Kiitollisuus
Eilen oli Suomen itsenäisyyspäivä ja keskustelimme lasten kanssa aiheesta ruokapöydässä. Tänä vuonna ei ollut mitään juhlallisuuksia, vaan vietimme päivän rennosti perheen kesken kotona. Annan Konstan kertoa tarinaa suomen itsenäisyyden takaa, koska hän on kuunnellut paremmin historian tunneilla. Jäin eilen miettimään asiaa itsekseni hieman syvemmin. Kuinka joka vuosi on vaikeampi muistaa ja ehkä myös arvostaa tätä päivää. Meidän lapsilla tai ainakaan lastenlapsilla ei ole enää ihmisiä kertomassa tarinoita omakohtaisesti. Meidän jälkipolvi on meidän tarinoiden varassa, mitä me olemme kuulleet ja mitä kerromme eteenpäin. Minulle tuli myös olo, kuinka näiden tarinoiden lisäksi on hämärtynyt myös tietynlaisia ihmisen piirteitä; nöyryys, kunnioitus ja kiitollisuus.
On hienoa, että meihin Suomalaisiin pyritään lisäämään itsekunnioitusta, ylpeyttä ja tietynlaista häpeilemättömyyttä, mutta olen vahvasti sitä mieltä, ettei kuulu kokonaan unohtaa nöyryyttä, kunnioitusta ja kiitollisuutta. Jotenkin minulle on tullut sellainen olo, ettei noita piirteitä osata enää arvostaa, vaan ne mielletään heikkouksina. Olen vähän huolissani, että kasvatammeko tässä hvvinvointiyhteiskunnassamme helposti itsekkäitä ja itsekeskeisiä vallan tavoittelijoita. Tänä päivänä painotetaan niin paljon kuuntelemaan omaa mieltä ja kehoa ja etsimään omaa onnea. Ja tämä on mielestäni todella hyvä, mutta emme myöskään saa tehdä sitä toisten kustannuksella, materialismilla ja unohtamalla ympäristöä ja muita ihmisiä.
Nöyryys voi olla kaunista
Emme saa unohtaa, että joissain tilanteissa nöyryys voi olla kaunista ja hyvin epäitsekästä. Minusta nöyrä ihminen ei tarkoita enää ihmistä, joka on täysin poljettu maahan, vaan ihmistä, joka on vähään tyytyväinen ja onnellinen. Ihmistä, joka ei koe epätasavertaisena kohteluna ihmisten erilaisuutta ja eritasoisuutta. Mielestäni me emme saa muuttua vain omaa etua tavoitteleviksi, vaan edelleen meidän pitäisi toimia yhteisen hyvän vuoksi. Niin kuin meidän isovanhemmat ja heidän vanhemmat ovat tehneet. He ovat laittaneet oman etunsa sivuun muiden ja yhteisen hyvän vuoksi. Minusta se on niin hienoa, että emme saa unohtaa sitä tai myöskään kääntää tätä heidän hienoa piirrettä pelkästään huonoksi piirteeksi. Liika nöyristely on sitten taas asia erikseen.
Asioita ja ihmisiä tulee kunnioittaa
Tästä pääsemmekin kunnioitukseen. Minusta luonnon, meidän historian ja yleisesti ottaen toisten ihmisten kunnioitus on todella tärkeää. Itse en koe huonona opettaa lapsiani kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja auktoriteetteja. Se ei mielestäni tarkoita sitä, että nämä olisivat jotenkin parempia ihmisiä, vaan on tärkeää osoittaa heille arvostusta jo ihan vain heidän elämänkokemuksen vuoksi. Vanhempia ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti osoittaaksemme olevamme kiitollisia heille siitä minkälaisen maan he ovat osaltaan rakentaneet ja ylläpitäneet meitä varten. Opettajien kunnioitus on kokenut ehkä kovimman kolauksen. Minusta meidän tulisi edelleen opettaa lapsia käyttäytymään kunnioittavasti opettajia kohtaan. Opettajat tekevät työtä auttaakseen lapsia oppimaan ja sitä kautta pääsemään hyviin töihin ja toteuttamaan unelmiaan. Sama koskee vanhempia. Nämä henkilöt ovat ihmisiä, joita lasten pitäisi osata kunnioittaa ja arvostaa ja näyttää se omalla käytöksellään.
On myös aikuisena paikkoja, joissa on osattava toimia yhteisten sääntöjen mukaan ja kunnioittaa niitä, vaikka kuinka olisi eri mieltä. Aina ei ole paikka ja aika miettiä omia mieltymyksiä tai mielipiteitä. Voimme opettaa tätä kunnioitusta näyttämällä esimerkkiä. On myös pieniä ihania vanhoja tapoja, jolla kunnioitamme historiaamme. Esimerkiksi eilen sytytimme ikkunalle kaksi kynttilää maamme puolesta taistelleiden kunniaksi. On myös todella tärkeää, että yhtä lailla me osoitamme myös lapsille kunnioitusta. Kuuntelemme ja osoitamme arvostustamme heitä kohtaan. Muistutamme, että he ovat tärkeitä ja koko maamme tulevaisuus.
Meidän tehtävä on opettaa ja näyttää esimerkkiä
Meidän täytyy osata näyttää esimerkkiä ja opettaa lapsillemme näitä asioita, eikä koko ajan olla valittamassa tai osoittamassa eriäviä mielipiteitä. Varsinkin meillä suomessa on niin paljon asioita, joista saamme olla kiitollisia. Saamme olla kiitollisia itsenäisestä maasta, upeasta ja monipuolisesta luonnosta, joka on meille hyvin armelias ja antelias. Vaikka maamme päättäjiä monesti vain kritisoidaan ja mollataan, on meillä asiat silläkin saralla erittäin hyvin ja yleisesti ottaen Suomessa asiat toimivat todella hienosti. Meillä on vapaa tahto toteuttaa itseämme ja valita kenen kanssa tahdomme elää ja mitä tehdä elämällämme. Meillä on upeat ja suurimmaksi osaksi ilmaiset mahdollisuudet kouluttautua todella pitkälle. Meillä tasa-asrvoisuus on jo todella pitkällä.
Kiitollisuus täytyy osoittaa
Meidän pitää muistaa olla kiitollisia kaikista asioista mitä meillä on, jopa niistä pikkuaisoista. Oma perhe, terveys, vapaus, ruoka, koti, puhtaat ja ehjät vaatteet ja kaikki muu tarpeisto ovat isoja asioita, joista emme myöskään muista kovinkaan usein olla kiitollisia. Meidän pitäisi osata keskittyä enemmän niihin asioihin, jotka ovat jo hyvin. Tietenkin elämässä pitää mennä myös eteenpäin ja kehittää ja parannella heikkoja kohtia, mutta ei saa unohtaa jo olemassa olevia hyviä puolia.
Kiitollisuutta ja toisen arvostusta voi osoittaa ennen kaikkea kiittämällä ääneen. Koskaan ei voi olla huono ratkaisu kiittää. Kaunis ja kohtelias käytös on myös osoitusta kiitollisuudesta. Luonnolle ja yhteiskunnallemme voimme osoittaa tätä kiitollisuutta kohtelemalla luontoa mahdollisimman hyvin ja yhteiskuntaa mm. noudattamalla yhteisiä pelisääntöjä. Lapsi ei voi oppia olemaan kiitollinen, ellemme näytä ja sanoita asioita hyvänä esimerkkinä. Lapsi ei voi oppia, ellemme auta häntä oppimaan. Mikään asia ei ole itsestään selvää, vaikka moni tuntuu varsinkin lapselle itsestään selvältä.
Mikään ei ole itsestään selvää
On hyvä kertoa, kuinka ne asiat mitä heidän silmissä tapahtuu itsestään, on aina jonkin muun tekemää tai mahdollistamaa. Ne puhtaat vaatteet eivät ilmesty kaappiin itsestään, vaan vanhempien on tehtävä töitä, jotta saadaan rahaa ostaa ne ja joku pesee ja viikkaa ne kaappiin. On opittava näkemään tämä pitkä ketju ja muistaa silloin tällöin sanoa kiitos tai huomioitava esimerkiksi pyykin pesijää auttamalla. Kaikella on oma ketjunsa ja ketjua pystyy jatkamaan hyvin pitkälle, jos lähdetään oikein alkujuurille. Tässä esimerkissä jossain vaiheessa lapselle täytyy myös kertoa, kuinka joku on ne vaatteet myös sinne kauppaan tehnyt ja niiden materiaalit on kasvatettu jne. jne. En tarkoita, että kaikkea pitäisi olla koko ajan ja joka päivä kiittämässä, mutta käytöksellä pystyy myös tätä kiitollisuutta viestimään.
Raha ei kasva puussa ja aika pienikin lapsi voi jo ymmärtää sen merkityksen. Ei lasten tarvitse huolehtia rahan riittävyydestä perheen perustarpeisiin, mutta pieni lapsi oppii, ettei kaikkea voi ja tarvitse saada. Koululainen voi jo ymmärtää, ettei hänelle osteta uutta puhelinta joka vuosi tai heti rikkinäisen tilalle, varsinkaan, jos puhelin on hajonnut oman välinpitämättömän käytöksen vuoksi. On opetettava kohtelemaan myös tavaroita kunnioittavasti. Minun lapsi kertoi kerran, kuinka hänelle oli koulussa sanottu: ”heitä sun puhelin tohon seinään, ni se menee rikki ja sit sä saat uudemman mallin.” Minun poikani oli siihen sanonut: ”mä olen itse tämän puhelimen ostanut omilla rahoillani, enkä halua ostaa uutta.” Tämä kertoi minulle todella paljon tämän hetken monien lasten ajatusmaailmasta.
Arvostusta
Työn teolla ja tietyllä uhrautuvaisuudella oppii arvostamaan monia asioita. Kun itse tekee asian eteen hommia, huomaa mitä se jokin vaatii toteutuakseen. Siksi meillä pidetään lapset monessa mukana, jotta he näkisivät ja oppisivat, kuinka asiat toimivat ja tapahtuvat. Opimme myöskin monesti arvostusta vasta, kun se jokin viedään meiltä pois. Kuten nyt koronan aikana meidän vapaus. Varmasti jokainen on tämän ajan aikana oppinut arvostamaan vapautta hieman eri lailla. Heräämme myös terveyden arvostamiseen, vasta koettuamme jonkin sairauden tai muun tapaturman. Olen kerran aikoinaan tyhjentänyt koko lastenhuoneen leluista ja palauttanut leluja vasta erissä hyvää käytöstä vastaan. Pojat joutuivat oikein kunnon arvostuskouluun.
En yhtään siedä välinpitämätöntä ja itsekästä käytöstä. Jossain kohdassa on toki myös elettävä sitä omaa elämää ja sitä hetkeä, mutta tietynlaista nöyryyttä, kunnioitusta ja kiitollisuutta on tärkeä pitää mielessä ja tasasin välein muistuttaa sekä itseään ja lapsiaan. On huolehdittava itsestään, jotta voi huolehtia myös muista. Yhteistyöllä ja ahkeruudella me saamme pidettyä yllä näitä hyviä oltavia maassamme ja kodissamme.
Huomaa, ettet aina täysin tunne tätä maailmaa. Helppohan se on kertoa steinerkoulussa kasvaneena miten ihania opettajat ovat jne. Opettajien kunnioitus on hyvin vaikeaa monissa peruskouluissa nykyään, monissa on kiusaamista, joka huomataan ja johon ei edes puututa. ( Itse olin kiusattu ensimmäisen luokan alusta seitsemännen loppuun, tämä loppui vasta kun minä itse koulua vaihdoin) Tämä on hyvin vastuutonta käyttäytymistä ettei ongelmia yritetä selvitellä, ja sitten ihmetellään lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian kasvavia jonoja. Lisäksi numeroarviointi alakouluissa on hyvin eriarvoistavaa.
Ehkä maailman epäreiluus tulee avautumaan sinulle jonkun muun elämässä tapahtuvan asian myötä. Joka tapauksessa. Ensimmäisellä luokalla muutamat pojat kiusasivat, toisella oli lähes poissa kokonaan luokanvaihdoksen myötä. Luulin kaiken muuttuvan kun pääsin unelmieni musiikkiluokalle kolmannella. Kolmannesta luokasta seitsemään tätä tehtiin 3-5 luokan voimin, tätä tehtiin niin koulussa fyysisesti kuin aikanaan sitten sosiaalisessa mediassa, josta minä jouduin lähtemään. Mietin itsemurhaa lähes päivittäin 11-13 vuotiaana. Kuraattori soitti äidilleni itsetuhoisista ajatuksista ja minut ohjattiin nuorisopsykiatrian ja lastensuojelun piiriin. Olen edelleen kummankin piirissä. Toisella opettajani näki tämän kiusaamisen, kolmosesta seitsemään kaikki opettajat ja alakoulussa myös koulun rehtori. He väittivät minun olevan ongelma. Arvostan monia asioita blogissasi sinulla on upeita ajatuksia kasvatuksesta, eikä tässä ole tarkoitus syytellä ketään, enemmänkin valaista. Tiedän myös tuttuni Päijät- Hämeessä, ja olen saanut kuvan että paikan sosiaalipalvelut/terveyspalvelut/ julkinen peruskoulujen opetustoimi ei tosiaan ole ihan kunnossa. Ja mitä numeroarviointiin vielä tulee alakouluissa, se on myös siksi järjetöntä että nämä asiat eivät mitenkään vaikuta peruskoulun päättötodistukseen, eli siellä saavutetut arvosanat esimerkiksi ennen retkahdusta yläkoulussa ovat painoarvottomia.
Ja kuinka ollakaan. Haaveilin vuosia samasta ammatista kuin sinä, ja silti olen yli päässyt. Kuten epäilemättä sinäkin. Eli kyllä, elämässä on varmasti sinullakin ollut vastoinkäymisiä mistä tänne oletkin kirjoittanut. Ja ihmisillä on aihetta valittaa nykypäivänä, puppua ettei olisi. On paljon väkivaltaa ja ihmisoikeusrikkomuksia. Myös eläinten oikeuksia poljetaan. Ja mielenterveysongelmat vain kasvavat. Mutta ihmisen ei tarvitse olla hiljaa, hyväksyä ja nöyristellä. Ymmärrän, miksi nöyryyttä pidetään myös heikkoutena. Kertoo se osittain itsesuojeluvaiston puutteesta ja kyvystä olla puuttumatta oman tai toisten elämän epäkohtiin.
Kiitos pitkästä viestistä.
Olen todella pahoillani, että tekstini herätti sinussa ikäviä tunteita näin vahvasti. Koen myöskin tulleeni hieman väärin ymmärretyksi, en siis osannut kirjoittaa asiaani tarpeeksi hyvin.
On todella ikävä kuulla noin pitkään ja kokonaisvaltaisesti tapahtuneesta kiusaamisesta. Vielä ikävämpää on kuulla, ettei opettajat ole asialle mitään tehneet. Toivon todella, että olet saanut asiaan hyvää apua ja voimia jatkaa elämää.
Me kaikki näemme maailman omin silmin ja kokemuksin. Tietyt asiat herättävät meissä hyvin erilaisia tunteita omien erilaisten kokemuksien kautta. Kiusaaminen itsessään on asia, mistä en ole vielä kirjoittanut, mutta minulla on siitä kokemusta monesta suunnasta, niin itsellä, kuin äitinä. Ehkä joskus niistä vielä rohkenen kirjoittaa.
Maailmassa on paljon pahaa ja ei ihmisen tietenkään kuulu vaieta pahasta olosta tai epäoikeudenmukaisuudesta. Yritin vain muistuttaa, ettei unohdettaisi sitä kaikkea hyvää, mitä maailmassa myös on.
Hauska havaita, että myös teidän sukuhaarassa noudatetaan perinnettä polttaa kahta kynttilää ikkunalla Itsenäisyyspäivänä menneiden sukupolvien uhrausten muistoksi. Sodan ajan eläneelle Aune-äidilleni perinne oli erityisen tärkeää. Tapa on siirtynyt jälkipolville. Iltakävelyllä kuitenkin huomasin, että tämä perinne näyttää vähitellen häviävän. Vain harvoissa ikkunoissa näin kynttilät verrattuna aikaisempiin vuosiin. Tapaa pitäisi pyrkiä elvyttämään.
Meillä poltetaan itsenäisyyspäivänkynttilöitä olohuoneen ja keittiön pöydillä sillä meillä ei ole ikkuna/kukkalautoja ja kynttilät ei siis näy ulos. Ehkä monilla muillakin sama tilanne?