Valikko Sulje

Kehoni 5 tarinaa

Äitienpäivänä keskusteltiin lasten kanssa synnytyksistä. Lapset halusivat kuulla, kuinka heidän elämä on alkanut. Kaikkia kiinnosti kuulla, kuinka kauan mikäkin synnytys on kestänyt ja onko tullut ajallaan. Lähdin sen jälkeen itsekin muistelemaan kaikkia viittä raskautta ja synnytystä. Edelleen muistissa on aukkoja ja mikä kummaa, keho pitää muistin pimennystä aina jonkin aikaa synnytyksen jälkeen, kunnes muistot alkavat palaamaan. Itse muistan parhaiten ensimmäisen synnytyksen ja kaikista huonoiten viimeisimmän. Tätä on pyydetty pitkään ja nyt saatte kuulla: Kehoni 5 tarinaa, eli 5 synnytystarinaa.

Naisen keho on ihmeellinen ja taianomainen. Mihin kaikkeen se pystyy: raskaus, synnytys ja imetys. Se pystyy rakentamaan IHMISEN lähes tyhjästä. Oma kehoni on viimeiset 14 vuotta ollut tässä työssä. Olen onnellinen ja kiitollinen näistä vuosista, mutta samalla katson taaksepäin, että ohhoh, aika koville on tämän naisen keho joutunut. Naisen hormoni muutokset vaikuttavat toisilla enemmän elämään, kuin toisilla. Itse olen koko aikuisikäni ollut täysin vahvojen hormonien vallassa, enkä edes tiedä minkälainen olisin ilman niitä.

1. Lapsi

Ensimmäinen raskaus muutti kehoani tietenkin eniten. Oli ihmeellistä nähdä, mihin keho pystyy. Se oli kerrassaan upeaa. En silti pystynyt asiasta nauttimaan. Oksensin ensimmäiset 11 viikkoa 2-5 kertaa päivässä, seuraavat 30 viikkoa siellä täällä tasaisin välein raskauden loppuun asti. Mahani kasvoi aivan luonnottoman isoksi. Oli selkävaivoja ja liitoskipuja ja valtavaa närästystä. Oli kaikin puolin paha olla lähes koko ajan. Uni jäi hyvin vähäiseksi jo tässä vaiheessa. Silti loppuun asti tein pitkää työpäivää liikuntakeskuksen vastaanotossa ja lastenmaailman vastaavana. Mikä kummallisinta, siihen aikaan kuntosalin vastaanotossa tarjoiltiin palauttavana juomana myös olutta, joka ei helpottanut oloani. Jouduin monesti juosta vessaan oksentamaan kesken hanaoluen valuttamisen. Onneksi kanta-asiakkaat oppivat nopeasti ottamaan kopin tilanteesta.

Ensimmäinen synnytys ei myöskään mennyt mitenkään kovin kevyesti. Tietenkin minulla oli flunssa ja olin nukkunut huonosti pari edellistä yötä tukkoisen nenän takia. 2 viikkoa ja 2 päivää yli lasketun ajan alkoivat vahvat supistukset päivällä 7.12 klo.12:00 ja tiivistyivät 4 min. välein jo parissa tunnissa. Silti lapsi saatiin maailmaan vasta seuraavana päivänä 16:15. Supistelin 28 tuntia keskimäärin 6min välein, ilman minuuttiakaan unta tai lepoa. Mitään ruokaa en saanut pidettyä sisälläni. Nenä tukossa yritin vain hengitellä ja keinutella. Voimat olivat aika vähissä, kun käskettiin ponnistaa. Lasta yritettiin vauhdittaa lääkkeillä, mutta ei tuntunut kovin hyvin tehoavan. Halusin olla ilman lääkkeitä, mutta voimat olivat niin loppu, että melko viime metreillä laitettiin epiduraali ja spinaalipuudutuskin, jotta saisin edes vähän kerättyä voimia ennen ponnistusta.

Lopulta pitkään odotettu poika saapui maailmaan ja minä menetin tajuntani. Heräsin vasta 2h päästä. Olin menettänyt todella paljon verta, saanut hemohessiä ja reippaasti yli 20 tikkiä. Silti naisen keho on rakennettu unohtamaan tämä kaikki ja kiinnittämään huomio tähän pieneen ihanaan ihmeeseen, jonka olin juuri tehnyt maailmaan. Minun kehossani, oli valmistunut jotain näin upeaa. Uskomatonta. Silti olin myös todella pettynyt, kuinka huonosti kehoni suoriutui tästä kaikesta.

Imetys ei alkanut vahvasti. Niin kuin kätilö sanoi heti kättelyssä ”näinköhän noilla nänneillä edes imetys onnistuu.” No, ei ainakaan kivuttomasti. 3kk sattui niin järkyttävästi joka kerta, kun imetin. Ja poikahan halusi maitoa kahden tunnin välein ja pitkän tovin kerrallaan. En päässyt ylös sängystä, valtavien haavojen takia. Olin sohvalla makaava imetyskone. Onneksi oli mahtava isä, joka huolehti vauvasta ja minusta. Muistaakseen n. 6 viikon kohdalla heräsin aivan valtaviin kipuihin. Lähdimme sairaalaan ja minulla oli virtsatiekiviä. Vanhojen miesten vaiva, joka oli niin kivuliasta, että päihitti jopa juuri kokemani supistukset. Tässä kivussa ei ollut edes niitä parin minuutin taukoja. Siinä meni pari päivää sairaalassa.

Aikaa kului ja tilanne tasaantui. pääsin jaloilleni, niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Pienen pojan kanssa elämä alkoi luistaa.

2. Lapsi

Vaikka edelliset arvet tuskin olivat kunnolla edes parantuneet, tahdoimme toisen lapsen. Tällöin esikoisemme oli 1,5-vuotias. Moni lohdutti minua, että seuraava kerta on varmasti helpompi.

No, raskaus oli aivan yhtä ”kamala”.  Oksentelua, väsymystä ja kipuja. 2 viikkoa meni tämäkin pitkäksi, niin kuin ensimmäinenkin. Muutaman kerran poika teki hämylähdön, mutta ei sitten tullutkaan. Lopulta tämäkin synnytys jouduttiin käynnistämään. Synnytys kesti pari tuntia vähemmän, kuin ensimmäinen. Tikkejä tuli ehkä muutama vähemmän enkä menettänyt tajuntaani. Tällä kertaa sain vauvan heti syliini. Käytössä oli taas käynnistyslääkkeet, epiduraali ja spinaali. Imetys oli lähes yhtä kivuliasta, mutta en saanut virtsatiekiviä, enkä niin pahaa masennusta. Eli kyllä, meni helpommin.

Kahden pojan kanssa elämä pakotti nousemaan jaloilleen hieman nopeammin, joka varmasti edisti palautumista. En toki myöskään ollut ihan niin rikki. Olin henkisesti jo latautunut tähän kaikkeen. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla.

3. Lapsi

Kolmannen lapsen kohdalla mietin vain, että johan sitä kahdesta selvisi, miksi ei kolmannestakin. Ei se ainakaan huonommin voi mennä. Kolmas olikin huomattavasti helpompi. Itse asiassa kaikista viidestä helpoin. Hän tuli vain muutaman päivän yli lasketun ajan. Synnytys käynnistyi itsestään ja sain synnyttää luomuna. Supistusten alusta meni vain 6tuntia, kun poika oli jo sylissäni. Ponnistus tapahtui todella nopeasti, niin nopeasti, että kätilöt eivät edes uskoneet minua, kun huusin: ”nyt se tulee”. Ja näin hän tuli. Perheemme ihana kolmas poika.

Kroppaani ei ollut väsytetty pitkällä avautumisvaiheella. Olin jopa melko virkeä. Ilman puudutuksia tunsin, mitä kehossani tapahtui. Ymmärsin, kuinka ponnistus tehdään. Nyt palautuminenkin oli huomattavasti helpompaa. Poika oli selkeästi pienempi ja isoveljet olivat raivanneet tien hyvin. Ei yhtään tikkiä ja söin jopa istuen heti synnytyksen jälkeen, joka edellisissä oli tapahtunut kuukauden jälkeen. Edelleenkään ei imetys tuntunut hyvältä, mutta sain voimia siitä, että tiesin, kuinka 3kk kohdalla alkaa helpottaa. Ja tiesin, kuinka imettäminen helpottaa arkeamme kovasti, jahka päästään ikävän alun yli.

Olin aina ajatellut, että lapsia on kiva olla parillinen määrä, ettei kukaan jäisi yksin. Eli neljännen lapsen toive oli jo päätetty kolmannen kohdalla.

4. Lapsi

Raskaus oli jo tuttua puuhaa. Oksentelua ja valtavia liitoskipuja. Päivä kerrallaan yritin vain selvitä huushollin pyörittämisestä. Tässä raskaudessa mietin jo, että tämä on viimeinen, kehoni ei pysty enää yhteenkään. Kolmen pojan jälkeen oli kasvanut toivo tytöstä, mutta tässä kohtaan emme mitenkään lähteneet ”hakemaan” tyttöä. Rakenneultrassa koin hyvin ristiriitaisen hetken. Näin, että lapsi on poika ja koin pientä pettymystä. En suoranaisesti siksi, että hän oli poika, vaan siksi, että olin varma siitä, että perheemme oli nyt valmis, eikä siihen kuuluisi nyt ollenkaan tyttöä. Sillä hetkellä jouduin siis luopumaan tyttö ajatuksesta.

Rakenneultrassa näkyi jotain poikkeavaa. Lapsi ei välttämättä olisi terve. Huoli oli todella suuri. Kävimme jatkotutkimuksissa ja eräs lääkäri sitten totesi, että lapsi saattaa olla down, mutta se selviää vasta synnytyksessä. Samaan aikaan kehoni oli todella rikki raskaudesta ja pääni sekaisin huolesta ja pelosta. Silti kotona oli kolme vauhdikasta poikaa, joiden kanssa vietin aikaa todella paljon yksin, kun mieheni oli paljon töissä. En enää tiedä missä usvassa sitä on tässä kohtaan elänyt.

Synnytys meni jälleen pitkäksi ja poika kasvoi todella isoksi. Onneksi kuitenkin käynnistyi itsestään, enkä joutunut käyttämään kivunlievitykseen ilokaasua vahvempia lääkkeitä.  Pitkän supisteluvaiheen jälkeen tuli aika ponnistaa, mutta en uskaltanut. Pelkäsin. Vielä lapsen synnyttyä, mieheni joutui hokemaan:” katso, se on terve poika!”

Meidän perhe oli valmis. Olin laittanut kroppani hurjaan koitokseen 8 vuoden ajan. 4 raskautta, 4 synnytystä ja 4 imetystä. Nyt elin näiden neljän vauhdikkaan pojan kanssa melko vallatonta ja uuvuttavaa arkea. Silti myös onnellista ja täydellistä.

5. Lapsi

Aikaa kului, ja tunne sisälläni kasvoi, että tästä puuttui jotain. Oli olo, että jokin kolo on tyhjä. Tajusin, että se on se tyttö. Mielikuva oli aina ollut niin vahva meidän tytöstä. Koin, että hänellä oli paikka perheessämme. Minusta tuntui, että kroppani ei kestä enää yhtään raskautta. Silti tunne oli niin vahva, että nyt se tyttö haluaisi päästä perheeseemme. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme antaa hänelle mahdollisuuden. Annoin kehoni vielä kerran käyttöön.

Jotenkin olin täysin varma, että tyttö olisi tulossa. Silti olin myös innoissani, että meillä olisi 5 poikaa. Poika olisi tuntunut helpommalta, sinne se menisi muiden joukkoon painimaan. Pelkäsin, miten tyttö pärjäisi ja sopeutuisi poikalaumassa. Pelkäsin, jäisikö hän ulkopuoliseksi. Silti halusimme vielä yhden lapsen, olisi hän tyttö tai poika. Tunne tytöstä oli vain todella vahva.

Tällä kertaa ei tärpännyt ihan niin nopeasti, vaan tyttö antoi odotuttaa itseään tuplasti 9kk. Raskaus oli kaikkia edeltäviä hankalampi, niin kuin olin osannut odottaa. Oksentelin päivittäin ihan loppuun asti. Liitoskivut ja muut olivat todella tuskaisia. Kroppani oli jo niin valmiiksi rikki kulutettu. Tällä kertaa rakenneultra oli jotenkin erilainen. Olin melko varma, että tyttöhän siellä, mutta silti jännitti. Olin neljässä edellisessä ultrassa aina nähnyt todella selkeästi pojan tuntomerkit, mutta tällä kertaa niitä ei näkynyt. Etsin ja etsin, mutta niitä ei ollut. Kätilö siihen sitten:” no kyllähän se tyttö sieltä on tulossa.” Hetki oli omituinen, purskahdin taas itkuun. Tällä kertaa en siksi, että olisin ollut onnesta sekaisin, että saan tytön, vaan siksi, että nyt meidän perhe olisi valmis. Se pitkään tyhjillään ollut aukko täyttyisi. Eikä minun tarvitse enää ikinä tulla raskaaksi.

Raskauden loppu puolella meidän elämää tökittiin joka suunnasta. Stressi ja kiire vaikutti raskauteen. Neuvolassa käskettiin ottaa rauhassa ja levätä. Öö… minulla on 4 vauhdikasta poikaa kotona, teemme omakotitalon muuttoa ja mieheni on kaikki päivät ja yöt töissä. Miten ihmeessä voisin muka ottaa rauhassa?

Muuton jälkeen keho sitten sanoi itsensä irti pelistä. Sain raskausmyrkytyksen ja jouduin sänkypotilaaksi. Synnytystä yritettiin käynnistää, koska lapsi ei enää kasvanut sisälläni. Muutama päivä siinä vierähti, kunnes onnistuttiin. Kun vihdoin pääsin synnytyssalin ovelle, minulle iski paniikki. ” EN mene tuonne enää” ”tahdon kotiin.” No, pakkohan sinne oli mennä vielä viimeisen kerran. Tiesin, miten kamalaa tuossa huoneessa on. Tiesin, kuinka paljon kohta sattuu.

Minun viimeinen synnytys siinä huoneessa oli onneksi lopulta melko nopea. Pieni tyttö saapui vauhdikkaasti, kunhan vain alkuun päästiin. Sain meidän pikku prinsessan syliini ja katsoin miestäni, nyt meidän perhe on valmis.

Kehoni on tältä osin työnsä tehnyt

Vaikka kehoni ei ole ollut kovin hyvä olemaan raskaana, synnyttämään tai imettämään. Olen ollut todella onnekas, etten ole joutunut kokemaan yhtään keskenmenoa. Todella etuoikeutettu, että kaikki viisi ovat terveitä. Koen välillä häpeää, että meillä on ollut onni matkassa. Koen myös tiettyä velvollisuutta, että kun olen saanut viisi tervettä lasta, aion olla päivittäin kiitollinen heistä ja kiitokseksi haluan kasvattaa heidät parhaani mukaan.

Kuopuksemme täyttää kesällä 3 ja alan löytää yhteyden taas omaan kehooni. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että olen oma itseni. Mitä se sitten tarkoittaakin. Kehoni 5 tarinaa ovat kasvattaneet ja vahvistaneet, mutta myös romuttaneet. 14 vuoden, 5 raskauden, 5 synnytyksen, 5 palautumisen, 5 imetyksen jälkeen kehoni on vihdoin vain minun käytössäni, eikä kenenkään muun. Nyt alkaa ihan oma remontti ja kuntoutus: Löydä oma kehosi ja hyvä olo siinä.

Aami

8 Comments

    • tohinatalo

      noin 8kk-9kk oon imettänyt kaikkia. Jokainen lopettanut itse, siinä kun ovat oppineet kävelemään.

  1. Lukion kakkonen Vantaalla

    Jäi muuten hämää viides lapsi. Antoi odotuttaa tuplasti 9kk katoin että oliko toi 18kk yhteenlaskettuna siis yritys-ja raskausaika😅😅

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *