Valikko Sulje

Äidit vastaan äidit

Vuosi sitten kerroin läheisilleni, että aloitan kirjoittamaan blogia, jossa pohdin äitiyttä ja lasten kasvatukseen liittyviä asioita. Sain melko pelokkaita reaktioita: ”Oho, aika rohkeaa uskaltaa kertoa mielipiteitä toisille äideille. Varo vaan, taidat sohaista aikamoista ampiaispesää.” Näin olin itsekin ajatellut, mutta halusin ottaa tietoisen riskin, ja lähdin kirjoittamaan rohkeasti tärkeistä asioista. Tunnistin tämän äidit vastaan äidit asetelman. En silti halua pelätä muita äitejä, vain päinvastoin. Tahdon ammentaa heistä voimia itselleni ja löytää yhteen hiileen puhaltamista.

Tiedän, että toiset äidit voivat olla todella raadollinen yleisö ja helposti äidin pahin vihollinen on toinen äiti. Mutta miksi ihmeessä meillä tuntuu olevan tällainen äidit vastaan äidit asetelma? Eikö meidän pitäisi vetää yhtä köyttä, kun olemme samassa veneessä? Eikö juuri meidän pitäisi osata ymmärtää toinen toisiaan?

Herkkää ja niin tärkeää

Lastenkasvatus, elämäntyylit ja arvomaailmat ovat todella herkkiä ja niin tärkeitä aiheita. Jokainen elää omaa elämäänsä niin vahvoin tuntein ja uskoen oikeaan polkuunsa. Näin sen minusta pitääkin mennä, mutta miksi toisille se tuntuu olevan ainoa oikea polku? Ihan kuin kaikkien muidenkin pitäisi ahtaa sille samalle polulle ja kaikki muut polut ovat vääriä ja huonoja?

Vaikka lähdin kirjoittamaan vahvasti mielipiteistäni, en missään nimessä ajatellut luovani mielikuvaa, että minun tyylini olisi oikea. Tai, että kaikkien muidenkin kannattaisi toimia näin. EI. Aluksi pohdin kovasti, kuinka saan tuotua tämän kannan esiin: En ole neuvomassa, vaan herättämässä keskustelua ja jakamassa näkökulmia. Kohta vuoden kirjoittaneena olen löytänyt paljon rohkeutta ottamaan arempia ja herkempiä aiheita pohdintaan. Uskallan olla se, joka ne tuo esiin, vaikka saisinkin kuraa niskaani. Jos joku loukkaantuu tai tuohtuu tekstistäni, on hänen oma valintansa lukea tai olla lukematta seuraava teksti.

Ahdaskatseista

Minun on todella vaikea ymmärtää ahdaskatseista elämäntapaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että meidän ihmisten kuuluu olla erilaisia. Meidän kuuluu elää tätä elämää juuri itselleen sopivalla tavalla, lähimmäiset huomioon ottaen. Toiselle sopii yksin eläminen kaupungissa ja toiselle suurperhe-elämä maalla ja kumpikin on yhtä oikea tapa elää. Meidän maailma tarvitsee erilaisia ihmisiä. Tarvitsemme duunareita ja korkeakoulutettuja ihmisiä. Molemmat ovat meidän yhteiskunnalle aivan yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Maailma ei pyörisi, jos olisimme kaikki lääkäreitä tai kaikki putkimiehiä. Tarvitsemme ehdottomasti niitä molempia ja kaikkea siltä väliltä. Emme tarvitse ahdaskatseisuutta.

Lasten kasvatuksessa pätee mielestäni aivan sama. Ei ole yhtä oikeaa tapaa kasvattaa lapsia. Ei ole yhtä ainoaa muottia, mihin pyrimme lapset sopimaan aikuisena. On juuri niin monta erilaista muottia, kun on ihmisiäkin. Lapset syntyvät jo erilaisina ja kasvatus ja ympäristö muovaavat loput. Toinen näkee kasvatuksessa tärkeänä, että lapsi on kuiva ja puhuu selkeästi. Toinen taas näkee tärkeämpänä, että lapsi on rohkea ja luottavainen ja joku voi pitää molempia yhtä tärkeänä. Jokaisella on omat tärkeysjärjestyksensä vanhempana ja ihmisenä tähän elämään. Ja juuri näin saamme kasvatettua erilaisia aikuisia tähän maailmaan.

Jokaisella äidillä on myös omat erilaiset lähtökohdat äitiyteen. Toinen tarvitsee enemmän omaa aikaa, kuin toinen. Toinen taas vaatii siistimpää kotia, kuin toinen. Toinen haluaa ottaa rennosti ja hengailla lapsen kanssa, kun taas toinen haluaa tehdä ja touhuta paljon kaikkea. Mikään näistä ei ole toista parempi tai vähäarvoisempi. Tämän ei tarvitsisi olla äidit vastaan äidit asetelma.

Vertailua ja kilpailua

Miksi ihmiselle on luotu tarve vertailla ja kilpailla? Miksi meillä on edelleen tarve laittaa ihmisiä jonkinlaiseen arvojärjestykseen? Tiedän, että ne ovat paljolti jäännöksiä, jostain todella kaukaa. Paljon on lapsuudessa opittua. Silti tänä päivänä ei ole kyse enää yksiselitteisesti selviytymisestä ja henkiin jäämisestä. Ei tarvitse kumota muita pois tieltä, jotta voi toteuttaa omia unelmiaan.

Minusta jokainen ihminen on aivan yhtä arvokas syntyessään. Lapsuus vaikuttaa siihen, mitä meistä tulee aikuisena. Vaikka lapsuudessa jaettaisiin hieman huonoja pelikortteja, voi myöhemmin aikuisena saada mahdollisuuden vaihtaa kortit tai päättää olla huomioimatta joitakin kortteja. Elämä ei ole tasapuolista tai reilua, mutta voimme itse valita huomioimmeko ne epäreiluudet, vai jätämmekö ne vain pieniksi kiviksi, joiden yli on hypättävä.

Urheilu ja muut kilpailut ovat asia erikseen. Mutta äitiydessä ei pitäisi kilpailla tai edes vertailla. Millä ihmeen mittarilla sitä selvitettäisiin edes voittaja? Oman lapsen menestykselläkö? Vai lapsuuden onnellisuudella? No, millä näitä mitattaisiin?

Lasi puolitäysi vai puolityhjä?

Some asettaa monelle paineita äitiyteen. Tämä maailma on lisännyt paljon äidit vastaan äidit tilannetta. Yleensä siellä näytetään niitä ihania hetkiä, onnistumisia ja saavutuksia. Vertailu, arvostelu ja tietynlainen kilpailu voi olla kovaa. Kenellä on kauniita kuvia, kenellä mielenkiintoista sisältöä? Kuka näyttää aitoa elämää ja kuka feikkiä? Kuka on hyvä äiti ja kuka epäonnistunut?

Kaikki tietävät, ettei kenenkään elämä ole vain somessa nähtyä materiaalia. Jokainen valitsee oman näkökulmansa ja mitä haluaa jakaa muiden kanssa. Lopullinen mielipide on katsojan silmässä. Jokainen voi itse päättää, mitä kuvassa näkee. Kauniin asetelman vai valheellisen esityksen? Onko katsojalla lasi puolitäysi vai puolityhjä? On tietenkin myös niitä, jotka päivittävät hyvin valheellista näkymää, jota välttämättä edes omat läheiset eivät tunnista.

Some on monelle oman elämän ja tunteiden käsittely kanava. Halutaan luoda kaunis näkymä, jotta myös itse näkee kauniit asiat omassa elämässään. Ikävät asiat voi verhota huumorin taakse, joka saattaa myös auttaa itseä kohtaamaan ikävät asiat oikeassakin hetkessä hieman kevyemmin. Tässäkään ei mielestäni ole oikeaa tai väärää. Jos joku tekee mielestäsi ikävää sisältöä, kukaan ei pakota sitä seuraamaan.

Erilaisuuden arvostus

Meillä yritetään kovasti tukea lapsien erilaisuutta ja omia vahvuuksia. Heikkouksissa taas yritetään olla tukena ja apuna. Silti heikkouksille ei anneta niin paljon painoa, kuin onnistumisille. Onnistumisella en nyt tarkoita hyvää numeroa kokeesta, vaan ison esitelmän valmistumista, kirjan loppuun lukemista tai haastavasta kokeesta selviämisestä. Toisen ihmisen kaunista kohtelua tai huomioimista. Itsensä ylittämistä ja sitkeyttä yrittää.

Mielestäni myös äitien täytyisi osata arvostaa, tsempata ja auttaa toinen toisiaan. Ei arvostella ja laittaa jonkinlaiseen arvojärjestykseen. Aivan pöhköä. Jokainen on paras äiti omalle lapselleen. Jokainen on vajavainen, taitamaton ja keskeneräinen. Kukaan ei ole kympin oppilas äitiydessä. Minua inhottaa, kuinka raa´asti äidit toisinaan arvostelevat ja aiheuttavat huonommuuden tunnetta. Itse uskon, että jokainen joka yrittää oman parhaansa on kympin oppilas. Uskon, että äitiydessä jokaisella on ihan yhtälailla omat vahvuudet ja heikkoudet. Mutta kuka ihme on sanomaan, mikä osa-alue on toista tärkeämpi?

Arvostelu

Kukaan ulkopuolinen ihminen ei voi tietää toisen elämästä koko totuutta, vaikka kuinka jakaisi kaikki pelikortit näytille. Kukaan ei voi hypätä toisen pään sisään ja ymmärtää täysin. Siksi mielestäni on ikävää, että tuomitaan ja arvostellaan niin vahvasti hyvin pienenkin tiedon perusteella. Jos on tarve muodostaa vahva mielipide jostakin, olisi sentään hyvä ensin yrittää tutustua henkilöön.

Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä tai yrittääkkään ymmärtää, mutta tarvitseeko niitä muita sitten mollata, jotka eivät päässeet siihen sinun lähiympyrään? Eivät he ole mitenkään huonompia ihmisiä. Meissä jokaisessa on ne heikkoudet ja vahvuudet!

Mietin mitä ihmettä tästä vertailusta ja mollaamisesta saa itselleen? Nostaako siinä jotenkin omaa egoa, kun lyttää toisen? Kuinka voi unohtaa katsoa peiliin?

En sano, ettenkö itse arvostelisi muita äitejä tai muiden elämänvalintoja ja arvomaailmoja. Totta kai sitä tulee mietittyä ja pohdittua ystävien kanssa. En silti tuomitse koko ihmistä hänen valintojen tai tekojen puolesta. Pyrin aina löytämään jokaisesta ihmisestä hänen hyvät puolensa ja sitä kautta ymmärtämään myös hänen erikoisia valintoja ja tyyliä elää. En tahdo tuomita, vaan tahtoisin yleensä vain ymmärtää ja avartaa omaa maailmankatsomustani.

En ole parempi kuin muut

En tahdo antaa itsestäni minkään tasoista superäiti vaikutelmaa. En ole. En ole parempi kuin muut. Vaikka juuri nyt elän vain lapsilleni, sekään ei tee minusta parempaa äitiä.

Olen vain äiti, joka pohtii ääneen näitä kaikkia asioita. Olen vain äiti, joka syntyessään koki tämän työn itselleen kaikista sopivimmaksi. Olen vain äiti, joka koki, että tahtoo olla lasten kanssa mahdollisimman pitkään kotona. Olen vain äiti, joka tahtoo auttaa myös muita tässä tehtävässä parhaansa mukaan. Olen vain äiti, joka tahtoo edes yrittää ymmärtää toisten valintoja ja avartaa samalla omiaan.

Yritetään ymmärtää toisiamme.
Yritetään tsempata ja tukea, ennemmin kuin vertailla ja mollata! Yritetään jättää taaksemme tämä äidit vastaan äidit ampiaispesä.

äidit, me olemme samassa veneessä hieman vain eri varustein.

Aami

6 Comments

  1. Veeru

    Hei, hieno teksti. Vaikken äiti olekaan, niin näen vahvasti tuon saman asian arjessa ja se nostaa tunteet pintaan. Ihmisten pitäisi enemmän yrittää ymmärtää toisia ja ottaa heitä myös huomioon, sen sijaan monella aikaa ei tunnu jäävän muiden ihmisten huomioimiseen. Yhdessä täällä ollaan ja erilaisuus on hieno asia, siksi olisi ihanaa, voida olla eri mieltä ja keskustella asioista, olla eri mieltä ilman vastakkain asettelua. Ja saada tukea, puhua avoimesti asioista, ilman tuomitsemista.

    Upeita tekstejä, joita tarvitaan tähän maailmaan, asioista pitää voida puhua, ilman pelkoa, että lynkataan. Varsinkin kun puhutaan maailman luonnollisimmista asioista, elämästä.

    Jatka rohkeasti samaan malliin!

    • tohinatalo

      Juuri näin.
      Ja kiitos, minun tavoite on puhua myös asioista, joista ei niin paljon uskalleta puhua ääneen.

  2. kaari

    ”Kukaan ulkopuolinen ihminen ei voi tietää toisen elämästä koko totuutta” – tämä pitää paikkansa kaikissa elämäntilanteissa kaikkien ihmisten kohdalla.

    Ihmisillä on tapana muodostaa ennakkokäsityksiä joidenkin pikkuasioiden tai käytöstapojen pohjalta, ulkoisten seikkojen perusteella. Siinä arvioinnissa voi mennä todella pahasti metsään. Tämä on usein alkulähtökohta riitatilanteille ja väärinkäsityksille, joista on vaikea löytää ulospääsytietä.

    Kaikenlainen yhteiskunnallinen vastakkainasettelu on lisääntynyt viime vuosina. Se heijastuu myös ihmissuhteisiin. Kuulutko punavihreisiin suvakkeihin vai isänmaallisiin suomalaisiin? Oletko kasvissyöjä vai lihasyöjä? Kannatatko yksityisautoilua vai julkisista liikennettä? Kannatatko pakkoruotsia vai kielivapautta? Jne….

    Tämä aika haastaa ihmistä monella tavalla.

    • tohinatalo

      Olen samaa mieltä, että ennakkoluuloja ja pikaisia johtopäätöksiä ei aina kannata kuunnella tai ottaa niin vakavasti. Olen samaa mieltä myös siitä, että yhteiskunnalla on oma kauhansa tässä sopassa. Ennen ihmiset jaettiin tulojen perusteella arvoluokkiin, nykyään tuntuu olevan aika monta lokeroa, johon voi joutua/ päästä tahtomattaan ja saada leiman otsaansa.

  3. Tuumailija

    Sinulla on erityinen taito pukea ajatukset kauniisti soljuvaksi tekstiksi, jota on miellyttävää lukea. Ainoa lause, josta olen eri mieltä on: ”Jokainen on paras äiti omalle lapselleen”. Ei aina ole. Kaunis ajatus, mutta joskus lapsen paras ei ole äiti, joka ei halua lapsen parasta eikä ehkä voi edes sietää lapsiaan. Ääritapauksia, mutta todellisia.

    • tohinatalo

      Kiitos. Tietenkin on ääritapauksia ja onhan niitä äitejä, jotka ilman mitään ääritilannettakaan ovat itsekeskeisiä tai muuten välinpitämättömiä. Se on surullista, mutta totta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *