Entä kun opettaja kiusaa?

Viimeksi kirjoitin pitkän tekstin kiusaamisesta. Tiedän, että omakohtaiset tarinat ovat tärkeä osa minunkin tekstejäni, mutta en edelliseen tekstiin halunnut tuoda mitään liian henkilökohtaista, säilyttääkseni lasteni yksityisyyttä. Nyt kuitenkin koen tärkeänä kertoa teille meidän perheen kokemuksen eräästä todella ikävästä kiusaamiskokemuksesta. Kuitenkin haluan heti alkuun kertoa myös, että tapahtumat ovat jo vanhoja ja meidän osalta käsitelty niin hyvin kuin voi, ja jätetty taakse. 

Lasten välistä kiusaamista on minusta jotenkin helpompi ymmärtää, ei missään nimessä hyväksyä, mutta ymmärtää heidän keskeneräisyyttään. Mutta aikuisten välistä kiusaamista on huomattavasti vaikeampi käsittää. Aikuisen tulisi tietää jo paremmin, kuinka toisia kohdellaan. Ja vielä älyttömämpää, jos kohteena on täysin puolustuskyvytön lapsi. Entä kun opettaja kiusaa oppilaita? Kuka uskoo ja ketä?

Kohtuuttoman eriarvoinen lähtökohta

Lasten kesken syntyvissä tilanteissa molemmat osapuolet ovat jollain tapaa tasavertaiset, ei toki aina, mutta he ovat molemmat lapsia ja vielä taitamattomia. Lapsilla on eripuraa, aikuiset ottavat tilanteen selvittääkseen ja pyrkivät yhdessä samaan lopputulokseen, että lapset tulisivat edes jotenkin toimeen keskenään. Entä jos lähtötilanne on jo kohtuuttoman eriarvoinen ja kiusaajana onkin opettaja? Lähdetäänkö molempien tarinoita kuuntelemaan ja uskomaan samalla pohjalla? Kumman tarinaa kuunnellaan, opettajan vai oppilaan? Kumman tarinaa uskotaan, opettajan vai oppilaan?

Olen maininnut jo monessa tekstissäni, kuinka tärkeä rooli opettajilla on lasten elämässä. Heillä on suuri vaikutusvalta niin hyvään kuin huonoonkin. Uskon, että jokaisella on muistoissa vähintään yksi opettaja, josta emme oikein pitänyt ja se ehkä vähän kuuluukin asiaan, varsinkin yläasteen kasvuun. Olen itse kohdannut todella paljon aivan mielettömän upeita opettajia ja niin kuin olen jo maininnut, että arvostan heitä paljon. Minusta heidän työ on tehty koko ajan vain vaikeammaksi. Olen silti myös törmännyt heihin, jotka ovat jo työhönsä kyllästyneitä tai systeemin uuvuttamia. Valitettavasti kohdalleni osui kahdessa sukupolvessa myös opettaja, jonka ei olisi koskaan pitänyt sille alalle edes lähteä.

Taitavaa ja salakavalaa

Omana opettajanani hän onnistui romuttamaan itsetuntoni ja uskoni tulevaan oppimiseeni aivan täysin. Hän sai hyvin pienessä ajassa ja melko näkymättömillä asioilla aikaan todella suurta pahaa. Lapsena syytin kaikesta itseäni, kunnes aikuisena kohtasin tämän saman opettajan oman lapseni kohdalla ja huomasin, ettei vika ollutkaan minussa. Pääsin näkemään aikuisen silmin, kuinka taitavasti ja järjestelmällisesti opettaja toimi lytätäkseen lasten ja nuorten itsetunnon. Käytti oppilaita ja heidän vanhempiaankin omina pelinappuloinaan. Aloin vasta sitten ymmärtämään omia lapsuuden ajatuksiani ja tunteitani ja niiden vahvaa vaikutusta aikuisuuteeni.

Kuuntelin omia lapsiani ja heidän luokkakavereita ja tiesin, mitä he kokevat. Olin aluksi yksi ainoista aikuisista, joka uskoi heitä. Sain ympärilleni muitakin ja lähdin tutkimaan asiaa perusteellisesti muutaman äidin kanssa. Saimme helposti kokemuksia ja näkemyksiä monilta muilta vanhoilta oppilailta ja vanhemmilta vuosien varrelta, joka auttoi vahvistamaan epäilyksemme. Viimeisin vakuuttavin epävirallinen lausunto tuli eräältä vanhalta opettajakollegalta, joka vakuutti epäilyksemme. En siis jäänyt yksin. Sain myös monelle vanhemmalle vakuutettua, että nyt on tilanne, jossa lasten huoli ja tarinat on otettava todesta ja kuunneltava. Kuunneltava lasten tunteita. Aikuisen on niin helppo sivuuttaa lapsen huoli, koska vastassa on toinen aikuinen.

Syyllistäminen

Lapsen huonoa käytöstä on helppo syyttää. Lapsi myös uskoo helposti ansainneensa huonon kohtelun opettajalta. Murrosikää on ehkä vielä helpompi syyttää. Monesti murrosiällä on vahva vaikutus siihen, kuinka opettajaan suhtaudutaan, mutta ei sen taakse voi kaikessa mennä. Huomasin, että opettajalta löytyi aina päteviä selityksiä lasten käytökseen ja syytöksiin ja syy oli aina lapsissa tai vanhemmissa.

Lapset alkoivat oireilla todella vakavin seurauksin henkisesti ja fyysisestikin, ja minusta oli aika osoittaa lapsille, että heissä ei ole vikaa. Välillä aikuiset ovat väärässä ja toimivat vahingollisesti ja se on muiden aikuisten vastuulla pysäyttää.

Ei tyhjin perustein

Kerättyämme paljon todistusaineistoa opettajan vastuuttomasta ja vahingollisesta käytöksestä, lähdimme tekemään virallisia valituksia rehtorille ja siitä ylemmille tahoille. Käsittelyt kestivät pitkään ja koulumme toimi pitkäjänteisesti meitä tukien ja tapahtumia monipuolisesti selvittäen. Kyseisellä opettajalla oli todella kattavat taidot suojella itseään. Hän ei nimittäin ollut tilanteessa ensimmäistä kertaa opettajauransa aikana, vaan tilanne oli toistunut jo monesti ilman toivottua loppuratkaisua. Koin tämän prosessin aikana monesti huonoa omaatuntoa, kuinka ikävästi kohtelin opettajaa ja epäilin itseäni, toiminko oikein? Onneksi sain tukea ja löysin voimia jatkaa. Välillä on laitettava itsensä hieman riskillä likoon suojellakseen lapsia ja nuoria.

Lopulta opettaja jättäytyi varhaiseläkkeelle tai sairaslomalle, en edes tiedä, mutta muistan hetken ikuisesti, kun saimme asiasta ilmoituksen. Minä rojahdin lattialle itkien hysteerisesti ja poikani huusi ilosta ja tuuletti. Heidän luokan WhatsApp räjähti onnellisista viesteistä. Vaikka luokan yhteishenki oli onnistuttu rikkomaan, näin ja aistin todella suurta helpotusta koko porukassa. Vaikka kiusaaminen ei koskenut henkilökohtaisesti kaikkia, niin suurin osa myötäeli sitä toisten puolesta ja pelkäsi saavansa samaa kohtelu, jos ei toimisi täydellisesti opettajan toiveiden mukaan. Osalle tämän luokan oppilaille jäi myös ikuiset jäljet asiasta, mutta toivon, että kaikki oppilaat ovat päässeet keskustelemaan asiasta ja löytämään luoton itseensä ja siihen, ettei mikään tämän kyseisen opettajan sanoma pitänyt paikkansa. Lapset eivät ole huonoja, viallisia tai tyhmiä

Kuunnelkaa lapsianne

Tämä kokonainen tapahtumaketju korjasi jossain määrin myös omaa haavaani opettajan kanssa ja aloitti prosessin oman itsetuntoni pohdintaan. Tämän kirjoittaminen julkisesti on ehkä viimeinen laastari haavan päälle, mutta en kuitenkaan kirjoittanut tätä korjatakseni omia haavojani, vaan ottaa puheeksi jotain, mistä ei paljoa puhuta. Silti korviini on tullut vastaavia tarinoita ja kuinka usein ne jäävät vain lasten ikuisiksi haavoiksi. Tahdon siis antaa vertaistukea vanhemmille ja nuorille, jotka ovat joutuneet tällaisen kohtelun uhreiksi.

Kuunnelkaa lapsianne, heidän tunteilla ja kokemuksilla on oikeasti merkitystä. Aikuisetkaan eivät ole aina oikeassa. Nämä ovat todella ikäviä tilanteita ja äärimmäisen haastavia todentaa, mutta toisinaan lapset tarvitsevat apuamme vähän isommalla mittapuulla. Tietenkin aisaa tulee aina tutkia tarkasti ja kuulla monesta eri suunnasta.

Vielä viimeisenä, en tahtonut tälle ihmiselle mitään pahaa, enkä edelleenkään tahdo. En halunnut silloin, enkä halua edelleenkään, että haavoittuvaisten lasten parissa työskentelee myrkyllisiä aikuisia. En ole tämän kaiken jälkeen kohdannut tätä opettajaa, enkä liiemmin toivokaan. Silti siitä asti olen pyörittänyt mielessäni lausetta, jonka tahtoisin hänelle sanoa, jos kohtaisin:

”Harmi, ettet ottanut huomioon, että ne pikkutytötkin kasvavat aikuisiksi.”

Aami