Käytöstavat kunniaan

Viittasin jo ruokateksteissäni meidän perheen käytöstapoihin. Ne ovat minulle sydämen asia ja meidän perheessä aika isokin osa päivää. Minut on kasvatettu melko vanhoillisilla tavoilla ja olen siitä äärimmäisen iloinen. Ikäväkseni olen huomannut, että käytöstapoja ei enää arvosteta niin paljoa. Miksi ihmeessä käytöstapojen annetaan kuolla? Miksi niitä ei enää vaadita? Mielestäni ihmisten tulisi nostaa jälleen käytöstavat kunniaan.

Käytöstavat ovat pohja kohteliaalle toiminnalle. On kyse ruokapöydästä tai muusta seurustelu tilanteesta, niillä pystyy ottamaan toisen ihmisen kauniisti huomioon. Toisen ihmisen arvostus, kunnioitus ja sen osoittaminen on mielestäni todella tärkeää. Etiketit ovat helpotus tiettyihin tilanteisiin. ”Käyttäydy kotona, kuin linnassa, niin voit käyttäytyä linnassa, kuin kotona.” Vaikka tätä hetkeä ei koskaan tulisi, tiedän, että en voi joutua tilanteeseen, jossa en osaisi käyttäytyä ”oikein”.

Aloitetaan pienenä

Kaunis käytös aloitetaan jo pienenä. Kiittäminen, anteeksi pyytäminen ja kauniisti pyytäminen. Meidän perheessä ei kukaan ole koskaan saanut mitään sanoilla ”anna” tai edes ”saanko.” On pyydetty ja vaadittu muotoa ”antaisitko” ja ”saisinko”. Kun tätä on opetettu samalla, kun puhetta ylipäätään, on lapsille muodostunut aivan normaaliksi käyttää näitä muotoja. Silmiin katsominen, kun puhutaan, on varmasti katoava taito tänä päivänä. Kiire ja älylaitteet vähentävät tätä kaunista tapaa huomattavasti.

Muukin ystävällisyys toisia kohtaan, kuten annetaan toisen mennä ovesta ensin tai ottaa ensin tarjoiluja. Lelujen jaossa huomioidaan toisenkin mieltymykset. Kitketään pois ”minä ensin”, ”minulle eniten” ja ”minulle parasta” ajatus maailmaa. Otetaan muut ihmiset huomioon. Tietenkin opetellaan myös pitämään itsestä huolta ja arvostamaan itseä.

Pukeutumisetiketit helpottavat juhlaan lähtöä ja osoittavat kohteliaisuutta isäntäperheelle, kun juhlaan pukeudutaan asian mukaisesti. Etiketteihin on myös helppo vedota ja välttää väittelyitä lasten kanssa

Uudet tuttavuudet

Reipas esittäytyminen, silmiin katsominen ja kättely, (toivottavasti eivät jää koronan myötä kokonaan.) Meillä lapset ovat joutuneet kiertämään juhlissa esittäytymässä uusille tuttavuuksille. Toisille se on ollut jännempää, kuin toisille, mutta vain ensimmäisillä kerroilla. Onneksi vanhin veljistä on ollut kaikista rohkein ja luontaisin näissä asioissa, jolloin muiden on ollut helppo mennä perässä.

Meidän lapset ovat rohkeita selvittämään asioita tuntemattomienkin kanssa, kuten kaupassa, jos eivät löydä jotain. Kaupan kassalla voi hyvin vaihtaa kuulumisia tuntemattomankin kauppatädin kanssa. ”Älä koskaan puhu tuntemattomalle” ei ole kuulunut meidän opetus listaan. (Tähän liittyvistä vaaroista on puhuttu erikseen.)

Ruokapöydässä

Ruokapöydässä on paljon tapoja, kuten asento, kuinka istutaan. Ei röhnötetä/roikuta pöydän päällä, ei pidetä kyynärpäitä pöydällä. Syödään suu kiinni, ei maiskuteta, ei puhuta ruoka suussa. Kun on useammat aterimet, otetaan aina ulommaiset ensin ja viimeiseksi lautasen päällä oleva jälkiruokalusikka. Jälkiruoka aloitetaan yhtä aikaa ja isommalla seurueella odotetaan, että emäntä aloittaa. Vaikka näitä tilanteita on todella harvoin, haluan, että lapseni voivat olla turvallisin ja rauhallisin mielin tilaisuuksissa, joissa näitä on hyvä osata. Ehkä tulevaisuudessa ei ole enää mitään, missä näitä vaadittaisiin, mutta mistäs sitä tietää.

Tähän päivään muokkaus

On paljon tapoja ja etikettejä, jotka ovat ajan saatossa tippuneet pois käytöstä. Minusta pitäisi nostaa käytöstavat taas kunniaan, ennen kuin ne katoavat viimeistä etikettiä myöten. Pieni karsiminen todella vanhoista tavoista, jotka viittaavat vahvasti ihmisten eriarvoiseen kohteluun on ollut ihan paikallaan. Etikettien vähentäminenkin on tehnyt ihan hyvää.

Silti koen, että tietynlainen arvojärjestys ei ole pelkästään huonoksi käytöstavoissa. Minusta on kunnioittavaa juhlissa aloittaa ruokatarjoilut vanhimmasta naisvieraasta ja isäntäperheen lapset ottavat viimeisenä. Ei tämä mielestäni tarkoita, että lapset olisivat jotenkin vähä arvoisempia. Tänä päivän kaikille kyllä riittää tarjoiluja. Minusta tämä on pieni, helppo tapa osoittaa kunnioitusta vanhemmalle ikäpolvelle.

Minusta on ihan soveliasta edelleen käyttää ”naiset ensin” järjestys. Oven avaaminen, takin antaminen tai tuolin tarjoaminen ovat minusta kauniita perinteitä naisia kohtaan. Ymmärrän, että näissäkin pyritään tasa-arvoistamaan järjestyksiä ja poistamaan näitä vanhan kantaisia tapoja naisia kohtaan, mutta onko se oikeasti tarpeellista? Tarvitseeko näitäkin miettiä niin pitkälle, eivätkö ne voisi vain olla kauniita tapoja?

Herrasmiehiä

Meillä opetetaan pojista herrasmiehiä, jotka kohtelevat naisia erityisen kauniisti. Kyllä he avaavat ovia myös miehille, mutta naiset saavat erityiskohtelua. Itse pidän siitä, että jossain asioissa naista pidetään, kuin kukkaa kämmenellä. Yleensä, kun menemme kylään, poimimme kukkia tienvarresta, jotka pojat saavat antaa emännälle tuliaisiksi. En usko, että se on kenenkään miehen mielestä loukkaavaa, kun kimppu ojennetaan emännälle. Sen sijaan jokainen nainen on ollut onnellinen ja kiitollinen. Nyt, kun meidän nuorimmainen on tyttö, opetammeko hänelle jotenkin eri lailla… No emmepä juuri. Kyllä häntäkin tullaan neuvomaan pitämään ovea auki tai auttamaan kantamuksissa. Ehkä takin ojennuksessa kohdistamme asiaa enemmän vanhempaan ikäpolveen. Sen sijaan pojille opetetaan kyllä antamaan takkia ja tuolia myös nuoremmille tytöille.

Käytöstavat kunniaan

Vaikka tuntuu, että käytöstavat ovat kuolemassa, koen, että nyt olisi aika tarttua niistä vähäisitä kiinni ja nostaa käytöstavat kunniaan. Vielä toistaiseksi meidän lapset ovat erottuneet, vain edukseen hallitsemalla hieman vaikeampiakin tapoja. Voi olla, että tilanne tulee muuttumaan. En silti usko, että näistä käytöstapojen sisäistämisestä olisi koskaan heille mitään haittaakaan. Voi joskus tuntua raskaalta tai lähinnä ärsyttävältä odottaa omaa vuoroaan, tai kuunnella ruokapöydässä ”älä maiskuta” lausetta. Näissä opitaan samalla niin paljon muutakin, kuin pelkkiä tapoja. Muun muassa kärsivällisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta. Meidän perheestä löytyy vain prinsessoja ja herrasmiehiä.

Jos jostain olen äidilleni eniten kiitollinen, niin käytöstapojen opettamisesta. Siitä on ollut minulle paljon apua ja ne ovat luoneet minuun uskoa ja itsevarmuutta vaikeisiin tilanteisiin.

Aami