Valikko Sulje

Kun lapsi tarvitsee silmälasit

Kaupallinen yhteistyö @specsaversfinland

Meidän 10-vuotias poika kertoi jokin aika sitten, että hänen näössään on ollut muutosta. Poika huomasi lukiessa, ettei hän koe näkevänsä enää yhtä hyvin. Olemme nuoremman tyttären kanssa käyneet jo näöntarkastuksen ja silmälasien hankinnan polun läpi, joten pojan ilmoitus näön heikentymisestä tuntui tavalliselta, elämään kuuluvalta asialta. Onneksi poika ei itsekään ollut pahoillaan lasien saamisesta – päin vastoin, hän oli innoissaan silmälaseista!

Varasimme siis ajan Specsaversille, jonka valikoimiin tulleista Harry Potter -laseista poika oli kuullut. Hän on aivan valtava Harry Potter -fani, joten muut liikkeet eivät tulleet kyseeseenkään. Itse kokemus liikkeessä oli todella onnistunut. Henkilökunta osasi kohdata lapsen juuri oikealla tavalla, ja näöntarkastus sujui mukavasti.

Tarkastuksesta paljastuikin tarve silmälaseille. Lapsi sai heti suunnata sovittamaan laseja, ja Harry Potter -klassikkolasithan hän valitsi. Lisäksi otimme samaan tilaukseen varalaseiksi pilottilasien muotoiset silmälasit. Varsinkin nuorille lapsille varalasit voi olla hyvä ottaa samalla kertaa, jos silmälasit sattuvat rikkoutumaan, hukkumaan tai unohtumaan jonnekin.

Opin tällä käynnillä, että lapsen näkö voi jossain tapauksissa korjaantua laseilla! Jos silmä kehittyy ja kasvaa oikeanlaiset silmälasit kasvoilla, näkö voi parantua lasien käytön myötä. Näöntarkastukseen kannattaakin mennä matalalla kynnyksellä, sillä lapsi ei aina osaa sanoittaa näön huonoutta tai tiedä, miltä maailman kuuluisi oikeasti näyttää. Esimerkiksi nelivuotiaan tyttömme kohdalla huono näkö tuli täysin yllätyksenä. Lapsilla huono näkö voi oireilla päänsärkynä tai levottumuutena koulussa.

Onneksi asenteet kouluissa silmälaseja kohtaan ovat muuttuneet, ja pojankin luokalla on paljon muita lapsia, joilla on silmälasit. Silmälasit eivät enää ole kiusaamisen aihe, mikä on todella kiva huomata näin äidin näkökulmasta.

Nyt odotellaan 1-2 viikkoa, ja lapsi saa uudet silmälasit käyttöön!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *