeinenkin lapsistamme kasvaa, varmasti myös nämä hetket lisääntyvät.
Puhelimet ovat soittimia
Kaksi ensimmäistä lasta ovat saaneet ekalla luokalla näppäinpuhelimen ja kolmannella luokalla älypuhelimen. Nyt kolmannen lapsen kohdalla tämä olisi tuntunut jo lähinnä kiusaamiselta. Hän sai suoraan älypuhelimen 8-vuotis lahjaksi juuri pari viikkoa sitten. Puhelimet eivät ole pelikoneita, vaan niitä käytetään viesteihin, puheluihin ja musiikin kuunteluun. Toki internet on houkutteleva ja seikkailuja on myös tehty. Viimeisin ruutuajan kulutus on ollut malli piirtäminen kuvista. Pojilla on tarkat rajoitukset ja ruutuajat puhelimissa. 19.30 sulkeutuu kaikkien älylaitteet.
Pelit pelataan lautapeleinä
En arvosta digipelejä missään muodossa. Ymmärrän kyllä, että ne ovat viihdyttäviä ja helppoa ajankulua. Meillä lapset ovat kotona saaneet pelata muutamia kertoja mm. jalkapallopeliä pleikkarilla. Nyt sekin laite hajosi, kun pikkusisko oli selvästi samaa mieltä siitä vekottimesta, kuin äiti. Kotona pelataan lautapelejä, korttia ja pihapelejä.
Miksi näin tiukat linjat
Näin perustelen lapsilleni vanhankantaista linjaani:
- On parempi oppia tekemään asioita oikeasti omilla käsillään. Ei vain virtuaalisesti.
- On hyvä rikastuttaa mielikuvitusta omilla leikeillä, keksinnöillä ja saduilla.
- Rakentamalla legoja ja majoja, lisää omaa konkreettista ymmärrystä asioiden suunnittelusta ja muodostumisesta.
- Odottaminen ja tylsyys lisäävät kärsivällisyyttä ja sietokykyä.
- Laitteiden näytöt ja signaalit ym. eivät tee hyvää lapsen aivojen kehitykselle, silmille ja vireystilan säätelylle. ( Tämä siis selitys lapsilleni. En oikeasti tiedä asiasta tarpeeksi.)
- Monesti aika, jonka lapsi käyttää puhelimen/ pleikkarin pelaamiseen voi käyttää paljon fiksummin ja terveellisemmin. (Ulkoiluun, soittimien soittamiseen, lautapelien pelaamiseen, tehtäväkirjoihin, kirjoja lukien, käsitöihin, askarteluihin, legoihin, pikkuautoihin ym. ym.)
- Kyllä te vielä ehditte käyttää laitteita myöhemmin kyllästymiseen saakka.
Kavereilla ja mummoloissa vapaampaa
Telkkari ja pelit eivät ole kiellettyjä kavereilla. Olen silti toivonut, että aika käytettäisiin mieluummin johonkin muuhun. Monesti kavereilla pelaillaan, ainakin vähäsen. Varsinkin 7-9 -vuotiaana houkutus pelailuun on kova. Hieman isompana oma järki sanoo jo haluavansa tehdä jotain muuta. Hoidoissa ja mummoloissa on lupa katsoa telkkaria. Yökyläilyt ovat juuri niitä spesiaalihetkiä, joita varten olen telkkaria säästellyt.
Lapset jäävät jälkeen digitaalisessa kehityksessä
Minulta monesti kysytään, enkö ole huolissani, että lapsemme jäävät jälkeen nykypäivän kehityksestä ja laitteiden käyttötaidoista? Toistaiseksi en todellakaan ole! Olen edelleen varma, että he oppivat paljon tärkeämpiä taitoja meidän linjauksillamme. Digitaidot kerkeää kyllä oppia vähän myöhemminkin.
Kaksi vanhinta lastamme ovat myöskin jo todistaneet taitonsa laitteiden käytössä. He onnistuivat tekemään upeat kouluesitelmät käden käänteessä, vaikka koskivat tietokoneeseen ensimmäistä kertaa. Enemmän olen huolissani, mitä kaikkea heiltä jäisi kokematta ja oppimatta, jos he käyttäisivät iltansa pelikonsoleiden parissa.
Korona lisäsi ruutuaikaa myös meillä
Kotikoulun myötä myös lapsilla ruutuaika lisääntyi. Puhelimet olivat ahkerassa käytössä. Oli katsottava ohjeita, tehtävä osa tehtävistä koneella ja oltava yhteydessä opettajaan. Olin hyvin harmistunut tästä. Huomasin varsinkin ekaluokkalaisesta, kuinka laite vaikutti hänen käytökseen levottomuudella ja aggressiivisuudella.
Esikoisemme sai ostaa itselleen oman tietokoneen, jotta koulutehtävät ja etätunnit sujuivat helpommin. Kauhistelin monesti lapsia, jotka tämän etäkoulupäivän jälkeen jatkoivat laitteiden parissa pelaillen iltaan asti. Onneksi kotikoulun loputtua meidän pojat ovat jättäneet puhelimet ilomielin taas pois arjestaan.
Lasten leikit ovat muuttuneet
Ikäväkseni jouduin huomaamaan viime syksyn aikana, että meidän ekaluokkalainen on kärsinyt ulkopuolisuutta laitteettomuuden vuoksi. Hän ei tunne pelejä ja tv-sarjoja, joista kaverit puhuvat. Myös isompien poikien on ollut vaikea löytää seuraa naapurustosta, koska kaikki muut istuvat sisällä pelaamassa. Kuinka kamalaa on, että tänä päivänä lapset joutuvat olemaan yksin, jos ei pelaa digipelejä, vaan olisivat innokkaita pelailemaan pihapelejä ja leikkimään! Puistot huutavat tyhjyyttään ja kadut hiljaisuuttaan. Kaipaan oman lapsuuden aikoja, jolloin aina löysit pihalta seuraa ja leikit ja pelit olivat heti käynnissä.
Yläaste häämöttää jo
Vanhimman kohdalla ollaan jälleen kohdassa, kun linjauksia on muokattava. Hänellä on kyllä jo niin hyvä oma suodatin, että en ole huolissani, vaikka löysäämme siimaa. Hän on innostunut kuvailemaan ja tekemään videoita, mikä ei minunkaan mielestä ole niin huonoa ajanvietettä hänen ikäiselleen. Toivon ainoastaan, että puhelin ei korvaa aitoja kohtaamisia kavereiden kanssa ja tietokone ei houkuttele liiaksi. Olen jo nyt huomannut, kuinka internetin helppous on sokaissut joltain osin. Kaikkea ei voi saada tapahtumaan nappia painamalla. Joidenkin asioiden eteen on nähtävä hieman enemmän vaivaa ja käytettävä aikaa.
Suuressa perheessä helpompi toteuttaa
Ymmärrän, että näin tiukkoja linjoja olisi hyvin paljon vaikeampi toteuttaa pienessä perheessä ja kerrostalossa. Meidän pojilla on aina seuraa toisistaan ja tilaa missä touhuta. Emme myöskään itse toivo, että he olisivat kotona hiljaa omissa oloissaan. Haluamme, että talossa on ääntä ja meininkiä!
Miksi jo niin pienenä?
Sitä en vain ymmärrä, miksi lasten laitteiden käyttö aloitetaan jo niin pienenä? Olin vuosi sitten kaupassa kahden nuorimman lapseni kanssa. Silloin nuorimmainen oli alle vuoden ikäinen ja istui kärryssä ja isompi juuri täyttänyt viisi. Eräs vanhempi nainen pysäytti minut ja sanoi: ” Onpa ihana nähdä lapsi ilman puhelinta kaupassa!” Katsahdin poikaani ja vastasin ” juu meillä ei ole lapsilla laitteita käytössä. ” Nainen korjasi, että hän kyllä tarkoitti kärryssä istuvaa pientä ja kuinka nykyään kaikilla tuntuu olevan puhelimet kädessä, jopa ihan vauvoilla.
Havahduin asiaan vielä uudestaan kotona, kuinka kamala tilanne on. Miksi pienet lapset hiljennetään joka tilanteessa puhelimella? Kaupassa, odotushuoneissa ja jopa autossa. Eikö lapset saa enää olla äänessä julkisilla paikoilla? Eikö lasten tarvitse enää osata olla rauhassa ilman laiteviihdettä? Eikö lasten tarvitse enää kokea tylsiä hetkiä elämässä? Miksi lapsille opetetaan tämä kamala puhelinriippuvuus heti kun kädet vain toimivat?
Hyvä teksti, toivottavasti herättelee mahdollisimman monta. Tärkeää pohtia näitä, minua on hämmästyttänyt monta kertaa että vanhemmat eivät uskalla keskustella tästä aiheesta, pohtia ja kritisoida vaan aihe on mielestäni tabu.
Hyvin kirjoitettu 🎯
Järkevää ja hassua että tätä saa puollustella. Meillä vanhin vasta 7v ja neljäs nyt tulossa. Sama linja kasvatuksessa käytössä.
Lapsettomille/isojen lasten vanhemmille saa puollustella, mutta omien lasten ikäluokasta kuulee usein lauseen ”miks ei mekin tehty noin, kun nyt saa taistella ruutuajan jne. kanssa”
Tämä on ristiriitainen asia. Mekin ollaan saatu enempi arvostusta asian suhteen, mutta myös epäilyä ja ihmettelyä. Eipä sitä omaa ruokavaliotakaan joudu puolustelemaan, että miksi tätäkään pitäisi.
Pidä vaan oma linjasi ja muista jutella lasten kanssa asiasta avoimesti, kun sen aika koittaa.
Mukavaa syksyä!
Hei! Teillä on kyllä hyvät linjaukset. Meillä pikkukakkonen todettu pelastajaksi ja siinä myös paljon ihan pedagogisesti järkevää ohjelmaa. Pelejä ei ole juurikaan, mutta telkkarista silloin tällöin jotain katsotaan. Suosittelen et luet/kuuntelet ”Uskalla olla aikuinen” kirja (Tahkokallio). Sulla on paljon hänen kanssaan samantyyppisiä arvoja! Teeppä joskus postaus ruokavinkeistä. Näin vanhempainvapaalla olisi kiva saada hyviä ja halpoja ruokaideoita😊
Kiitos.
”Uskalla olla aikuinen” kirja löytyy kyllä hyllystäni. Pakko myöntää, etten kyllä ole sitä kokonaan lukenut.
Ruokavinkkejä on kyllä paljon pyydetty. En pidä ruuanlaitosta ja siksi vaatii minulta erityistä tsemppiä, että jaksaisin kirjoittaa ruokajuttuja. Ehkä instan puolella voisin asiaa aloitella.
Päivitä useammin koska olen todella nauttia blogiisi.
Kiitos!
Hei
Hyvää kirjoitusta.
Meill’ä meni teini nyt yläasteelle ja on todella surullista että välitunnit jäi pois ja ainut asia mitä välitunnit tehdään on puhelimella olo!. Tunnille puhelimet laitetaan pois ja välitunnin alkaessa ne saa ottaa:(. Tämä oli teinimme suurin ongelma kun koulu vaihtui: Siis saanko mä oikeesti olla koulussa puhelimella :/? Hän kaipaa välitunteja ja ehdotimme vanhempainillalla edes yhtä välituntia ulkona jonka oma opettaja mahdollistaisi. Ja tämä on toteutunut.
Tuntuu niin kamalalta, että lapsilla ei ole välituntia ulkona yläasteella. Ovet ovat lukossa.
Pahoittelut, viestisi on jäänyt huomaamatta.
Tämä on haaste kouluissa. Olen kanssasi samaa mieltä, että tämän ikäisten nuorten pitäisi ehdottomasti käyttää välitunnit ulkoiluun ja toisten oppilaiden kanssa kommunikointiin, jopa pieneen liikkumiseen.
Minusta koulun aikuisilla ja vanhemmilla täytyisi olla hieman vahvempi voima tehdä ratkaisuja nuorten hyvinvoinnin ja oppituntien sujuvuuden puolesta. Toki ymmärrän myös sen, että nuoret ovat niin kiinni puhelimissaan, että johan siinä alkaa vierotusoireet häiritä oppitunteja. Mitä tämä kertoo meidän tilanteesta, jos nuoret eivät pysty olemaan koulupäivää ilman puhelinta? Tämä on minusta asia, joka on vain vienyt mennessään ilman järkevää pohdintaa. Todella harmillista.