Valikko Sulje

Lahti on ilahduttavan monipuolinen kulttuurikaupunki

Teksti on tehty kaupallisessa yhteistyössä @cityoflahti kanssa. www.lahti.fi

Meidän perheessä kulttuuri on todella keskeisessä roolissa, ja tärkeä osa koko perheen elämää. Olemme esimerkiksi antaneet lapsillemme pari vuotta sitten materiaalilahjojen sijaan kulttuurilahjoja; jokaiselle valitsimme hieman erilaisen lapselle mieluisan kohteen.

Teatteri on meille ehdottomasti ykkönen, ja siellä käydään mahdollisimman paljon. Myös Sibeliustalo on meille vakiokohde, jossa esiintyy Kaupunginorkesteri Sinfonia Lahti. Parisuhteen kannalta konsertit ovat kiva tapa saada yhteistä aikaa –  livemusiikissa on aina jotain vähän erityistä!

Kulttuuritilaisuudet ovat lapsille ainutlaatuisia tilaisuuksia opetella, kuinka tietynlaisissa tilanteissa käyttäydytään. Minusta on tärkeää, että lapset saavat ihan pienestä saakka kokemuksia kulttuuritapahtumista. Aloittamalla ihan pienille suunnatuista näytöksistä lapset oppivat vähitellen kuinka teatteriin pukeudutaan ja kuinka siellä käyttäydytään. Esitystä ja kanssakatsojia tulee kunnioittaa, ja sen aikana ollaan hiljaa. Nuorimmille otetaan korkeintaan mukaan pienet eväät. Lahden kaupunginteatterilla on juuri tällaisia perheen pienimmille suunniteltuja näytöksiä, joissa yleisöäkin osallistetaan esitykseen. Ne ovat mainio paikka saada ensikosketuksia teatteriin!

Olemme kiitollisia siitä, ettei lasten kulttuurikasvatus Lahdessa ole ihan täysin vanhempien harteilla ja kustannettava. Esimerkiksi kouluissa käydään katsomassa kaupungin järjestämänä esimerkiksi teatterinäytöksiä ja tutustutaan museoihin. Osana kulttuuriohjelmaa Sibeliustalossa koulutaipaletta aloittelevat pääsevät katsomaan heille järjestettyä konserttia. Siitä on muodostunut rakas perinne, joka toivottavasti palaa rajoitustauolta pian! Koko perusopetuksen aikana kulttuuriohjelman tarjoamat tilaisuudet edistävät taiteen ja kulttuurin tasa-arvoista saavutettavuutta, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys.

Lahden alueella toimii myös ihastuttavia kesäteattereita, joista osa järjestää joskus näytöksiä myös talvella. Käymme kesäisin kesäteatterissa vähintään kerran, ja isän lisäksi vanhin lapsemme on ollut kesäteatterissa mukana myös harrastusmielessä. Harmillisesti tämä harrastus jäi koronan myötä.


Meidän perheellä on vihdoin keväälle luvassa paljon kulttuuria – tästä kannattaa siis ottaa vinkit ylös! Saimme äidiltäni joululahjaksi Lahden kaupunginteatteriin lippuja. Luvassa on aikuisille  Waitress ja lasten kanssa 3 iloista rosvoa. Näiden näytösten lisäksi leffateattereissa alkaa pyöriä 1.4. alkaen oikein kunnolla lahtelaisvoimin tehty Henkka ja Kivimutka -elokuva, jossa esikoisemme on pääroolissa! Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa koko perheen voimin.

Teattereiden lisäksi Lahdesta löytyy myös mielenkiintoisia museoita! Odotamme innolla pian Malskille avautuvaa uutta museota, Malvaa, joka on visuaalisten taiteiden museo.

Jos teatteri tuntuu teidän perheessä vielä kaukaiselta ajatukselta mistä tahansa syystä, niin meillä kotonakin tehdään elokuvien katselusta erityisiä hetkiä. Varailkaa jokaiselle mieluisia herkkuja, ja rauhoittukaa nauttimaan yhdessä valitusta elokuvasta.

Ihania kulttuurihetkiä – kotisohvalle, teatterikatsomoon ja elokuvateatteriin!

Aami

3 Comments

  1. Hanna

    Hei! Tulinpa kysymään, että onkohan se 3 iloista rosvoa sopiva myös 3-vuotiaille, osaatko sanoa? Olemme suunnitelleet menevämme katsomaan sen porukalla, jossa myös isompia mukana, mutta arveluttaa kun suositus taisi olla noin 6-vuotiaille – toisaalta kun kirjan tarina itsessään ei ole pelottava, niin mietin että olikohan se miten ajateltu?

    • tohinatalo

      Hei, näen esityksen vasta tulevana lauantaina. Me olimme ensin jättämässä meidän 3-vuotiasta kotiin, mutta nyt jäikin lippu yli, niin otamme hänetkin mukaan. Pelkään kyllä, että joudumme poistumaan keskeen, koska lapsemme on aika herkkä pelkäämään kaikkea juuri nyt. Saa nähdä.

      • Hanna

        Okei, kiitos vastauksesta. Toivotaan, että on sopiva kuitenkin! Jos muistat esityksen jälkeen, niin huikkaatko kommenttia millainen oli 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *