Lapsi on arvokas

Muistan joskus todella nuorena ihmetelleeni, miksi jotkut aikuiset puhuivat todella vähättelevästi ja jopa alentavasti omille lapsilleen. He lässyttivät minusta jo isolle lapselle ja pitivät lasta aivan taidottomana tollona. Kiinnitin huomiota vielä enemmän siihen, kuinka aikuiset puhuivat nuorille, aivan kuin heillä ei olisi mitään ymmärrystä elämästä. Kun sain omia lapsia, mietin aina, että minä tahdon puhua lapsilleni, niin kuin ihmiselle. En vähä-älyiselle. Lapsi on arvokas, aivan yhtä arvokas, kuin aikuinen, tai itseasiassa minusta jopa arvokkaampi.

Sillä on suuri merkitys, miten puhumme toisille ihmisille. Kuuluuko äänessä vähättely, sääli, alemmuus, ylimielisyys tai esimerkiksi halveksunta. Lapsikin vaistoaa tämän äänensävyn ja imee sen itseensä. Lapsi oppii tuntemaan itsensä ensin muiden ihmisten kautta. Aikuiset ovat tässä todella isossa roolissa. Se kuinka aikuinen arvostaa lasta, kuuluu puheesta ja sanoista. Lapsi omaksuu sen ja alkaa arvostamaan itseään juuri yhtä paljon.

Hyvä itsetunto

Toivomme, että onnistumme kasvattamaan lapsille hyvän itsetunnon ja siihen on paljon myös kirjallisuutta, kuinka siinä onnistua.

Wikipedian kuvaus: Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta. Psykologi Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan itsetunto tarkoittaa ihmisen kykyä luottaa itseensä, pitää itsestään ja arvostaa itseään havaitsemistaan heikkouksista huolimatta. Itsetuntoon kuuluu myös kyky nähdä oma elämänsä tärkeänä ja ainutkertaisena.

Minusta kaikki alkaa siitä äänensävystä, jolla lähdemme lasta opettamaan tähän maailmaan. Saamme itsetuntomme rakennuspalikat jo varhain lapsena. Aikuisten kuuluu osoittaa lapselle tuota arvostusta, luottamusta ja ihailla häntä ja hänen ainutkertaisuutta ja upeutta. Samalla meidän on hyvä nähdä heikkoudet ja hyväksyä ne yhdessä hyvänä osana kokonaisuutta.

Oma esimerkki

On myös kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka puhumme itsestämme. Se antaa lapselle myös mallia siitä, kuinka itseä tulee kohdella ja arvostaa. Meidän Suomalaisten kansankirouksena seuraa edelleen vähän liian voimakkaat arvot nöyryydestä, sisusta ja ahkeruudesta. Pelätään ylpistymistä ja itsekkyyttä. Olen paljon pohtinut tätä viime aikoina.

Löydän itsestäni nuo kolme tyypillistä Suomalaisen piirrettä, mutta samalla sisälläni on paljon vahvuutta myös loistaa. Olen saanut itseni kiinni uhriutumisesta ja itseni huonosta kohtelusta. Havahduin, että vaikka osoitan lapsilleni arvostusta ja ihailua. Huolenpitoa ja kunnioitusta, viesti ei mene ihan perille asti, jos en näytä samalla myös esimerkkiä siitä, kuinka itseään kuuluu arvostaa ja ihailla. Jossain todella syvällä on ajatus siitä, että itsensä ensimmäiseksi laittaminen on jotenkin itsekästä. Vaikka järkeni sanoo muuta, en meinaa uskoa sitä.

Jokainen lapsi on yhtä arvokas

Ihmisen kuuluu löytää omat vahvuudet, intohimot ja loistaa. Lapsen kuuluu saada loistaa! Jokainen lapsi on yhtä arvokas, on hän minkä ikäinen  tai minkälainen tahansa. Kaikki lapset ovat todella taitavia, älykkäitä ja herkkiä oppimaan ja imemään vaikutteita. He näkevät maailman juuri niin yksinkertaisen upeana, kun meidän kaikkien olisi hyvä muistaa nähdä. He osaavat arvostaa jokaista luontokappaletta, kasvia, tähtiä ja aurinkoa. He näyttävät tunteensa aidosti ja sponttaanisti. He osaavat rakastaa pyyteettömästi. Lapsi muistuttaa meitä kaikesta tästä, kunhan annamme hänen puhua ja kuulemme häntä.

Meidän aikuisten ei kuuluisi tappaa lapsen iloa ja positiivista elämänasennetta skeptisyydellä ja liialla realismilla. Meidän ei tulisi hiljentää heidän ääntä, koska aikuiset olisivat muka viisaampia. Jokainen Lapsi on arvokas juuri sellaisenaan.

On merkitystä, minkälaisia sanoja käytämme. Kuinka opetamme lapset puhumaan toisilleen, aikuisille ja itselleen. Itsekriittisyys on myös todella herkässä ja helposti annamme tässä huonoa esimerkkiä moittimalla itseämme lasten kuullen.

Vanhemman tehtävä

Nyt voi helposti ymmärtää väärin. Edelleen olen todella vahvasti sitä mieltä, että aikuiset päättävät arjen raamit, rytmin ja rutiinit. On olemassa aikuisten asioita ja juttuja, jotka eivät sovi lapsille. Aikuisen tehtävä on myös opettaa lapselle elämän vaaroista ja realistisuudesta, mutta millä tavalla? Kaiken tämän tylsän kasvatuksen sisällä meidän tulee myös kuulla ja luottaa lapsen valoon ja antaa hänen loistaa juuri sellaisena, kuin hän on. Tukea häntä löytämään omat polkunsa ja auttaa löytämään uusi, jos polku osoittautuu vääräksi. Lapsissa on meidän tulevaisuus ja toivo paremmasta maailmasta.

Meidän tehtävä ei ole lannistaa maassa makaavaa, vaan auttaa nousemaan uudelleen jaloilleen.

Meidän tehtävä ei ole ilkkua virheistä ”mitä minä sanoin” – asenteella, vaan auttaa heitä löytämään asian hopeareunus ja nähdä se lopulta upeana oppina.

Meidän tehtävä ei ole pelotella ja varoitella elämän vaaroista, vaan rohkaista kokeilemaan, luottamaan elämän hyvyyteen ja auttaa selviämään haasteista, joita heidän eteen heitetään.

Mietitään, mitä meidän äänensävy kertoo lapsillemme? Viestiikö sanamme arvostusta vai alemmuutta? Kuinka pystymme osoittamaan arvostusta toisille ihmisille?

Ollaan rohkeasti ylpeitä lapsistamme ja samalla myös itsetämme!

Aami