Koulumaailman roolit
Lupailin kirjoittaa seuraavaksi meidän lasten haasteista koulussa, mutta se teksti saakin vielä odottaa. Koin tarvetta sittenkin avata vielä ajatuksiani koulumaailman rooleista. Olen paljon miettinyt, että minkälaiselle persoonalle meidän koulumaailma on luotu ja kuinka paljon siinä on aidosti joustovaraa erilaisille persoonille. Minkälaisia stereotyyppisiä rooleja koulussa on ja kuinka niihin valitaan henkilöt? Koulumaailman roolit voivat vaikuttaa moneen asiaan ja pitkälle aikuisuuteemme.
Katson asiaa jälleen vahvasti omasta näkökulmastani. Itse vilkkaana lapsena ja 5 vilkkaan lapsen äitinä koen hieman velvollisuutta puolustaa ja avata koulumaailmaa tällä kertaa heidän näkökulmastaan.
Minkälaisia rooleja?
Koulu on täynnä melko selkeitäkin, mutta kuitenkin näkymättömiä rooleja. Ihan kuin luokassa olisi valmiina tietyt paikat, joihin lapset sulautuvat. Meillä on varmasti monella melko samanlainen kuva siitä, minkälainen oppilas on opettajien suosiossa ja minkälainen oppilas on muiden oppilaiden suosiossa. Minkälainen lapsi on aina vaikeuksissa ja minkälainen lapsi jää yksin reunalle. Onko roolit edes paljoa muuttunut meidän lapsuudestamme? Se, näemmekö nämä roolit nyt aikuisena hyvinä vai pahoina, liittyy varmasti siihen, mitä paikkaa olemme itse lapsena pelanneet. Mitkä ovat olleet ne meidän haasteet ja kipupisteet. Moni varmasti tunnistaa silti melko saman karrikoidun kiltin hiljaisen tytön ja häiriköivän pahan pojan? Luokan pellen ja suositun tytön?
Kaikki lapset ovat hyvin erilaisia. Minusta lapsesta näkee jo melko varhain, minkä roolin hän tulee saamaan tai joutuu kantamaan koulumaailmassa. Toiset nauttivat huomiosta ja toiset tekevät kaikkensa, ettei kukaan vaan katso. Toiset saavat energiaa tekemisestä ja elämästä ympärillä, kun taas toisilla meteli ja virikkeet ympärillä imevät kaiken energian. Koulumaailma voi olla melko raju pienelle lapselle. Vaatimukset voivat olla melko suuret ja toisille hyvinkin mahdottomat. Toisille roolit muodostuvat luontaisesti, toiset tekevät itselleen roolin ehkä suojellakseen itseään ja toisille annetaan rooli heidän tahtomattaan.
Opettajan rooli on minusta kaikista vaikutusvaltaisin. Hän on kuitenkin tämän näytelmän ohjaaja, joka jollain tavalla on isossa osassa myös roolien jaossa ja ehkä ennen kaikkea niiden soveltamisessa yhteen ja niiden pysyvyydessä. Hänellä on iso vaikutusvalta oppilaisiin ja sillä voi olla iso vaikutus meidän koko loppuelämää.
Hyvät ja huonot roolit
Onneksi on opettajia, jotka näkevät lapset persoonina, eikä hyvinä tai huonoina rooleina. Lapsia ei tulisi arvottaa hyviksi tai huonoiksi. Heidän tekojen kautta opitaan huonoja ja hyviä tekoja, mutta huonon teon tekevä lapsi ei ole itse kokonaan huono. Lapsi, joka häiritsee luokan rauhaa, ei saisi leimata häiriköksi. Jokaisen tulisi saada tarpeeksi paljon myös hyvää palautetta ja kehuja. Kaikilla on omat haasteensa koulussa. Toisilla se on kielet, toisilla matikka ja toisilla tunnilla hiljaa istuminen. Koulussa opitaan ja opetetaan niin paljon muutakin, kuin mitä lukujärjestyksessä lukee. Silti minusta tuntuu, että moni aikuinen ei osaa suhtautua kaikkiin haasteisiin samalla empatialla.
Minusta kouluissa osataan antaa jo paljon hyvää tukea ja apua matemaattisiin puutteisiin ja moniin oppimisvaikeuksiin liittyviin haasteisiin etsitään koko ajan lisää keinoja. Kuinka paljon perehdytään miten vauhdikasta ja äänekästä lasta voisi auttaa sopeutumaan koulun sääntöihin tuntemattaan itseään huonoksi ja vääränlaiseksi? Onko häntä edes lupa puolustaa vai onko se aina vaan huonoa käytöstä, josta helposti syytetään lasta ja hänen kotia?
Harvoin 7-vuotias lapsi käyttäytyy tahallaan huonosti tai tahtoo sillä muille pahaa. Empatiaa ja toisten huomioimistaitoakin meille jaetaan kohdussa eri määriä. Toisille ystävällinen puhe ja muiden huomioiminen tulee luonnostaan ja toiset joutuvat harjoittelemaan sitä hieman kantapään kautta. Toisille on vaikeaa lukea ja toiselle on vaikeaa pitää kädet ja jalat paikallaan. Monesti roolin ja leiman otsaan saa kuitenkin melko helpolla ja ennen kuin on kerennyt saada mahdollisuutta oppia. Roolista irti pääseminen voi olla vaikeaa ja helposti ruokkii jatkamaan huonoa käytöstä.
Kenelle koulu soveltuu?
Koulun soveltuvuus niin monelle erilaiselle lapselle ja oppijalle on vaikeaa ja opettajalla on tässä todella iso vastuu saada ryhmä toimimaan. Aikuisen tulisi kohdella kaikkia lapsia tasavertaisesti ja otettava vastaan omana itsenään ja juuri sopivana kehityskelpoisena yksilönä. Sitähän kouluun tullaan tekemään, oppimaan. Oppimaan kouluaineita, mutta myös yhteistyötä ryhmässä ja sosiaalisia taitoja.
Minusta meidän koulumaailma on luotu sopivan paremmin rauhallisille ja hiljaisille lapsille. Heidän käytös on huomattavasti toivotumpaa. Äänekäs ja eläväinen lapsi joutuu paljon helpommin vaikeuksiin ja olemaan jotenkin vääränlainen ja epäsopiva. Häntä yritetään aina vain vaimentaa ja muokata muottiin sopivaksi. Se ei tee hyvää kenenkään itsetunnolle, jos joutuu olemaan ison osan päivästä paikassa, johon ei tunne sopivan. Kokea koko ajan olevansa huono ja epäonnistunut.
Luulen, että melko usein luokasta löytyy yksi tai muutamakin häirikkö, joidenka luonne ei vain sopeudu koulun käytösvaatimuksiin ja luovat siten luokkaan härdelliä ja ikäviäkin tilanteita. Samaan aikaan nämä sinne ”paremmin soveltuvat” kärsivät monesti metelistä ja levottomuudesta ympärillä, eivätkä pysty sen vuoksi opiskelemaan rauhassa. Molemmat joutuvat sopeutumaan, mutta silti ikäväkseni olen huomannut, että tätä sopeutumista ei tehdä molempien kanssa positiivisen kautta. Onko opettajilla tarpeeksi apuja tähän? Kuinka löytää hyvä työrauha syyllistämättä lapsia heidän luonteestaan tai taitamattomuudestaan?
Epäreilua?
Koulu on täynnä erilaisia ihmissuhteita ja ihmiskontakteja. Rooleja, jotka asettuvat myös vastakkain. Jos kahdella saman luokan oppilaalla ei vain kemiat kohtaa, se vaikuttaa koko luokkaan. Jos oppilaalla ja opettajalla ei kemiat kohtaa, on se aivan oma taistelutantereensa. Jokainen luokkahan on iso kasa erilaisia kemioita, joiden kanssa pitäisi löytää hyvä yhteistyö niin, että jokaisella olisi työrauha, mutta myös turvallinen ja toivottu olo porukassa. Erilaisten persoonien välille muodostuu helposti väärinymmärryksiä ja loukkaavia tilanteita tahtomattaan. Ja epäreiluuden tunnetta lisää, kuinka erilaiset lähtöasenteet ja odotukset voivat olla kahta erilaista lasta kohtaan.
Olen viime vuosina kohdannut useita tilanteita, joissa lapsilla ei tunnu olevan laisinkaan samat säännöt tai mittapuut, oikean ja väärän suhteen. Olen huomannut, ettei äänekkäällä ja eläväisellä lapsella ole lupa esimerkiksi loukkaantua toisen puhumattomuudesta ja oudosta tuijottelusta, jos tuijottelija on luonteeltaan hiljainen ja ujo. Oletetaan helposti, ettei hän tarkoita katseella mitään pahaa. Sama katse toiseen suuntaan mielletään loukkaavana ja hyvin vääränä. Voisin uskoa, että ajatukset näiden katseiden takana voi usein olla täysin päinvastoin. Vilkkaan lapsen käytös otetaan herkemmin loukkaavana ja epäkunnioittavana. Tämä vain yhtenä esimerkkinä, kuinka sama katse tulkitaan eri lailla lähtöasetelmien perusteella.
Kuinka monesti mölyävää ja liikkuvaa lasta pyydetään olemaan hiljaa paikallaan. Pienentämään itseään ja vaimennetaan, koska hänen toiminta ja olemus häiritsee muita? Hänen tottelemattomuus on huonoa käytöstä ja toisia loukkaavaa. Jokainen kielto ja moite lisää särön lapsen itsetuntoon. Samalla kasvattaa asennetta: ”ihan sama mitä teen, niin aina uskotaan pahaa.” Miksi eläväinen ja äänekäs ei saa olla vapaasti oma itsensä, vaan hänen kuuluisi koko ajan pienentää ja hiljentää itseään.
Opettajien rooli
Opettajatkin ovat persoonia ja heiltä luonnistuu erilaiset asiat paremmin, kuin toiset. Myös kokemuksella voi olla iso merkitys, kuinka opettaja osaa suhteuttaa asioiden tärkeyttä ja vakavuutta. Olen huomannut, että ei ole itsestään selvyys, että opettaja osaa erottaa häriökäytöksen tahattomasta taitamattomuudesta. On paljon tapahtumaketjuja, joista on vaikea löytää kohta, jolloin asioihin tulisi puuttua vähän vakavammalla otteella. Ei ole helppo nähdä, koska vitsailu muuttuu ilkeilyksi tai osaamattomuus tehtävissä purkautuu muiden häiritsemisenä. Ja missä kohtaan aletaan puhua keskittymisvaikeudesta tai missä kohtaan kotona tapahtuu jotain ikävää.
Opettajien rooli on todella vaativa ja haastava. Silti koen, että tähän asiaan pitäisi kiinnittää hieman enemmän huomiota. Koulumaailma tarvitsisi lisää myös miehiä, mutta kuinka moni mies on kokenut lapsena koulun itselleen sopimattomaksi paikaksi, eikä edes harkitse sinne palaamista. Koulua pyörittää lähinnä ne aikuiset, jotka sopivat muottiin jo lapsesta asti, jolloin ymmärrys erilaista oppijaa kohtaan voi olla heikko.
Kaikella rakkaudella
Minun ei ole missään nimessä tarkoitus tällä tekstillä vähätellä kenenkään muun rooleja tai tunteita. Koen vain, että harvoin puhutaan ääneen tästä suunnasta. Tiedostan, että jokaisen täytyy ottaa muut huomioon luokassa ja toisia ei saa kohdella huonosti. Työrauha on tärkeä. Monella hiljaisella kiltillä oppilaalla voi olla todella ikäviä kokemuksia näistä vahvoista tyypeistä, mutta onko meillä aikuisilla osamme siinä, kuinka lapset heistä ajattelevat?
Tässä kohtaan voimia kaikille vahvojen ja vilkkaiden lasten vanhemmille. Meidän lapset eivät ehkä sovellu kovin hyvin koulumaailmaan, mutta he tulevat ihan varmasti pärjäämään maailmalla!
Vahvat ja vilkkaat pärjäävät aina maailmassa. Se on totta. Usein he ovat myös rohkeita.
Alex Stubb ei ollut kummoinen koulussa, vaan on myöntänyt olleensa vilkas ja itsensä kertomana myös kiusaaja, mitä katuu. Päässyt elämässä todella pitkälle.
Luulisin, että harva hiljainen ja kiltti varsinaisesti haluaa sitä roolia. Tuskin kukaan haluaa jäädä ulkopuolelle ja saada ainut positiivinen palaute opettajalta. Kouluiässä kaverit ovat todella tärkeitä. Ryhmään kuuluminen ja kaverien saaminen on koulussakin itsetunnolle kaikista tärkeintä. Kympin tyttö saattaa itkeä itsensä uneen ja tuntea ääretöntä yksinäisyyttä. Numerot ja opettajien kehut ovat lopulta yhtä tyhjän kanssa, jos jää kaveruussuhteista ulkopuolelle esim. ujouden takia.
Varmasti on vaikea asettua toisen asemaan, mutta ei nämä vilkkaat ja äänekkäät lapset jää joukon ulkopuolelle koulussa. Hiljainen ja arka ei automaattisesti halua olla rauhassa ja yksin. Kynnys tutustua ja tuoda itseään esille on vain korkeampi, ryhmääntymisen tapahduttua on jo tiputtu kelkasta ja rooli hiljaisena hissukkana jää päälle. Opettajatkin tämän monesti hyväksyvät. Ja kenenkäänhän ei ole pakko olla kaveri.
Kyllä suullinen ilmaisu on nykyisin koulussa entistä suuremmassa arvossa ja rohkeat lapset ovat tässä etuasemassa. Sanavalmis, rohkea ja verbaalisesti lahjakas lapsi ja aikuinen pärjäävät tässä maailmassa. Plussaa pärjäämiselle on myös äänekkyys ja vilkkaus. Itseään on tuotava esille pärjätäkseen ja koulunumeroilla ei juurikaan ole merkitystä, joten kouluajan voi numeroitten sijaan ajatella sosiaalisten suhteiden ja johtajuustaitojen leikkikenttä, joita aikuisena hyödyntää. Eniten huutavaa tässä yhteiskunnassa kuullaan aina.
Anteeksi jäänyt huomaamatta kommentti.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi ja toitkin esiin juuri sitä toista puolta, jota en itse tuonut nyt tähän tekstiin, koska tekstejä on aina pakko rajata johonkin näkökulmaan. Voin olla todella väärässä, mutta mielestäni tätä hiljaisempien ikävää puolta on kuitenkin tuotu enemmän esiin, kuin vilkkaana olemisen. Niin tai näin, molemmilla tai kaikissa rooleissa on hyvät ja huonot puolensa ja sitä ehkä ennen kaikkea halusin tuoda enemmän esiin. Ja missään nimessä ei ollut tarkoitus tekstillä vähätellä näitä muita rooleja.
En usko, että kovinkaan moni lapsi itse tietoisesti valitsee rooliaan, vaan ajautuu siihen luonteensa ja ympäristön työntämänä. Moni myöskin valitsisi itse melko vastakkaisen roolin, jos olisi mahdollista vaihtaa.
Moi!
Minä taas koen sen niin, että juurikin nämä ns. suuna päänä olevat lapset , jotka juttelevat niitä näitä opettajalle ja aikuisille ovat nimenomaan niitä jotka helposti saavat paremman arvosanan. Mm. liikunnassa yms.
Ymmärrän toki sen, että opettajalle helpompi lapsi on nimenomaan tälläinen, eikä sellainen ns. tarkkaileva, josta ope ei oikein saa kiinni, ei heti lähelle päästävä lapsi, joka ei halua tehdä itsestään numeroa eikä viittaile yms.
Kirjoitan tätä ihan vaan omasta kokemuksestani ja lasteni. Meillä esim. lapsi Steinerissa ja olin aivan pöyristynyt, miten nimenomaan siellä koulussa lastani ei otettukkaan yksilönä huomioon. Yritettiin vängätä johonkin muottiin ja sanottiin, että on omituista kun lapsi ei heti tule iloisesti tervehtimään opettajaa ja halailemaan yms. No, ei tule ei, koska lapseni ei ole sellainen vieraille ihmisille, oli opettaja tai ei.
Etenkin Steiner-kouluissa on nimenomaan luokanopettajan rooli todella tärkeä ja meillä ainakin kävi huono tuuri sen suhteen. Ei ollut laisinkaan meidän lapselle sopiva opettaja… Sääli. Jätti kyllä suuret arvet lapseemme. Vaihdettiinkin sitten ns. normikouluun yläasteelle ja se oli kyllä paras päätös ikinä.
Olet todella asiana ytimessä, kuinka me jokainen koetaan tuo maailma sieltä omasta näkökulmasta ja lastemme. Siksi minusta onkin tärkeä puhua näistä, että osaisimme nähdä myös niitä muiden näkökulmia.
Steinerkoulussa on opettajalla suurempi rooli, kuin peruskoulussa ja siinä voi käydä ns. ikävästi. Siitä on itsellänikin paljon kokemusta ja se ikävä kyllä voi jättää vahvatkin jäljet.
Minun ajatukseni ja toiveeni olisi, että jokainen lapsi saisi sopeutua ryhmään omia luonteenpiirteitään kunnioittaen, eikä niitä väkisin muuttaen. Tästä ryhmään sopeutumisesta ja opettajan vastuusta kirjoitan vielä oman tekstin.
Kiitos, kun laitoit kommenttia. Mukavaa syksyä ja tsemppiä arkeen.