Laitepäivitys
Kirjoitin blogini alkuvaiheessa lasten laitteiden käytöstä ja olemme siitä puhuneet myös muissa yhteyksissä. Meillä ei koskaan ole ollut täyskieltolinjaa, vaan tarkoitus pitkittää laitemaailman alkua ja pitää määrää mahdollisimman vähäisenä. Nyt lapset ovat kasvaneet ja tietenkin myös laitteiden käyttö on lisääntynyt. Siis laitepäivitys tästä tilanteesta, kun osa ihmisistä luulee, että edelleen meidän lapset ovat täysin ilman elektroniikkaa.
Aatteemme tämän kaiken takana on, että pyrkisimme aina keksimään mieluummin jotain muuta tekemistä. Toivomme, että aikaa käytetään fiksusti. Huolehditaan riittävästä unesta, yhteisistä ruokailuhetkistä, harrastukset ja kouluhommat. Jokaiseen päivään tulisi tarpeeksi ulkoilua (väh. 2h) ja liikuntaa. On tärkeää, että aikaa jää myös legoille, lukemiselle, piirtämiselle, maalaamiselle, soittamiselle, lautapeleille ja mille vielä kivalle tekemiselle yksikseen tai veljien ja kavereiden kanssa. Laitteet voivat toimia hyödyllisenä tiedonlähteenä, yhteydenpidossa ja pienenä lisäviihteenä.
Telkkari
Meillä telkka laitetaan päälle vain harkitusti ja harvoin (keskimäärin ehkä 1kerran viikossa). Lähinnä leffoja tai lastenohjelmia jonain aamuna, että vanhemmat saa jatkaa vielä pienen hetken unia. Telkka toimii pienten kanssa apulaisena silloin tällöin esim. migreenipäivinä. Isoimmat lapset saavat katsoa sarjoja ja leffoja hieman enemmän kuin pienemmät. Tällä hetkellä talossa on todella eri ikäisiä ja siksi leffaillat ovat muuttuneet kolmen osaston leffoiksi. Kaksi vanhinta, kaksi keskimmäistä ja sitten kuopus.
Vanhimman (15) sarjojen tai elokuvien katselua ei ole enää rajattu vähään aikaan. On oppinut itse rajoittamaan. Hän treenaa niin paljon, ettei läksyjen jälkeen hirveästi jää aikaa tietokoneelle.
Toisiksi vanhimmalla (13) on myös oma tietokone, jolla melko vapaat käyttörajat. Lähtökohtana, että kysyy aina luvan, jos katsoo jotain ohjelmaa tai pelaa. Varmasti tulee oltua tietokoneella myös ilman lupaa, mutta niin kauan, kun koulu ja muut velvollisuudet tulee hoidettua, eikä aiheuta huonoa käytöstä, niin saa pitää vapauden.
Puhelimet
Kolme vanhinta saivat älypuhelimet, kun olivat 9-vuotiaita. Nuorin pojista sai jo 8-vuotiaana. Maailma ympärillämme muuttuu ja on eri pitää esikoista erossa asioista, kuin nuorempaa, jonka isoveljet saavat jo käyttää laitteita. Kuopuksemme on onneksi reippaasti pienempi ja on taas helpompi erottaa isompien sääntöjä hänen säännöistään.
Alkuun lapsilla on ollut tiukkojakin rajoituksia ruutuajan suhteen, mutta pikkuhiljaa lapsen oman hallinnan mukaan on löysätty naruja. Toisilla on selkeästi helpompaa jättää puhelin huoneeseen ja lähteä touhuamaan muuta, kun toisilla. Riippuvuusherkkyydet ovat ihan selvästi geeneissä. Lapset ovat hyvin erilaisia. Sen vuoksi ikärajoitukset eivät aina toimi, vaan ovat pelkkiä suuntaa antavia. Toiset tarvitsevat paljon enemmän apua, ettei laitteet vie mukanaan. Tietenkin myös muut intohimon kohteet vaikuttavat asiaan. Jos ei ihan ole löytänyt vielä omia juttujaan, niin pelit ovat helppo tapa täyttää tyhjää aikaa ja viihtyä.
Sen olen huomannut, että 9-12 vuodet ovat olleet niitä vaikeimpia. Silloin mielenkiinto on selkeästi kovempi ja herkkyys koukuttua vahvempi. Sen yli päästyä, on meillä ainakin ollut huomattavasti helpompaa. Lapsi alkaa itse tajuamaan, kuina jatkuva puhelimella roikkuminen ei enää tee hyvää.
Käymme yhdessä läpi pelejä, joita puhelimessa on ja pyritään siihen, että max 2 peliä saa olla puhelimessa kerrallaan. Pokemon go on ollut poikien suosiossa jo pitkään ja siihen monesti liitetään koira ja pitkä metsälenkki.
Vanhempien esimerkki on tietenkin merkittävä. Meillä pyritään siihen, ettei kotona yleisissä tiloissa pidetä laisinkaan puhelimia. Meillä vanhemmilla puhelimet ovat iso osa työtämme ja lapsetkin sen tietävät, että yrittäjänä ei aina ole työaikoja.
Konsolipelit
Meidän lapset saivat pleikkarin joululahjaksi pari vuotta sitten. Alkuun oli tietenkin kovempi hinku pelata, mutta ei se kauaa kestänyt. Kokeilimme erilaisia sääntöjä / järjestelyjä peliaikaan, mutta nyt olemme siinä tilanteessa, että lupaa kysyen on mahdollisuus pelata. Ja lupa tulee, jos muut hommat ja velvollisuudet on jo tehty ja edellisestä pelikerrasta on kulunut vähintään viikko. Yhdellä kerralla ei paljoa yli tuntia pelata. Eli tällä hetkellä he pelaavat pleikkarilla n. 1-4 kertaa kuussa. Tietenkin näissä tulee aaltoja, kun joku tietty peli on hitti ja sitä pelataan vähän enemmän. Nyt mennään enempi tuolla pokemonilla.
Keskustelu
Näistä asioista on keskusteltu todella paljon meidän lasten kanssa. Miksi linjamme ovat mitä ovat ja ovat olleet. Varsinkin kaksi vanhinta ymmärtävät jo todella hyvin ja tukevat meitä näissä upeasti. Olemme myös monesti pitäneet palaveria ruutuajoista, että mitä lapsi itse toivoisi. Jos olemme ihan eri mieltä, selitän tarkemmin omat perusteluni. Aina voidaan tehdä kompromisseja ja muuttaa rajoituksia. On kokeiltu täysin rajatonta, jolloin lapsi itse on huomannut, kuinka laite helposti vie kaiken ajan ja ajatukset. Toisten kanssa näistä saa vääntää paljon enemmän kuin toisten. Itse toivoisin, että laitteet ovat kiva pieni lisä elämään, eikä hallitseva tai vääntöä aiheuttava tekijä!
Olen monesti kuullut, että vanhemman pitäisi olla kiinnostunut mitä lapsi pelaa. Pyydän aina lapsia näyttämään ja selittämään uuden pelin, jonka haluaisivat ladata ja sitten vasta päätän. Saatan välillä kysyä, että löytyikö hyviä pokemoneja, mutta en juuri sen enempää ole kiinnostunut. Välillä harmittelen asiaa, mutta jotenkin näen, että tämä voi olla heidän juttunsa, johon minun ei tarvitse liittyä.
Kaverit
Kaveriporukoilla on tietenkin iso merkitys. Jos kaikki muut pelaavat, niin jäähän siinä ulkopuoliseksi. Sen sijaan, jos kaverit lähtevät pelailemaan ulos pallopelejä tai salille mukaan, niin siinä unohtuu tietokonepelailut. Pelit voivat olla myös sosiaalisia kohtaamispaikkoja ja se tuo kyllä kivan lisän peleihin. Silti koen, että sen kuuluu olla vain yhtenä kivana lisänä ja mieluummin käydään keskustelut ihan kasvokkain vaikka palloa potkiessa.
Maailma on myös muuttunut ja harmiksemme laitteet ovat lisääntyneet ja ikärajat laskeneet. Kun meidän esikoinen aloitti koulunsa vuonna 2014 ei ollut hylkiö ilman puhelinta. Sen sijaan koulunsa 2019 ja 2021 aloittaessa oli tilanne aivan toinen. Vanhempana joutui ottamaan paljon isomman riskin. Koronan myötä tilanne saattoi monessa kodissa lähteä vähän käsistä ja sen jälkeen on osa onnistunut tekemään korjausliikkeen vähäisemmälle käytölle ja osa ei. Myös meidän perheelle koronavuodet olivat ratkaisevia. Oli pakko antaa lasten olla tietokoneella, koska se oli koulua.
Kielen oppiminen
Monesti sanotaan, että lapset oppivat peleistä todella hyvää kielitaitoa, kun pelit ovat englanniksi ja he keskustelevat pelissä ympäri maailmaa muiden pelaajien kanssa. Se on todella hieno juttu. En toki täysin voi allekirjoittaa, että itse peleistä oppii kovin hyvää tai tarpeellista sanastoa. Nuorten poikien kanssakäyminen pelin aikana on myös todella rajua.
Kielen oppiminen on hieno ja tärkeä taito, mutta ei missään nimessä ainoa. Lapsilla on niin paljon tärkeää opittavaa, jota pelimaailmassa ei voi oppia. On ikävää, jos jotain tärkeää jää oppimatta, koska kaikki vapaa-aika meneekin pelatessa. Lapsen todellisuudentaju ja aidon elämän ymmärtäminen ja sietokyky voi hämärtyä pahasti. Olen edelleen huolissani, mitä tämä pelikansa jaksaa tai osaa tehdä oman elämänsä ja hyvinvointinsa eteen aikuisena.
Vanhemman vastuu
Näihin liittyy niin monta asiaa, joiden kanssa me vanhemmat olemme todella tietämättömiä, koska meidän lapset ovat ensimmäinen sukupolvi, jotka ovat koko elämänsä pyörineet laitteiden ympäröimänä. Ei olla vielä pystytty tutkimaan tarpeeksi faktaa, mitä tämä pelimaailma tulee aiheuttamaan. Ne tutkimukset, joita ollaan jo tehty, eivät ihan hirveästi anna positiivista tulosta.
Edelleen muistuttaisin, että piilaaksossa lapsilla ei ole älylaitteita, eikä edes muissa länsimaissakaan ala-asteikäisillä. Suomi on aivan oma lukunsa tässä asiassa.
Lasten kasvatuksessa on monta kohtaa, joissa vanhemman tulee tehdä linjauksia sen tiedon ja voimavarojen varassa mitä meillä juuri silloin on. Voi olla, että teemme hyviä päätöksiä, tai sitten emme. Valitettavasti lopputulos näkyy vasta kymmenien vuosien päässä. On siis vain luotettava omaan intuitioon, jonka olet sillä tiedolla kasannut. On oltava valmiina ottamaan tietoa vastaan ja muokattava niitä linjoja ajan hengen mukaan ja lapsen kasvaessa.