Isi saa olla isi
Lapsuuteni hoidin nukkeja, yläaste ja lukio meni muiden lapsia hoitaessa. Olin koko elämäni odottanut vain saavani oman lapsen, pääseväni äidiksi. Kun se aika vihdoin koitti, ei alku mennytkään niin, kuin olin toivonut ja odottanut. Näin jälkeenpäin olen siitä kiitollinen. Luonto varmisti, että myös isi saa olla isi.
Luonto varmsiti
Esikoisemme synnytys kesti 28h. Menetin paljon verta ja taju lähti heti synnytyksen jälkeen. Reippaasti yli 20 tikkiä ja muutama muukin lisävaiva veti minut aivan sängyn pohjalle pitkäksi aikaan. Kehoni oli aivan rikki. Aluksi podin huonoa omaatuntoa ja panikoin, kuinka mieheni pärjää vastasyntyneen rääpäleen kanssa. Sitten sairaalassa eräs kätilö sanoi minulle: ”anna isin olla isi.” Näin minun oli pakko luottaa ja antaa isän ottaa homma hanskaan. Itse pääsin vaihtamaan ensimmäisen vaipan esikoisellemme vasta, kun hän oli n. kaksi viikkoa vanha. Pääsin istumaan ja kiinni jokseenkin normaaliin elämään vasta 2kk jälkeen. Tunsin itseni huonoksi ja olin äärimmäisen pettynyt kehooni ja itseeni.
Ensisynnytys ei todella mennyt niin, kuin olisin halunnut. Jälkikäteen ajateltuna se oli varmasti meidän onni. Isän oli pakko opetella hoitohommat ja otettava vastuuta. Luulen, että muussa tapauksessa olisin helposti hoitanut hommat itse ja isä olisi vahingossa jäänyt ulkopuoliseksi. Olin kyllä mielessäni ajatellut, että annan sitten isän osallistua aivan yhtä paljon. Luonto päätti kuitenkin vielä varmistaa tämän. Tämä näkyy edelleen esikoisemme ja isän välisessä tiiviissä suhteessa.
Tasavertainen vanhemmuus
Vaikka olen ollut kotiäitinä ja isä on tehnyt työt, hän on halunnut viettää kaiken vapaa-aikansa lasten kanssa. Hoitamalla ja ennen kaikkea touhuamalla. Lasten hoitoon liittyvissä asioissa olemme olleet hyvin tasavertaisia. Kumpi vaan on voinut hoitaa nukuttamiset, syöttämiset, pipien hoitamiset ym. Mitä tulee sitten ulkoisten asioiden hallinnoimiseen (neuvolat, hammaslääkärit, kaverisynttärit ym.) ovat tietenkin olleet minun työlistalla. Myös kotityöt ovat kuuluneet enemmän kotiäidin tehtäviin.
Isille mahdollisuus
Tekeekö äidit tahtomattaan tai tarkoituksella itsestään hieman liian isoja ihmisiä lapsen elämään? Isän on vaikea osallistua, jos toinen kyttää vieressä ja neuvoo jatkuvasti. Isän saattaa olla myös vaikea ottaa vastuuta, jos äiti on lähes kaiket päivät aamusta iltaan kotona. Huomasin itse melko varhain, että minun on vai poistuttava ja annettava isin olla isi ihan rauhassa. Hän kyllä pystyy siihen, jos osoitan hänelle luottamukseni. Hänellä ei ehkä ole maidon täyteisiä rintoja, mutta hänellä on sitäkin rauhoittavampi syli.
Lisää luottoa
Olen aina pystynyt luottamaan, että mieheni hoitaa lapset, vaikka olisin pidempäänkin poissa. Kodista en olisi ihan niin varma, mutta se onkin toissijainen asia. Vaikka lapsia on siunaantunut lisää aika tahdilla, ei se ole ollut ongelma. Tai, pakko myöntää, että viidennen lapsen kohdalla minua kyllä vähän kauhistutti jättää isä neljän vilkkaan pojan ja pienen vauvan kanssa yksin. Silti yritin luottaa ja antaa mahdollisuuksia. Ja kyllä hän selvisi, kaikki edelleen hengissä. 😉
Onneksi yhteiskuntamme on päässyt jo hyvin pitkälle vanhoista tavoista, kuinka äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä leivän pöytään. Isä ei onneksi ole enää auktoriteetti, jota odotetaan illalla kotiin nuhtelemaan lapset. Isille onneksi sallitaan koko ajan enemmän ja enemmän tunteita, huolehtivaisuutta ja leikkisyyttä. Ja ennen kaikkea vapautta itse päättää.
Roolit hukassa
Onko osa kuitenkin lipsunut jo liian pitkälle? Kauhistelen välillä puistossa isiä, joilta puuttuu kaikki auktoriteetti. Lapset pompottelevat kuin mitäkin pehmolelukarhua perässään. Enkä sano, että tämä koskisi vain isiä. Miksei vanhemmat uskalla ottaa vastuuta lapsestaan? Olen sitä mieltä, että aikuisen pitää olla vastuussa ja päättää. Jos perhe-elämää eletään yhdessä, on myös mietittävä yhdessä linjauksia etukäteen ja vedettävä yhtä köyttä. Kummankaan vanhemman ei kuulu olla alistunut työntekijä. Kummankaan ei kuulu olla hemmotteleva lellijä. Kummankaan ei kuulu olla pelottava auktoriteetti. Ellei todella halua tällaista roolia.
Ymmärrän toki, jos toinen tekee pitkää päivää töissä ja näkee lapsiaan vain hetken. Silloin on roolit väkisinkin erilaiset. Sen hetken, kun saa olla lasten kanssa on kiva olla vain se kiva tyyppi, joka ottaa ilon irti lapsista. Se vaan tuntuu hieman epäreilulta sitä kohtaan, joka on pidemmät hetket lasten kanssa. Hän saa niskaansa silloin kaikki kiukut ja surut. Olisi hyvä, jos hänellekin järjestyisi myös tätä kivaa aikaa. Ja lapselle myös toinen aikuinen, johon purkaa myös niitä ikävämpiä tunteita.
Tulevaisuuden isi saa olla isi
Mielestäni tänä päivänä isien rooli on hieman tuuliajolla. Ollaan taitekohdassa, kun yhteiskunta hakee uutta mallia isille. Kuinka olla isä ja minkälaisia asioita hyvältä isältä toivotaan. Perhemallit ovat muuttuneet, kuten vanhempien roolitkin. Mikään ei mene enää vanhan kaavan mukaan, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle automaattisesti. Meillä on suuremmat mahdollisuudet valita. Minkälainen vanhempi haluan olla?
On mielestäni äärimmäisen tärkeää käydä keskustelua, minkälainen isä puolisosi toivoisi olevan? Mitä toiveita sinulla olisi lasten isälle? Äitien pitäisi olla avoimempia kuuntelemaan ja luottamaan. Annettava isälle tilaa oppia. On annettava mahdollisuus ja alkaa uskomaan myös isänvaistoon. Toivon todella, että tulevaisuudessa myös isi saa olla isi juuri omalla tavallaan.
Hyvä kirjoitus ja täytyy sanoa, että todella kauniita lapsia teillä. Paljon onnea myös teidän perheen isille tähdet tähdet kisaan!
Kiitos paljon.
Tärkeä aihe. Itse olen erityisesti kiinnostunut monimuotoisista perheistä, joissa vanhemmuus määrittyy jatkuvasti uudelleen (uusperheet, sateenkaariperheet, yhden vanhemman perheet). Tämä siksi, tai oikeastaan siitä huolimatta, että itse elän hetero- ydinperheessä. Perheenjäsenten väliset suhteet ovat monella tavalla kiehtovia. Esimerkiksi oletukset, kaavat, vastaroolit; kuka organisoi asioita, kuka mallintaa yhteiskunnan arvoja lapsille, kuka kyseenalaistaa ja kenen kanssa ollaan harjoiteltu konflikteja, kuka ratkaisee pulmia ja kuka ottaa emotionaalista taakkaa vastaan jne.
Tuosta ensimmäistä kertaa äidiksi tulosta heräsi jonkinlainen auttamisen ja suojelunhalu; toivottavasti sait aikanaan henkiseen toipumiseen tukea, niin äärimmäisen rankalta kuulosti kuvaamasi kokemus.
Oi, todella mielenkiintoisia asioita. Kiinnostaisi kovasti päästä joskus tutkimaan ja pohtimaan tällaisia asioita.
Ensimmäisen lapsen kohdalla en saanut tukea niin paljon, kuin olisin ehkä tarvinnut. Siinä yksi syy näiden blogien kirjoittamiseen. Tahtoisin työstää kanavaa, josta olisi helppo saada matalan kynnyksen vertaistukea ja apua edes vähän.
Valmistautumisen vaihtoehdot ovat kyllä tänä päivänä kovin erilaiset, kuin koskaan vuosituhannen vaihtumisen jälkeen.
Esimerkiksi synnytysvalmennukset loppuivat jo ennen 2008-2009 vuoden taantumaa monista kunnista. Isoissa sairaaloissa synnytyksen hoitoon tutustutaan virtuaalisesti. Kun kuulin tästä konseptista, en tiennyt pitäisikö nauraa tyrmistyksestä vai itkeä myötätunnosta ensiodottajia kohtaan. Tietääkseni synnytys ei hoidu kovin hyvin etäklinikalla, vaikka koko yhteiskuntaa onkin viimeiset kymmenen vuotta johdettu johonkin digi- aatehurmokseen.
Mahdollisuudet eivät siis jakaudu tasaisesti. Osa odottajista ostaa yksityiseltä toimijalta kokonaisvaltaisen valmennuksen, ja doula on mahdollisesti mukana kaikilla ratkaisevilla hetkillä. Sama doula saattaa olla myöhemmin myös imetystukihenkilö, jollaisia ei julkiselta sektorilta todellakaan saa kotiin (tähänkään herkkään asiaan kun ei kaikille äideille riitä pelkät nettisivut ja viranomaisten kliiniset ohjeet, jos empatia ja yksilöllisyys puuttuu). Rahalla voi siis ostaa tukea, jonka pitäisi ehdottomasti olla oikeudenmukaisemmin saatavilla.
Ei hyvä tilanne. Näissä asioissa ei pitäisi lähteä tinkimään.
Harva ensisynnyttäjä edes tunnistaa avuntarvettaan, saatika osaisi sitä ennakoida.
loistava ja uskomattoman blogipalvelun. Olen todella kiittää teitä, että annoitte
meille paljon paremmin tietoa.