Unelmointi voimavarana
Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo aikaisemminkin, mutta esikoisen lukiovalintojen myötä on noussut jälleen vahvasti pintaan unelmoinnin lahja. Minulle ja Konstalle unelmointi voimavarana on ollut todella merkittävä. Nyt olemme saaneet seurata, kuinka esikoisemme on selvästi lähdössä samalle tielle! Unelmoimaan isosti!
Omassa lapsuudessani rohkaistiin unelmoimaan, uskomaan ja tavoittelemaan niitä unelmia. Tekemään rohkeasti ja ahkerasti myös töitä niiden eteen. Näin olemme jatkaneet myös meidän lasten kanssa. Koen, että unelmointi kulkee monesti käsi kädessä hyvän itsetunnon kanssa. Ihmiset, jotka luottavat itseensä ja oman näköiseen elämään, ovat ehkä rohkeampia unelmoimaan jopa laatikon ulkopuolelle. Ilman suuria uskomattomia unelmia ei maailmassa voi tapahtua mitään uutta ja uskomatonta.
Erilaisia unelmia
Unelmia on erilaisia, eri kokoisia ja eri määränpäässä. Unelmat elävät ja muuttuvat. Toiset unelmat toteutuvat ja toiset eivät. Voi olla myös unelmia, joita ei aidosti oikeasti edes halua koskaan toteutuvan tai ei koskaan pysty mittaamaan, onko saavuttanut unelmansa. Unelmilla voi olla jotain selkeitä aikahaarukoita tai mittareita, kuten kilpailun voittaminen, tietyn työpaikan saaminen jne. Mutta näissäkin voi itseään muistuttaa, että jos ei unelma toteutunut, niin loppuiko todella yrittämisen aika vai oliko tämä todella ainutkertainen mahdollisuus? Unelmointi luo ihanaa voimaa kehittyä, oppia uutta ja jatkaa eteenpäin.
Suomessa pelätään epäonnistumisia
Minusta tuntuu, että meillä suomessa on opittu vähän pelkäämään unelmointi. Halutaan kasvattaa lapsista nöyriä ja tietyllä tavalla vaatimattomia ja vähään tyytyväisiä. Silti se näyttäytyy usein tyytymättömyytenä. Pelätään todella paljon epäonnistumisia, tai ettei voisi olla sanansa mittainen. Pelätään mitä muut ihmiset ajattelevat tai ettei vaan ylpisty unelmoimalla liian suuria. Jotenkin tuntuu, että meillä on aika rajallinen laatikko, minkälaiset unelmat ovat hyväksyttäviä ja mitkä hieman paheksuttavia.
Mitä on epäonnistuminen? Tai miksi se määritelty huonoksi asiaksi? Minusta toteutumattomat unelmat eivät ole epäonnistumisia. Kuka edes määrittelee onnistumisen ja epäonnistumisen? Eikö jokainen itse lopulta päätä oliko se onnistuminen vai epäonnistuminen. Itse koen todella vahvasti, ettei epäonnistumista ole edes olemassa, vaan on pelkkiä muutoksia. Jos asia ei tapahdu niin kuin toivomme, on muutettava meidän toivetta/tavoitetta. Tai sitten on muutettava tapaa, jolla pyrimme siihen. Pettymyksiä varmasti tulee kaikille, mutta niitä on ihan hyvä oppia sietämään ja käsittelemään. Samalla oppia, kuinka pettymykset voi kääntää positiivisiksi opeiksi.
Unelmat tavoitteiksi
Jos unelmasi ovat sellaisia, joita oikeasti haluat saavuttaa, on ne muutettava selkeiksi tavoitteiksi ja lähdettävä askel kerrallaan niitä kohti. Rohkeus ja päättäväisyys ovat varmasti tärkeitä eväitä tälle matkalle. Entä onko jokin raja sille, kuinka paljon saa unelmoida? Saako ihminen, jolla on jo kaikki todella hyvin unelmoida jostain vielä enemmän? Saako unelmoida, jostain hyvin pinnallisesta ja henkilökohtaisesta, jos samalla maailmassa tapahtuu kauheita asioita? Kuinka paljon voi unelmoida? Minusta näihin kaikkiin vastaus on kyllä saa ja niin paljon kuin vaan jaksaa unelmoida. Itse unelmat ovat ilmaisia, eivätkä keltään muulta pois.
Voiko ihminen hukkua unelmiinsa vailla realismia? Siihen saattaa olla vaaransa, mutta ainakaan meillä suomessa se ei taida olla kovinkaan yleistä. Sen verran yhteiskunta ja ympäristö pitää huolen siitä, että realismia ja arjen pyöritystä ei unohdeta täysin.
Elämistä hetkessä
Vaikka itse olen todella kova unelmoimaan ja suunnittelemaan tulevaa, koen myös pysähtyväni usein miettimään, analysoimaan ja pohtimaan jotain todella pientäkin aisaa juuri sillä hetkellä. Ihailemaan lapsiani tai kaunista luontoa. Uppoudun keskusteluihin todella intensiivisesti, enkä huomaa laisinkaan ajan kulkua. Äitinä olen oppinut elämään tietyllä tavalla todella hetkessä, ja aina valmiina reagoimaan asiaan, kuin asiaan. Silti samalla ajatukset kiiruhtavat ennakoimaan jo seuraavaan hetkeen helpottaakseen sitä tämän hetken valinnoilla ja toimintatavoilla.
Olen myös huomannut, että isosti unelmoivat eivät ehkä osaa pysähtyä nauttimaan saavutetusta unelmasta, kun seuraava unelma onkin jo työn alla. Olisi hyvä osata nauttia myös niistä saavutuksista, ennen kuin alkaa aktiivisesti tavoitella seuraavaa unelmaa.
Tässäkin on taas se tasapaino. Tarpeeksi niitä hetkiä, jolloin pysähtyy ja nauttii tästä mitä nyt on, mutta myös niitä hetkiä, kun katsoo menneeseen oppiakseen ja tulevaan löytääkseen matkansa suunnan. Viime aikoina olen ottanut paljonkin aikaa sille, että pysähdyn kuuntelemaan omaa sydäntäni ja kehoni tarpeita. Sieltä löytyy niitä syvimpiä unelmia, jotka välillä meinaavat jäädä arjen ja käytännön jalkoihin.
Unelmointi. Tätä sanaa ei ehkä nykyään käytetä kovin paljon. Sanalla, unelmointi, voi myös olla ihmisille erilaisia sisältöjä, erilaisia merkityksiä.
Ihmiset usein suunnittelee, tekee pitkän ja lyhyentähtäyksen suunnitelmia. Mahdollisesti voidaan puhua mielikuvista, päämääristä, tavoitteiden asettamisesta.
Unelmointi on kyllä aika lämminhenkinen sana, ja lämminhenkinen ajatus.
Unelmoinnin lisääminen voisi tehdä kaikille ihmisille hyvää.
Unelmia pitäisi olla jokaisella. Ne vaativat työtä toteutuakseen, mutta kaikki unelmat eivät toteudu tai ne toteutuvat vuosien päästä.
Itse unelmoin ihan tavallisista pienistä asioista. Perheen kanssa vietetystä ajasta, opiskelujen jatkamisesta työn ohessa. unelmoin, että osaamme miehen kanssa kasvattaa lapsemme, että he elämässään pärjäsivät myös vaikeuksien tullessa vastaan.
Jotenkin välillä tuntuu, että ihmisiä pelottaa tässä maailman vaiheessa unelmoida. Mennään vaan päivä kerrallaan ja asetetaan tavoitteet mitkä saavutetaan päivän aikana.
Ettei tulisi pettymyksiä siitä ettei se unelma nyt sitten toteutunutkaan.